Tarja Tallqvist

Ei ole suurempaa pelkuruutta kuin se, että nähdessään epäkohdan ei tee mitään


17.4.07

Kohta kukausi eduskunnassa

Aika kiitää. Paljon tapahtuu joka päivä ja olen aivan naatti kun tulen kotiin. En ole yksinkertaisesti jaksanut päivittää blogiani. Joka päivä on koulutusta ja perehdyttämistä.

Nyt alkavat paikat olla tuttuja. Löydän oman huoneeni ja osaan sieltä istuntosaliin kun kutsu kuuluu. Vielä en oikein muista minä kellonaikana kunakin päivänä täysistunto on. Mutta siitä ilmoitetaan todella kuuluvalla kummallisella kutsuäänellä. Vähän niin kuin olettaisin, että sorsastajat kutsuvat sorsia.

Alussa istuimme aakkosjärjestyksessä, mutta nyt kun hallitus on kasassa, istumme puolueiden valtasuhteiden määräämässä järjestyksessä. Minun vierelläni istuu Juha Mieto. Hän on oikeasti hirmuisen iso. Tunnen itsen kerrankin pieneksi ja siroksi hänen rinnallaan.

Viikonloput ovat vierähtäneet erilaisissa paneeleissa ja tapahtumissa.

Viime lauantaina oli Uudenmaanpiirin kokous Kauniaisissa, jossa puhuin ja sitten iltapäivällä Keravalla Parkinsonin liiton paneeli. Aihe oli sairaus ja luovuus. Taas sai ajattelemisen aihetta.

Vakavasti sairaiden elämänlaatua pitää tukea ja auttaa. Liitot tekevät mahtavaa työtä Mutta ne tarvitsevat taloudellista tukea.

Varmasti tulee halvemmaksi auttaa arjessa pärjäämistä kuin että antaa taudin edetä ja alkaa sairaala kierre.

Myös omaiset tarvitsevat tukea. He ovat niitä arjen sankareita.

Sunnuntaina olin Mediamessuilla.

Halusin kuunnella kun paras ystäväni Elina Simonen ja ET-lehden päätoimittaja Tarja Hurme juttelivat ikääntyvän naisen, käytöstä mediassa. Oli mielenkiintoista.

Yleisössä oli tunnettuja toimittajia, Vellamo Vehkakoski, Pirkko Arstila ym.
Oli myös kymmeniä ns.” taviksia” kuten eräs herra itseään tituleerasi.

Ikärasismia on Suomessa paljon. Ihana Erkki Toivanen ihmetteli sitä. Euroopassa koetaan rikkautena eri ikäpolvet yhdessä.

Erkki Toivanen pyysi minua tunnin tallk showhunsa. (yhteen hänen sen päivän monista)
Hänen piti vetää se vihreiden kansanedustajan kanssa, mutta tämä oli, kuinka ollakaan, Säätytalossa hallitusneuvotteluissa.

Sain kokea elämäni hienoimman, unohtumattomimman haastattelun. Erkki Toivanen on sivistynyt, hyväsydäminen, tietorikas, älykäs, rakastettava ihminen.

Puhuimme tietysti vanhusten hoidosta, hoitajien tilanteesta. Meillä asiat ovat erittäin huonosti. Meillä on tikittävä aikapommi.

Vanhasen hallitusohjelma ei selkeästi lupaa mitään. Se on iso virhe.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

MIKSI ET OLE SUUTASI AVANNUT KUN MEIDÄN PALKOISTA ON PUHUTTU. SEHÄN TÄSSÄ ON EPÄKOHTA ETTEI HOITOALALLE HALUTA KUN PALKKA ON MINIMAALINEN. TÄNÄÄN LÄHDIN TÖISTÄ: ENPITÄNYT RUOKATUNTIA, ENPÄÄSSYT LÄHTEMÄÄN KUN PITI, YLITÖIKSI MENI REILUSTI,PERHE ODOTTI ÄITIÄ KAKUN KANSSA, SILTI ASIOITA JÄI TEKEMÄTTÄ. EI OLE SUUUUUREMPAA PELKURUUTTA KUN PÄÄSTÄ EDUSTAJAKSI JA PETTÄÄ LUPAUKSET. ADRESSEJA KYLLÄ KERÄSIT ENNEN VAALEJA NYT EI MITÄÄN: KYMPPI MULLE (EUROA) KANSANEDUSTAJAN PALKKA SULLE. NYT KUN VIELÄ ALOITAT ENNEN SEURAAVAA KAUTTA VALITUKSEN HYVISSÄAJOIN SAAT ISTUA TOISEN KAUDEN "VANHUSTEN JA VÄHÄOSAIST ASIALLA" SITTEN ONKIN TULEVAISUUS TURVATTU. TEEE JOTAIN, PALJON PORUA, VÄHÄN VILLOJA. TERVEISIN SAIAANHOITAJA 20 VUOTTA,KAIKKI ON NÄHTY, MYÖS TUHAT LUPAUKSET TUTTUJA!

00:14  
Anonymous Anonyymi said...

Joku kertoi sinun sanoneen/puhuneen/verranneen, että EU-direktiivi VAATII lehmät ulos kesällä, mutta ei vanhuksia! MItenkäs olisi valitus tästä ihmisoikeuskomissioon,valitetaanhan sitä pienemmistäkin!

06:22  
Anonymous Anonyymi said...

Olipas kitkerä kommentti sairaanhoitajalta kansanedustajalle, joka on vasta aloittanut! Itse luotan Tarjan persoonaan vahvasti ja olen tyytyväinen, että hän pääsi eduskuntaan. Kaikkea hyvää vain sinulle Tarja ja tsemppiä!

15:41  

Lähetä kommentti

<< Home