Tarja Tallqvist

Ei ole suurempaa pelkuruutta kuin se, että nähdessään epäkohdan ei tee mitään


4.6.07

Pietarissakin on onnistuttu hoitajien palkkojen korottamiseen.

Terveisiä Pietarista.

Olin siellä Työelämä ja tasa-arvovaliokunnan kanssa tutustumassa sikäläiseen työ- ja sosiaali- ja terveyselämään.

Pikkuisen tuntui, että saimme mainoskatkon. Pietarin katulapset ja muu kurjuus jäi aika vähälle. Mutta se mikä oli huomion arvoista oli se, että hoitajien palkkoja on nostettu 30 % presidentin erityistoimenpiteillä.

Se on saanut paljon hyvää aikaan. Hoitajia on tullut lisää alalle ja tilanne vanhusten ja muiden sairaiden osalta on paranutnut tuntuvasti.

Siis Tarja Halosen on puututtava asiaan maassamme. Kekkonen olisi tehnyt sen varmasti jo aikaa sitten.

Haluan kertoa ison asian minkä matkallamme koin.

Kävimme Eremitaasissa ja siellä en pysty sanomaan missä huoneessa mutta luulen, että se oli Leonardi Di Vincin jonkun oppilaan maalaus Jeesus Getsemanessa. Jeesuksen koko olemus oli
täynnä tuskaa, niin samaa kun itse tuskan voi kokea. Hänen edessään oli enkeli pilven päällä.

Enkelin katse oli sulaa rakkautta, myötätuntoa,ymmärrystä ja lohdutusta.

Olisin halunnut katsoa maalausta iäisyyden. Minua itketti, minua lohdutti, minä tunsin toivoa.