Vuoden viimeiset päivät

Vietin ihanan Joulun lasteni Johannan ja Santerin,joka on KD:n Helsingin piirin
eduskuntaehdokas sekä tyttärentyttäreni Siirin kanssa Kiteellä.

Ajoimme poikani kanssa sinne mustassa maisemassa.Jouluaaton aamuna satoi kuin joululahjaksi valkoista pehmeää lunta.

Tradiktioihimme kuuluu,että Santtu loihtii jouluaterian, me naiset katsomme ja ihailemme ja toimimme hänen assistentteina. Katamme pöydän ja joskus saamme kuoria perunoita tai tehdä muuta yhtä vastuullista.Santtu on Jouluna
BOSS.Tämänhän sopii meille kolmelle.

Minulla oli työvuoro Tapaninpäivänä joka alkoi kello 13.00, jotenka heräsimme ennen kuutta. Halusin lähteä ajoissa. 400 km vaatii n.5 tuntia minun tavallani ajaa.Joimme aamukahvit yhdessä .Halasimme ja lähdimme Santun kanssa ajamaan
takaisin arkeen hyvillä mielin.

Oli pilkkopimeää. Satoi lumen ja veden sekaista tihkua. Oli liukasta. Edessäni kauempana ajoi auto,sen ajovalot näkyvät hämärästi. Yht`äkkiä tajusin, että edessä näkyvä auto ei kulje, ei liiku. Se seisoo ajokaistalla valtatie 6:lla ajovalot päällä.

Kaikki tapahtui sitten nopeasti, vaikka vauhtini oli n. 60 km.

Näin pimeydessä naisen seisovan auton edessä.Se sai minut ohjaamaan vasemmalle, vaikka samalla tajusin kauhulla,että nyt se on poikani,joka ottaa vastaan hyvin mahdollisen törmäyksen.

Mutta ihmisen päälle ei voi ajaa.

Hetken luulin, että emme törmää, mutta tie oli kauhean liukas ja ohjattavuus katosi. Kuului rytisevää ääntä.Vaikka iskeydyimme toiseen autoon,en tuntenut mitään ja sitten hiljaisuus.

Selvisi, että kiteeläinen nainen oli kanisterista tankkaamassa autoaan. Hänellä ei ollut kolmiota varottamassa eikä muuta varoitusvaloa,kuin ajovalot.

Kukaan ei kuollut, kukaan ei vammautunut.Aikamoinen shokki se kyllä oli ja on yhä vieläkin

Suuri kiitollisuus on päällimmäinen tunne. Poikani ei kuollut, ei vammautunut, tämä nainen on terve ja kunnossa. Olen itse kunnossa.

Hätäkeskus oli sitä mieltä, että poliisia ei tarvita. Kiteellä päin ei taida liiemmälti poliiseja olla. Vakuutusyhtiö hoitaa hommat.. Kävimme Santun kanssa terveyskeskuksessa, jossa meidät todettiin terveiksi.
Saimme junaliput Helsinkiin. Ainoastaan lemmikkivaunussa oli vielä vapaita paikkoja. Siellä sitten matkustimme turvallisesti koirien ja kissojen ja marsujen ja hiirien ja ystävällisten ihmisten seassa kotiin. Töihin en sinä
päivänä ehtinyt. .

Mietityttää taas kovasti, kuinka heiveröisesti olemme täällä, elämässämme. Silmänräpäys ja kaikki voi muuttua.

Ajakaa ihmiset hyvät varovaisesti. Toimikaa toiset huomioon ottaen.