Tarja Tallqvist

Ei ole suurempaa pelkuruutta kuin se, että nähdessään epäkohdan ei tee mitään


2.9.06

Vuoden yhteiskunnallinen teko 2006


Sain tänään SDP:n vuoden yhteiskunnallinen teko 2006 palkinnon. Adressin menestys oli suuri syy palkinnon saamiseen. Kiitos siitä kaikille nimensä kirjoittaneille.

Keskustelessani ihmisten kanssa tuli selväksi kansan syvä tahto siitä, että vanhusten ja hoitohenkilökunnan asiat on laitettava kuntoon! Tilaisuuden yhteydessä sain mahdollisuuden keskustella mm. valtiovarainministeri Heinäluoman ja kansanedustaja Arto Bryggaren kanssa asiasta.

Kaikista antoisinta oli kuitenkin keskusteluni tavallisten ihmisten kanssa. Ihmisten, jotka joka päivä elävät suomalaisen vanhuksen tai sairaanhoidon henkilökunnan arkea.

Jatkuvasti saan kuulla tarinoita, jotka kuulostavat kauhutarinoilta, mutta eivät ole suinkaan kauhutarinoita, vaan suomalaista arkea. Ja nuo tarinat eivät suinkaan kerro hyvinvointi-Suomesta.

Adressin allekirjoittaneita on nyt n. 300 000. Se on reilut 5% suomalaisista. Enemmän in Tampereella tai Espoossa on asukkaita. Se ei kuitenkaan riitä. Minulle hymyiltiin kun viime talvena sanoin, että me keräämme satatuhatta nimeä. Nyt kun sanon, että keräämme miljoona nimeä, ei kukaan enää hymyile. Me pystymme siihen.

Tämä on todellinen kansanäänestys. Me olemme tosissamme, ja meidät otetaan tosissaan. Jos vielä et ole allekirjoittanut vetoomusta tee se nyt. Ja kertokaa nimien keruusta kouluissa ja työpaikoilla!

2 Comments:

Anonymous Leena said...

Tarja - voi voi kun nuo nimet muuttuisi teoiksi? Vaikuttaminen on mielenkiintoista puuhaa, mutta että saa oikeasti päättäjät niitä toteuttamaan, niin se se vasta on "haastavaa". Liian moni nimilista - päätynyt silppuriin tai mappi Ö:n esimerkiski vaikeavammaisten henkilökohtainenavustaja asia, vaikka on kysymyksessä perustuslain suoma perusoikeus siis oikeus pukea, syödä, osallistua ja hengittää. Semmosta .....:D

09:14  
Blogger Nesrin Can said...

Heippa Tarja!

Tsemppiä ja voimia arvokkaaseen työhösi! Uskon että saadaan miljoona nimeä - ja enemmänkin - kun jokainen laittaa puskaradioon vipinää.

Oli ilo tavata Sinut ja haastella Kampin torilla. TEKO-palkinto löysi totisesti oikean osoitteen!

Laitoin kotisivuilleni (www.nesrin.fi) puffin adressista, kohtaan Päivän ruusu.

Tuen myös mielelläni muutoinkin nimienkeruuta - onko jossakin ladattavissa ja tulostettavissa 'virallinen' kaavake, jonka voisin tulostaa jos kerään ihmisiltä allekirjoituksia eri paikoissa, joissa käyn?

Pirteätä syksyä!

t. Nesrin Can

10:38  

Lähetä kommentti

<< Home