Tervehdys

Hain viime perjantaina autoni Kiteeltä, jossa se korjattiin kolarin jälkeen Laakkosen autokorjaamossa. Kiitos sinne kaikille, ja varsinkin super-ihanalle toimistosihteerille, joka kuluvien viikkojen aikana soitteli ja kertoi kuinka korjaus ja vakuutusasiat edistyvät. Hänestä oli tärkeää viestittää positiivisia väliaikauutisia. Se tuntui mukavalta.

Olen tehnyt keikkoja erääseen dementiakotiin. Siellä unohtaa totaalisesti omat juttunsa. Tärkeintä on lohdutta Huldaa, joka kaipaa mummoaan ja haluaa mennä mummon luo hoitamaan tätä. On kymmeniä kertoja vastattava Iirikselle, että tämän ei tarvitse maksaa ruuastaan mitään. Vaihdettava lukematon määrä vaippoja. Syötettävä hauraita vanhuksia. En ole sekuntiakaan katunut, että opiskelin lähihoitajaksi.

Kirja "Kuka vierelles jää", jonka kirjoitimme Elina Simosen kanssa, valmistui. Sen julkaisutapahtuma 17.1. oli lämmin ja mukava sekä myös vakava ja iloinen tilaisuus. Toivottavasti kirja löytää lukijansa.

Huomenta Suomi haastatteli sen tiimoilta. Samassa lähetyksessä haastateltiin myös Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevaa virkamiestä, sekä professori Kivelää. "Mitään ei ole tehty", hän sanoi, kun kysyttiin kuinka hänen raporttinsa on lähtenyt käyntiin.

Uutisissa puhuttiin vanhusten aliravitsemuksesta. On valtavan tärkeää ja kiitettävää, että media pitää vanhustenhoitamista ja sen puutteita jatkuvasti esillä. Mikään ei muutu eikä parane, jos siitä vaietaan.

Seuraava iso juttu on ehdokkuuteni julkaisutilaisuus. Haluan pitää sen yhdessä poikani Santeri Kyröhongan kanssa. Olemme molemmat ehdokkaina Kristillisdemokraatteissa. Santtu Helsingin piiristä ja minä Uudenmaan piiristä.

Ajamme samoja asioita. Meillä on samat arvot ja unelmat. Sama tahto ja halu taistella heikkojen puolesta. Kun on itse saanut apua kun oli heikoilla, niin ilolla maksaa tällaista velkaa.

Ihania asioita tiedossa.

Huomenna julkistetaan Otavan tiloissa parhaan ystäväni Elina Simosen kanssa tekemäni kirja Kuka Vierelles jää.

Se kertoo vanhusten ja hoitajien asemasta tämän päivän Suomessa. Pienipalkkaiset hoitajat tekevät suurta työtä hoitamalla, lohduttamalla, välittämällä.

Miksi he eivät saa koulutuksensa ja työnsä tärkeyden mukaista pakkaa?

Miksi hyvinvointivaltio Suomi ei pidä huolta vanhuksistaan?

Haluan taistella näiden asioiden puolesta Olen sitä tehnyt dokumenteillani ja nyt teen sitä vanhuksiin erikoistuneena lähihoitajana.

Tiedän mistä puhun.

Lähden kirjan julkaisutilaisuuden jälkeen Kiteelle hakemaan autoani, joka on siellä onnettomuuden jälkeen korjattu.

Saan tilaisuuden olla tyttäreni Johannan ja lapsenlapseni Siirin kanssa

Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Aloitan myös vaalityöni. Ihania ja tarmokkaita ihmisiä on ilmoittautunut mahdollistuttamaan läpimenoni.

Lisää tarvitaan. Tervetuloa.

Budjettini on varmasti historian pienin. En oikein osaa pyydellä rahaa, sitä kuitenkin kuluu. Olen kiitollinen kaikesta avusta.

Vastineeksi lupaan taistella loppuun saakka vanhusten ja hoitajien ja omaishoitajien hyvinvoinnin puolesta. Kuten olen tähänkin saakka tehnyt.

Kirjan julkistus

Tunnen yhä suurta iloa ja kiitollisuutta siitä, että poikani sekä vastapuolen naisen kanssa selvisimme ehjinä ja elossa Tapaninpäivän auto-onnettomuudesta Kiteellä.

Santeri ja minä olemme molemmat Kristillisdemokraatien (KD) ehdokkaina Eduskuntaan, joten kenties meidän on tarkoitus myös sinne päästä.

