30.11.06
29.11.06
400 000 nimeä rikki! Viimeiset hetket käsillä
Tämän hetken laskennan mukaan nimiä on nyt n.404 000!
Mutta vielä kerkiää lisäämään nimensä. Addressi sulkeutuu hieman ennen yhtä, jotta saamme kaikki nimet tulostettua ennen luovutusta.
Ja kaikki kynnelle kykenevät mukaan luovutustilaisuuteen klo 14:30 tänään Eduskuntatalon portaille!

27.11.06
Keskiviikkona se tapahtuu
Eli luovutamme valtiovarainministeri Eero Heinäluomalle toimenpiteitä varten n. 400 000 nimeä. Noin 400 000 tuhatta tahtoa, siihen että terveydenhoitohenkilöiden palkat nostetaan sille kuuluvaan tasoon ja että henkilökuntaa tulee olemaan tarpeellinen määrä.
Hyvinvoiva hoitaja hoitaa hyvin
Pallo on nyt Heinäluomalla. Tarvitaan rahaa ja tahtoa, että vanhukset, pitkäaikaissairaat, vammaiset, sairaat lapset ym. saavat sen hoidon, jonka hyvinvointivaltion kuuluu heille antaa.
Olin, kuten jo 19.9 kirjoitin, kutsuttuna peruspalveluministeri Liisa Hyssälän luona kahvilla.
Hän sanoi, että hän on tehnyt kaikkensa. Se on hänen subjektiivinen näkemyksensä. Se ei riitä.
Kerroin hänelle mm. että, omaishoitajien tilanteesta on tehty maanlaajuinen tutkimus. Kirja nimeltään ”HOITAA NE KUITENKIN”. Siinä selviää, että Suomen kunnat omat lähes tyytyväisiä tilanteeseen, mutta omaishoitajat ja liito eivät todellakaan ole. Pylväät olivat kunnilla korkealla ja omaishoitajilla tuskin näkyvillä.
Hyssälä kertoi, että se on huono tutkimus ja nyt on tekeillä parempi. Sen tekee Stakes.
Nauroin, vaikka mieli teki itkeä. Siis on tulossa tutkimus, joka tukee sitä, mitä päättäjät haluavat.
Nyt se tutkimus on ilmestynyt. En ole sitä nähnyt, mutta luin Helsingin Sanomien pääkirjoituksen. ”STAKES TEKI KAUNIIN VISION”
Juuri niin kuin odottaa sopii. Positiivinen näky vanhuudesta ja sen hoidosta.
Me elämme pitkään, voimme hyvin. Olemme vauraita. Hyvä että näin on.
Mutta entä he jotka eivät kuulu tähän kategoriaan. Juuri he joiden puolesta tässä taistelemme?
Sairaat, köyhät, yksinäiset? Omaishoitajat?
Pääkirjoituksen mukaan Stakesin yksi tutkimuksen oletus on se se, hoitohenkilökunnan matala palkkaisuus jatkuu..
Mikä ylimielisyys.
Ei suostuta tähän. Tulkaa Eduskuntatalonportaille .Vastustetaan tätä eriarvoisuutta, johon ollaan menossa.
Adressin luovutuksen jälkeen kello 15.00 alkaa Eduskunnassa välikysymys naisten pätkätyöstä.
Valtiovarainministeri Heinäluona menee sinne nämä sadattuhannet nimet kainalossaan ja toivottavasti sydämessään. Toivottavasti omassatunnossaan.
Tulkaa Eduskuntatalon portaille keskiviikkona 29.11. Heinäluoma saa nimet kello 14.30
Näytetään voimamme ja halumme hoitaa heikoimpamme.

