Sivusto toimii taas!
Sivusto oli n. vuorokauden pois käytöstä, johtuen sivuston kasvaneesta kuormasta. Palveluntarjoajamme (Serverimaailma.com) avustuksella on sivusto nyt saatu sellaiseksi, että emme aiheuta palvelimien ylikuormitusta, ja voimme jatkaa nimien keruuta.
Osana sivuston uudistusta olemme siirtyneet käyttämään kahta eri osoitetta. Ainakin toistaiseksi varsinainen vetoomus-sivu on osoitteessa www.kyrohonka.net. Tämä juuri sen vuoksi, että saamme palvelimien kuormaa jaettu tasaisemmin.
Nimiä nimittäin tulee vauhdilla, joka takaa sen, että saamme syksyyn mennessä miljoona nimeä kasaan.
Miljoonan kansalaisen tahto että, hoitajat saavat kunnon palkan ja että heitä on riittävästi hoitamassa vanhuksiamme, lapsiamme pitkäaikaissairaitamme, meitä. Että omaishoitajat saavat työstään kunnon palkan ja tarpeellisen vapaa-ajan jaksaakseen.
Miljoona nimeä on niin paljon, että se varmasti herättää mielenkiintoa muissakin EU-maissa. Hyvinvointi Suomi ei huolehti heikoimmistaan. HÄPEÄ.
Ruohonjuuritasolla, omaiset, vanhukset, hoitajat, sekä media, ymmärtävät missä oikeasti nyt mennään.
Suomessa on jo nyt hätätila ja se syvenee.
Miksi päättäjät eivät sitä suostu ymmärtämään?
Miksi eivät suostu tätä näkemään vaikka se on nähtävissä mitä surkeimmin.
Linkittäkää, kerätkää nimiä, puhukaa ja kertokaa keräyksestä.

17 Comments:
Hienoa, jatketaan taistelua yhteiseksi hyväksi. Kunpa keksisi vastaavan keinon kuin se joka tehosi Lordi & 7 päivää -adressikampanjassa, jolloin addressi pelästytti mainostajat ja mainostulojen väheneminen lehden...
Ja paljonkohan sitä palkkaa pitäisi saada?
Käyppä katsomassa www.opintoraha.fi
Hädässä tässä on muutkin. Ja meidän sentään pitäisi vielä jaksaa vanhuksiksi...
Näkyvyyttä ja toimintaa saadaan aikaiseksi, kun joku julkisuuden hlön, esim. jääkiekkopomo, näyttelijä tai muusikko kommentoi asian puolesta valtakunnan mediassa! Eivät päättäjät muuten herää!
Onko näkyvyys "huijausta"?
http://www.kyrohonka.net/index.php?&mots_search=〈=& skin=&test=&ok_post=1
Tälle vetoomussivulle on mahdollista lisätä nimi ilman että kenttiin kirjoittaa mitään
Hieno idea, mutta olisi mukavampi jos lauseessa "Me allekirjoittaneet vaadimme, että hallitus ryhtyy toimiin lähi- ja sairaanhoitajien palkkojen korottamiseksi, sekä virkojen lisäämiseksi" kävisi ilmi, että palkkaa vaaditaan kaikille hoitoalan ihmiselle, eikä vain lähi- ja sairaanhoitajille, ovathan myös esim. röngten- ja labrahoitajat samassa palkkakuopassa.
Hei opiskelija tilanteesi on väliaikainen, hoitoalalla pysyvä. Neljä vuotta syö kaurapuuroa solussa sen sijaan 40 vuotta samaa ei hirveän montaa ihmistä kiinnosta.
voisiko tänne tai jollekin muulle sivulle laittaa lyhyitä kertomuksia siitä mitä vanhusten hoito on todellisuudessa. Kävimme sisarusten kanssa päivitttäin isämme luona laakosssa helsingissä ja kirjasimme mitä tapahtui. se on karua luettavaa.
ehkä sekin liikauttaisi päättäjiä. tarinat ovat niin uskomattomia kuten nyt vammaisten tarinoista on lehdissä nähty
Kävin laittamassa nimeni adressiin ja lueskelin tämän sivun kommentteja. Valitettavaa, että jotkut laittavat nimiä ihan pilan päiten, täysin asiattomia keksittyjä nimiä. Ilmeisesti kaikki eivät tajua, että tässä on kyseessä inhimillisyyden rajoja koskettava asia. Se, jolla on lähipiirissä vanhus, joka tarvitsee apua tai laitoshoitoa, ymmärtää asian vakavuuden. Totta, että opiskelijoilla ja muilla pienituloisilla on vaikeaa, mutta tässä kai tähdätään siihen, että vanhusten hoitoon saadaan lisää tekeviä käsiä. Hyväntahtoisuutta enemmän ja kateutta vähemmän hyvän asian eteenpäin viemiseksi.
Hei,
Asia, jonka puolesta tällä sivulla liputetaan, on erittäin tärkeä. Kävin siksi juuri lisäämässä nimeni listaan. Sivujen "virallisen" osuuden luettuani kävi kuitenkin harmittamaan yksi pieni juttu; kun tämä asia on tärkeä, miksi sivuston kieltä ei ole huollettu oikolukijalla, jos kirjoittaja itse ei äidinkieltä hallitse? Virallinen osuus on töksähtelevää suomea ja kielioppisäännöt lienee unohdettu. Harmillista tumpelointia, joka heijastuu koko asiaan.
Toinen yhtä tärkeä ryhmä Suomessa on vielä pahemmin alipalkattu ja alimiehitetty, toivottavasti seuraavan kampanjan aiheena on poliisin arvostuksen lisääminen. Joka tapauksessa tsemppiä! Muuten -otsikko keräykselle voisi vielä enemmän painottaa nimenomaan vanhusten hoitoa.
Kyllä on hiipunut nimien tulva. Liekö pitkä kuuma kesä uuvuttanut kansan kokonaan?
Nyt on alkanut tulla lisää nimiä, mutta olen huomannut, että listalle on ruvennut tulemaan myöskin internetlinkkejä jonnekin, ilmeisesti roskapostia lähetteleviin paikkoihin? Samoin joku Carolina laittelee lähes päivittäin nimensä listalle. Tämä nimienkeräys on tosi tärkeen, harmi vaan, että jotkut häiritsevät sitä.
keep up the good work Tarja!
Kyllä tuo "Carolina" jaksaa. Useampi nimi päivässä. Onko järkee vai ei... Pilaat hyvän tarkoituksen...
Tuo "Carolina" on mainos-robotti, joka yrittää laittaa viestiään tännekin. Poistin juuri nuo "nimet" ja muut vastaavat.
Bra Tarja,
jag har arbetat inom vården i 36 år. Under hela denna tid har lönerna inom branchen varit skamligt låga. Nu är jag pensionerad och oroar mig för mina sista år, då jag antagligen kommer att behöva vård. Uppskattar ditt arbete och stöder dig.
Lähetä kommentti
<< Home