Olen kirjoittanut parhaan ystäväni Elina Simosen kanssa kirjan "Kuka vierelles jää". Pidin päiväkirjaa lähihoitajaksi opiskelun aikana ja sen jälkeen. Haaveenani oli tehdä dokumentti vanhusten hoidosta.(Tämä haave elää edelleenkin.)

Elina on mm. Kotilieden entinen pitkäaikainen päätoimittaja, joka jäi varhaiseläkkeelle toista vuotta sitten. Syntyi ajatus kirjasta ja Otava innostui siitä heti.

Haasteena on tietenkin sanomani "Tarpeeksi hoitajia ja heille kunnollinen palkka"

Kirja on tosi tarina tämän päivän tilanteesta. Paikat ja nimet ja sukupuolet ovat muutettu ja vanhusten, omaisten oaustahistoriaa yhdistelty kenties muutamankin henkilön taustoista.

Julkaisu tilaisuus on ensi keskiviikkona 17.1.

Jännittää.

Vuoden viimeiset päivät

Vietin ihanan Joulun lasteni Johannan ja Santerin,joka on KD:n Helsingin piirin
eduskuntaehdokas sekä tyttärentyttäreni Siirin kanssa Kiteellä.

Ajoimme poikani kanssa sinne mustassa maisemassa.Jouluaaton aamuna satoi kuin joululahjaksi valkoista pehmeää lunta.

Tradiktioihimme kuuluu,että Santtu loihtii jouluaterian, me naiset katsomme ja ihailemme ja toimimme hänen assistentteina. Katamme pöydän ja joskus saamme kuoria perunoita tai tehdä muuta yhtä vastuullista.Santtu on Jouluna
BOSS.Tämänhän sopii meille kolmelle.

Minulla oli työvuoro Tapaninpäivänä joka alkoi kello 13.00, jotenka heräsimme ennen kuutta. Halusin lähteä ajoissa. 400 km vaatii n.5 tuntia minun tavallani ajaa.Joimme aamukahvit yhdessä .Halasimme ja lähdimme Santun kanssa ajamaan
takaisin arkeen hyvillä mielin.

Oli pilkkopimeää. Satoi lumen ja veden sekaista tihkua. Oli liukasta. Edessäni kauempana ajoi auto,sen ajovalot näkyvät hämärästi. Yht`äkkiä tajusin, että edessä näkyvä auto ei kulje, ei liiku. Se seisoo ajokaistalla valtatie 6:lla ajovalot päällä.

Kaikki tapahtui sitten nopeasti, vaikka vauhtini oli n. 60 km.

Näin pimeydessä naisen seisovan auton edessä.Se sai minut ohjaamaan vasemmalle, vaikka samalla tajusin kauhulla,että nyt se on poikani,joka ottaa vastaan hyvin mahdollisen törmäyksen.

Mutta ihmisen päälle ei voi ajaa.

Hetken luulin, että emme törmää, mutta tie oli kauhean liukas ja ohjattavuus katosi. Kuului rytisevää ääntä.Vaikka iskeydyimme toiseen autoon,en tuntenut mitään ja sitten hiljaisuus.

Selvisi, että kiteeläinen nainen oli kanisterista tankkaamassa autoaan. Hänellä ei ollut kolmiota varottamassa eikä muuta varoitusvaloa,kuin ajovalot.

Kukaan ei kuollut, kukaan ei vammautunut.Aikamoinen shokki se kyllä oli ja on yhä vieläkin

Suuri kiitollisuus on päällimmäinen tunne. Poikani ei kuollut, ei vammautunut, tämä nainen on terve ja kunnossa. Olen itse kunnossa.

Hätäkeskus oli sitä mieltä, että poliisia ei tarvita. Kiteellä päin ei taida liiemmälti poliiseja olla. Vakuutusyhtiö hoitaa hommat.. Kävimme Santun kanssa terveyskeskuksessa, jossa meidät todettiin terveiksi.
Saimme junaliput Helsinkiin. Ainoastaan lemmikkivaunussa oli vielä vapaita paikkoja. Siellä sitten matkustimme turvallisesti koirien ja kissojen ja marsujen ja hiirien ja ystävällisten ihmisten seassa kotiin. Töihin en sinä
päivänä ehtinyt. .

Mietityttää taas kovasti, kuinka heiveröisesti olemme täällä, elämässämme. Silmänräpäys ja kaikki voi muuttua.

Ajakaa ihmiset hyvät varovaisesti. Toimikaa toiset huomioon ottaen.