Mummoja ja pappoja ei jätetä.

Olen lähihoitajakeikkalainen, mutta teen niin paljon töitä työpaikkani dementiaosastolla, että minullekin on annettu kaksi "omaa" asukasta. Toinen on 86-vuotias Kaija ja toinen 88-vuotias Antti. Olen heidän omahoitajansa.
Se tarkoittaa muun muassa sitä, että olen perehtynyt heidän elämänkaareensa ja perhesuhteensa tarkemmin kuin muiden asukkaiden. Tiedän heidän sairautensa historian, lääkityksensä, olen mukana lääkärin vastaanotolla, hoidan hammaslääkärin, hiusten leikkuun, jalkojenhoitajan tilauksen jne.
Pidän yhteyttä omaisiin, olen oikeastaan kuin keinoemo.

Se on sekä haastavaa että vastuullista, mutta myös mukavaa ja keskinäinen suhteemme antaa minulle paljon. Uskon että heillekin.

Eilen oli Aunen 93- vuotissyntymäpäivä. Päivällisen jälkeen yritimme houkutella viisitoista asukastamme päivälevolle, jotta voisimme rakentaa Aunelle juhlan. Onnistuimme vain "nostettavien kanssa. "Vaikka normaalisti päivällinen väsyttää koko joukon, ainakin varttitunnin levolle.

Mutta nyt rollaattorin avulla kulkevat viilettivät kuin kimi räikköset pitkin käytäviä ja muut istuivat kuin tatit ruokailuhuoneessa. Ilmassa oli jännitystä. Dementikot vaistoavat herkästi kaiken.

Siinä sitten siirtelimme pöytiä ja samalla vähän mummoja ja pappoja kun rakensimme kahden muun hoitajan kanssa ruokahuoneesta juhlasalia. Keskelle laitettiin iso pyöreä pöytä sankaria ja hänen sukulaisiaan varten ja muut pöydät ryhmiteltiin sen ympärille.

Reino, 86 v, - entinen muuttomies - oli ahkerasti mukana. Hän siirsi tuoleja ympäriinsä, käänsi ne nurin ja oli tyytyväinen saadessaan tehdä työtä. Toivoisin, että miehille olisikin dementiakodissa enemmän käsillä tekemistä. He kaipaavat fyysistä energiansa purkamista toisella tavoin kuin naiset, jotka yleensä pitävät laulamisesta ja juttelemisesta.

Aune sai ison ruusukimpun ja lauloimme kaikki hänen kunniakseen ”Sä kasvoit Aune kaunoinen…” Aune lauloi antaumuksella mukana, koska ei enää muistanut, että se oli hän ketä juhlitaan Söimme mansikkakakkua.

Juhla oli huipussaan, kun hoitaja Anne tuli luokseni ja kuiskasi: "Voitko jäädä iltavuoroon, eli voitko tehdä 14 tunnin päivän. Riitta on sairas, eikä löydy ketään sijaista." Kello oli puoli kolme ja kotiin meno houkutteli minuakin.

Jäin iltavuoroon. Mummoja ja pappoja ei jätetä.

Iltavuorossa oli kaksi hoitajaa ja asukkaat tavallista levottomampia niin kuin aina tällaisten juhlien jälkeen.
Viiden aikaan hoitaja Ritva tuli kysymään, tiedänkö, missä Aune on. Paniikkia ei syntynyt, koska ulko-ovet ovat aina lukossa. Etsin huone huoneelta kadonnutta syntymäpäiväsankaria.

Hän löytyi Sannin huoneesta. Aune oli riisunut vaatteensa ja istui Sannin sängyssä alasti. Hän oli pakannut papiljotteja, pyyheliinan ja talvihattunsa rollaattorin istuimelle. Märät vaipat ja vaatteet lojuivat lattialla.
"Aune kulta, saanko auttaa sinut omaan huoneeseesi?" Aune mulkaisi minua vihaisesti: "mitäs sinä siinä höpiset, painu pois."

Sain Aunen rauhoitettua ja kuiviin vaippoihin ja sekä puettua yöpukuun. Hän suostui lähtemään huoneesta, mutta oli silti sitä mieltä, että omistaa huoneen ja siinä olevat tavarat, jotka olisi tahtonut ottaa mukaansa.

Huoneen oikea omistaja Sanni ilmestyi ovelle: "Mitä tuo iso mies tekee minun huoneessani" hän huusi. Aune loukaantui verisesti. Hänkö iso mies? Ritva tuli hätiin ja saimme tilanteen rauhoitetuksi

Tämä armoton tauti on myös armollinen. Unohdus tulee ja tämän päivän tuskat ja murheet unohtuvat hyvinkin nopeasti. Menneisyys on todellisempi kuin tämä päivä.

Kaija ei halunnut tulla iltapalalle ja Antin housut olivat jatkuvasti jotenkin väärin päällä. Niitä täytyi milloin nostaa ylös henkseleillä, milloin löysätä niillä. Reino työnsi Helmiä pitkin käytävää tavallisessa puutuolissa ja loukkaantui syvästi, kun hoitaja kiirehti pelastamaan Helmen.

Maija halusi tupakalle ja Jyrki kahvia. Laila pakkasi tavaroitaan ja oli lähdössä äidin luo kotiin. Elvi alkoi oksennella ja ripuloida. Kaikki 15 täytyi pestyä ja vaihtaa vaipat, pukea yövaatteisiin ja antaa iltapalaa ja ilatalääkkeet. Rauhoittaa nukkumaan.

Meillä kahdella hoitajalla ei todellakaan ollut vapaa-ajanongelmia. Kukaan asukkaista ei tunne myötätuntoa kahta vuoroa tekevää hoitajaa kohtaan. Päinvastoin. Meno oli kuin turkkilaisella torilla.

Kun yöhoitaja tuli kello yhdeksän, olivat asukkaat kuitenkin omissa sängyissään puhtaina ja kylläisinä. Kolme rouvaa istui ja kuunteli musiikkia kylpytakeissaan olohuoneessa. Tiskit oli tiskattu, vaatteet pesty ,ruokailu- ja olohuone siistitty. Ihan niin kuin aina riippumatta siitä, mikä on hoitajatilanne.