16.11.06
Adressin luovutusajankohta
Sain varmistetun tiedon, että valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ottaa vastaan adressimme keskiviikkona 29.11.2006 kello 14.30 Eduskuntatalon portailla.
Nimiä on nyt lähes 400 000. Niitä tulee yhä reilun tuhannen nimen vuorokausivauhtia. Vaikka mitä ilmeisimmin miljoonaa nimeä ei saavuteta, niin tämä määrä kansantahtoa ei ole mitätön.
Juuri nyt, tänä päivänä, väsyneet hoitajat tekevät parhaansa vanhusten, sairaiden, vammaisten ja sairaiden lasten hyväksi.
Vanhus, joka tarvitsee hoivaa ja apua ei saa sitä meidän hyvinvointivaltiossamme sillä tasolla, jonka hän tarvitsee ja ansaitsee.
Esimerkiksi rikkaassa Espoossa tuskailevat hoitajat ja vanhukset liian vähäisistä vaippamäärästä per vanhus.
Kimppakyydillä ei vanhus saa matkustaa. Tai saa mutta maksaa täyden maksun. Veteraaneilla on vain määrätty määrä niin tarpeellista fysioterapiaa. Sitäkään ei välttämättä saa omassa hoivakodissa tai omassa kodissa vaan täytyy lähteä vieraaseen paikkaan, joka nostaa vanhuksen kynnystä lähtöön.
Kun tiedämme, että korkeaa palkkaa nauttivat saavat, lisäksi kaikenlaisia etuja niin näyttää siltä, että eläkeläisiltä ja sairailta vanhuksilta viedään tuhkatkin pesästä.
Meidän on saatava asiat kuntoon. Suomi on rikkaampi ja hyvin voivempi kuin koskaan. Silti täällä voidaan erittäin huonosti.
Tämän ymmärtävät kaikki muut paitsi päättäjät.
Olin Turussa sosiaalifoorumissa puhumassa näistä asioista. Puheenvuoron pyysi noin nelikymmen vuotias mies. Hän kertoi, että hän sai vuosi sitten aivoinfarktin. Hän menetti liikuntakykynsä. Sairaalassa hän joutui päivittäin tilanteeseen, jossa hänet
autettiin vessaan.
”En koskaan unohda sitä häpeän ja avuttomuuden tunnetta, kun tiesin, että minun on toimittava nopeasti. Osastolla oli henkilöstä vajetta ja minun vessaressuni veivät aina kahden hoitajan ajan. Se oli pois joltain toiselta. Kuitenkin vessassa istuminen ja tarpeiden teko lienee jokaisen oikeus”
Hän kertoi olevansa eduskuntaehdokas ja taistelevansa hoitajien tarpeellisen määrän ja hyvinvoinnin puolesta. Sääli, että en muista hänen nimeään, kannattaa äänestää häntä.
Tulkaa kaikki 29.11.2006 kello 14.00 Eduskuntatalon portaille. Tuokaa panderolleja ja iskulauseita. Tulkaa hoitajat ja hoitoalanoppilaat. Ottakaa mukaan hoidettavanne.
Tervetuloa Superin ja Tehyn edustajat. Teille on varattu puheenvuoro Heinäluoman puheen jälkeen.
Näytetään yhdessä kansan tahto.
Hyvinvoiva hoitaja hoitaa hyvin.

5.11.06
Aurinkoista pakkaspäivää!
Loppusuora lähestyy.
Valtiovarainministeri Heinäluoma on lupautunut ottamaan adressimme vastaan. Se tapahtuu marraskuun lopussa, ministerin aikataulun mukaan. Ilmoitan päivämäärän ja kellon ajan välittömästi, kun sen tiedän.
Sitten tapaamme taas Eduskuntatalon portailla.
Alustavien laskujen mukaan nimiä on lähes 400 000
Jos jatkaisimme puolivuotta niin varmasti miljoona tulisi täyteen. Nyt on kuitenkin lopetettava ja annettava näiden satojentuhansien nimien lähteä vaikuttamaan.
Näin suurta nimimäärää ei ole koskaan aikaisemmin Suomessa kerätty.
Näitä nimiä ei voi sivuuttaa. Nämä vaikuttavat jo nyt. Hoitajien huonot palkat ja henkilökunnan alimitoitus ovat varmasti jokaisen suomalaisen tiedossa.
Päättäjät ovat tästä tietoisia. Heidän on vastuu.
Vanhusten, pitkäaikaissairaiden, lapsipotilaiden sekä vammaisten hoito on saatava inhimilliselle tasolle.
Tämä keräys on täysin epäpoliittinen. Avoin kaikille puolueille. Tämä koskee jokaista Suomen kansalaista. Liittoja ja yhdistyksiä.
Hätä terveyden- ja sairaanhoidon tilasta on yhteinen.