Tarja Tallqvist

Ei ole suurempaa pelkuruutta kuin se, että nähdessään epäkohdan ei tee mitään


21.12.07

Puheeni eduskunnassa 20.12.07 Omaishoitajista

Arvoisa puhemies! Stakesin tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa on noin 300 000 omaishoitajaa, joista omaishoidon tukea kuitenkin saa vain 30 000. Laissa omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle tarvittavista palveluista ja omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Laki omaishoidon tuesta on lavea ja kunnat tulkitsevat sitä hyvinkin eri tavalla ja yleensä omaksi edukseen. 5 §:ssä sanotaan, että omaishoitajan palkkion taso määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden mukaan. Kunnissa pitäisi olla asiaan perehtynyt ammattihenkilö kartoittamassa omaisen ja hoidettavan tilanne ja mahdollisuus omaishoitaja-statukseen, mutta näin ei suinkaan aina ole. Ammatti-ihmisistä on sosiaalialalla huutava puute. Ratkaisut ovat sen mukaisia. Mieluummin hylätään tai maksetaan se pienin summa.

Omaishoidon tukea on kolme luokkaa: 310 euroa, 600 euroa ja 1 294 euroa, jota saavat vain harvat - he, jotka hoitavat hyvin rankkaa laitosmaista hoitoa vaativaa omaistaan. Tuki on verollista tuloa, jotenka esimerkiksi, jos saa 310 euroa, miinus 30 prosenttia, ei se kovinkaan häävi summa ole. Stakesin tilastojen mukaan yli 6 000 omaishoitajaa hoitaa omaistaan, joka on siinä kunnossa, että omaishoitaja joutuu tekemään kaiken muun lisäksi myös sairaanhoidollisia tehtäviä ja on kiinni hoidettavassaan 24 tuntia vuorokaudessa. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos nämä 6 000 hoitajaa heittäisivät hanskat nurkkaan ja kärräisivät hoidettavansa läheiseen laitokseen, jossa vuorokausimaksu on 100 eurosta 205:een euroa ainakin. Omaishoitajat ovat hiljaisia puurtajia, joiden selkänahasta yhteiskunta vetää isot säästöt.

Arvoisa puhemies! Vuonna 2006 voimaan tulleessa laissa omaishoidon tuesta sanotaan, että tuen myöntämisedellytykset toteutuvat, jos "hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia palveluja" tai jos "koti on terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva".

Tavallinen omaishoidon tukea hakeva on esimerkiksi iäkäs vaimo, jolla on kaikenlaista kremppaa jo itselläänkin. Hän hoitaa aviomiestään asunnossa, joka on mahdollisesti pieni ja hissittömässä kerrostalossa, elikkä hän ei täytä omaishoitajan statusta, eikä siis saa palkkaa eikä omaishoitajalle kuuluvia etuja. Hän joutuu ostamaan palvelut, jotka ovat hyvinkin kalliita, esimerkiksi siivouspalvelua, jota monessa kunnassa ei pystytä tarjoamaan, vaan se täytyy ostaa yksityiseltä. Kun laki astui voimaan 2006 tammikuussa, moni iäkäs omaishoitaja menetti julmasti näiden kahden pykälän takia jo vuosia saamansa omaishoitajan statuksen, mutta, kuten viranomainen hyvin tietää, hoitaa se kuitenkin.

Arvoisa puhemies! Omaishoitajat joutuvat hankalien asioiden eteen hakiessaan etujaan ja oikeuksiaan. He joutuvat niitä hakemaan, sillä monessa kunnassa säästetään silläkin, että ei kerrota palveluista, eikä niitä kysymättä tarjota. Lain säätämät kolme vapaata päivää eivät välttämättä toteudu johtuen siitä, että monella paikkakunnalla ei ole paikkoja, jonne voisi hoidettavansa turvallisesti viedä. Hoidettavaa ei voi parkkeerata minne vain. Vapaapäivät ovat hoitajalle elintärkeät, mutta hän ei voi nauttia ja kerätä voimia, jos ei ole varma, että hoidettava on turvallisessa paikassa, jossa hän myös viihtyy ja jonne menee mielellään. Tätä on päättäjien vaikea ymmärtää. On liian paljon tositarinoita siitä, kuinka intervallipaikassa pumpataan lääkkeitä niin, että omaishoitaja saa tehdä todella rankkaa työtä saadakseen omaisensa taas entiseen vireyskuntoon, kun tämä palaa kotiin. Lisäksi joissakin laitoksissa on ahne rahastussysteemi. Laitospaikkaan pääsee vasta kello 12 jälkeen ja sieltä on lähdettävä kolmantena päivänä ennen kello 12, seuraava on jo tulossa. Omaishoitajan vapaat kolme päivää ovatkin näin ollen kaksi päivää. Hän kuitenkin maksaa kolmesta vuorokaudesta.

Arvoisa puhemies! Omaishoitajien tarve tulee kasvamaan ikääntymisen myötä, myös vaikeutumaan, sillä yksinäisiä ihmisiä alkaa olla yhä enemmän. Ei ole aviopuolisoa tai lasta, joka haluaa tai jaksaa hoitaa. Hallitusohjelmassa on kirjattu, että omaishoitajan tuki saataisiin Kelan maksamaksi. Se on odotettu, hyvä tieto, mutta omaishoitajan saama tuki täytyy tulla nimenomaan Kelan maksamaksi etuoikeutetuksi tuloksi. Näin omaishoitaja pystyy mahdollisen palkkansa tai muiden tukiensa avulla hoitamaan omaistaan ilman suhteetonta tulojen pienenemistä. On myös varmistettava, että kriteerit omaishoitajaksi ja tuen suuruus ovat yhtenäiset kaikissa kunnissa.

On myös pidettävä huolta, että omaishoitajan tuki osoitetaan nimenomaan omaishoitajalle, sitä ei saa yhdistää hoidettavalle kuuluviin hoitotukiin. Omaishoitajan työ on saatettava ansaittuun arvoon. Jokaisen sitä tekevän täytyy saada työstään korvaus. Raha täytyy löytyä. Jokaista omaistaan hoitavaa on tuettava sekä taloudellisesti että henkisesti. Heitä ei saa käyttää kunnan säästöpossuina.

Tunnisteet: ,

2 Comments:

Anonymous liisa-pc said...

Olen Liisa Maskusta. Luin juuri kirjasi "Kuka vierelles jää" kiitos siitä, sanon vain että sellaisia lihihoitajia ei ole monta ainakaan tässä meidäntalossa.Puheesi on asiaa toivotan työllesi siunausta, minä ja mieheni ei tulla näkemään kuin hauta. Olen hoitanut miestäni 7vuotta, palvelutalossa5v. alzheimer on vieraanamme.Hyvää jatkoa terv.Liisa.

06:16  
Anonymous Anonyymi said...

Täyttä asiaa.
Suomessa on odotettavissa katstrofi vanhus- ja vammaistyön rintamalla. On käsittämätöntä, että yhteiskunta ei kallista korviaan hätähuudoille. Raamatussa Sodoman ja Gomorran synti oli profeetta Hesekielin mukaan: "Huoleton lepo, ylpeys ja leivän yltäkylläisyys, mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut."
Sama synti vallitsee Suomen yhteiskunnassa politikkojen siunauksella.

18:58  

Lähetä kommentti

<< Home