Tarja Tallqvist

Ei ole suurempaa pelkuruutta kuin se, että nähdessään epäkohdan ei tee mitään


22.12.05

Nimiä tulee, suorastaan minuuttivauhtia!

Opiskelin itse vanhuksiin suuntautuvaksi lähihoitajaksi ilta-opiskelijana, aikuisena. Työni ohessa. Valmistuin 2.6.2005 Kaksi ja puolivuotta siihen meni.

Joka ilta koulunpenkille 17-21 ja 5 kertaa harjoittelua sairaaloissa ja palvelutaloissa, 7 viikkoa per kerta. Ilman palkkaa, mutta töitä tehtiin täysillä. Olimme ehdottomasti jokaisessa paikassa työvoimaa. Siinä tietysti oppi, mutta siinä ei saanut sitä oppia, joka on harjoittelujakson tarkoitus.

Oli tilanteita, joita ei tohdi oikein jälkeenpäin muistella. Aluksi ei käsittänyt, että se, mitä näki oli väärin.

Mm. eräässä palvelutalossa, jonka hallituksessa istuu nykyinen päättäjä, käytettiin siivousfirman siivoojaa iltahoitajana, toisen hoitajan kanssa.

Vakituisesti käytettiin työllistettyjä hoitotyössa. Siis henkilöitä, joilla ei ole alan koulutusta. Kuitenkin he veivät asukkaille lääkkeet, suihkuttivat ja vaihtoivat vaipat. Usein vanhuksille, jotka vastustivat heidän hoitoaan.

Kuulin, kun eräs tällainen työllistetty sanoi johtajalle että, "Elli" ei suostu suihkuun. Johtaja sanoi, että sano "Ellille", että jos ei suostu niin johtaja tulee suihkuttamaan.

"Elli" suostui suihkuun.

Miksi? Tämä tapahtui tällä vuosituhannella. Palvelutalossa ..

Hoidettavia, eli heitä, joille vietiin lääkkeet oli n.30 ja heitä joita pestiin ja vaihdettiin vaipat sekä jouduttiin nostamaan, oli 10. He, jotka saattoivat tarvita mitä tahansa apua oli n. 80. Kaikki maksoivat täyden hinnan hoidostaan. Heitä hoiti osaamaton, vajaa henkilökunta.
Hoitajat, omaiset, asukkaat eivät uskaltaneet valittaa. Kaikki pelkäsivät pahasuista johtajaa. Kaikki pelkäsivät, että jos valittaa kaikki menee huonommaksi.

Tämäkö on tämän päivän vanhusten hoito? Ei onneksi joka paikassa, mutta ikävän usein kuulee samansuuntaista.

Olisi mielenkiintoisaa tietää kuinka paljon alalla on johtamistaidottomia johtajia? Väliportaassa turhia pikkujohtajia. Osaamattomia päättäjiä?

Kun johtamistaidoton ihminen nousee valtaan, hän varmasti ahdistuu kun ei osaa hoitaa leiviskäänsä. Silloin on helpoin tie käyttää valtaa. Aseman suomaa valtaa. Siitä alkavat ongelmat. Itseltäni loppuivat työt kun kirjoitin lehteen puuteista.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Mitä koulutusta vaipanvaihtoon ja suihkuttamiseen muka tarvitaan? Inhimillinen lähestymistapa ja annos maalaisjärkeä riittävät.

Terveisin eräs koluttamaton mutta ammatitaitoinen, pidetty hoitaja

18:57  
Anonymous Anonyymi said...

Niin juuri, tuo on se ajattelutapa, mikä syö koulutettujen hoitajien palkkaa, että mitäs koulutusta siihen tarvitaan, että ihmistä hoitaa? Itse todellakin toivon, että omaistani ja itseäni hoitaa koulutettu lähi/sairaanhoitaja, joka todellakin tekee suihkuttaessaan ihmistä monen moista muutakin, takoittaen ettei se vain ole toimenpide ja tehtävä joka tarvitsee suorittaa, vaan koulutettu hoitaja osaa tarkailla siinä samalla monia muitakin asioita.
Entäpä lääkehoidon toteutus, siitä todella paljon olemassa lainsäädäntöä kuinka ja kuka lääkehoitoa saa toteuttaa(netistä löytyy kyllä)
Aina se inhimillisyys, empatia ei riitä, pitää olla myös tietoa ja taitoa, että osaa antaa ihmiselle oikeanlaista apua ja oikeaan aikaan.

20:51  
Anonymous Anonyymi said...

Vaipanvaihtoon ja muihin hoitotoimenpiteisiin tarvitaan koulutettu ja vastuullinen henkilö. Työllistettyjen vastuuntunto on vähän niin ja näin, kun työ ei kiinnosta ja on pakko tehdä, niin tehdään siitä pakkopullaa.

Olen jo pitkään seurannut Tallqvistin eri dokumentteja ja kirjallisuutta vanhustenhoidosta ja olen todellakin samaa mieltä.
Työpaikassani asiat eivät kuitenkaan ole niin huonosti, kuin näiden karkeiden esimerkkien tuomat tapaukset osoittavat.
Työskentelen akuuttisairaalassa, jossa potilaan hoito on kokonaisvaltainen hoito. Potilaat ovat akuuttisairaalan nimestä huolimatta hyvinkin mahdollisesti 10-20 vrk hoidossa, jolloin väkisinkin oppii tuntemaan heidät. Ja meillä on kuitenkin niin paljon hoitajia, että on mukava tehdä töitä.

Hoitoala kärsii jos kouluttamattomat tunkevat alalle tehden pelkkää työtä ilman tunteita.

Tarja Tallqvist, jatka samaa rataa. Pidän siitä että tuot asiat esille niin kuin ne ovat.

-Lh05

21:06  

Lähetä kommentti

<< Home