Ihmisten tapaamista

Olen ollut ahkeraan erilaissa vaalitapahtumissa. Mäntsälän torilla hytisimme Anja Hurmeen, vaalipäällikköni, kanssa muiden KD:läisten kanssa.

Mäntsäläläiset seurasivat ilmeisesti lämpimissä kodeissaan hiihtolukisoja, sillä muita kuin punanenäisiä kansanedustajaehdokkaita ei paukkuvassa pakkasessa näkynyt.

Päätimme jakaa vaaliesiteitämme läheisiin taloihin ja kauppoihin. Minä menin kenkäkauppaan, jossa tuoksui ihanasti suutarilta, joka siellä todella olikin.

Pidin pienen vaalipuheen ja sen loputtua suutari tuli luokseni, otti käteni käteensä ja sitoi sormeeni laastarin. Sormessani oli pikkuinen haava, josta hieman tihkui verta.

Että huomasikin. Minä rakastan suutareita.

Espoon Isossa Omenassa oli mukana tukijani Marjatta Leppänen ja Elina Simonen. On ihanaa kuinka ihmiset tulevat juttelemaan. Suomaisetko jäyhiä? Ei todellakaan.

Ihmisten tarinat ovat suunnattoman rankkoja. Huoli ikääntyvistä vanhemmista, sairaasta aviopuolisosta. Hyvinvointi Suomi ei huolehdi heikoimmistaan.

Häpeällistä.

Paneelit ovat olleet opettavaisia ja antoisia. Välillä on paneelissa istunut enemmän kansanedustajaehdokas osallistujia kuin salissa kuulijoita. Mutta aina on ollut hyviä, kiperiä kysymyksiä ja antoisia keskusteluja.

Olen iloisesti yllättynyt kuinka asioista perilläolevia ja vaativia paneeliyleisöt ovat olleet.

Oma sanomani on jääräpäisesti se, että hoitajille parempi palkka ja hoitajia tarpeeksi, jotta vanhukset, pitkäaikaissairaat, kotihoidossa olevat ym. saavat heille kuuluvan hyvän hoidon

Mummoja ja pappoja ei jätetä.

Olen lähihoitajakeikkalainen, mutta teen niin paljon töitä työpaikkani dementiaosastolla, että minullekin on annettu kaksi "omaa" asukasta. Toinen on 86-vuotias Kaija ja toinen 88-vuotias Antti. Olen heidän omahoitajansa.
Se tarkoittaa muun muassa sitä, että olen perehtynyt heidän elämänkaareensa ja perhesuhteensa tarkemmin kuin muiden asukkaiden. Tiedän heidän sairautensa historian, lääkityksensä, olen mukana lääkärin vastaanotolla, hoidan hammaslääkärin, hiusten leikkuun, jalkojenhoitajan tilauksen jne.
Pidän yhteyttä omaisiin, olen oikeastaan kuin keinoemo.

Se on sekä haastavaa että vastuullista, mutta myös mukavaa ja keskinäinen suhteemme antaa minulle paljon. Uskon että heillekin.

Eilen oli Aunen 93- vuotissyntymäpäivä. Päivällisen jälkeen yritimme houkutella viisitoista asukastamme päivälevolle, jotta voisimme rakentaa Aunelle juhlan. Onnistuimme vain "nostettavien kanssa. "Vaikka normaalisti päivällinen väsyttää koko joukon, ainakin varttitunnin levolle.

Mutta nyt rollaattorin avulla kulkevat viilettivät kuin kimi räikköset pitkin käytäviä ja muut istuivat kuin tatit ruokailuhuoneessa. Ilmassa oli jännitystä. Dementikot vaistoavat herkästi kaiken.

Siinä sitten siirtelimme pöytiä ja samalla vähän mummoja ja pappoja kun rakensimme kahden muun hoitajan kanssa ruokahuoneesta juhlasalia. Keskelle laitettiin iso pyöreä pöytä sankaria ja hänen sukulaisiaan varten ja muut pöydät ryhmiteltiin sen ympärille.

Reino, 86 v, - entinen muuttomies - oli ahkerasti mukana. Hän siirsi tuoleja ympäriinsä, käänsi ne nurin ja oli tyytyväinen saadessaan tehdä työtä. Toivoisin, että miehille olisikin dementiakodissa enemmän käsillä tekemistä. He kaipaavat fyysistä energiansa purkamista toisella tavoin kuin naiset, jotka yleensä pitävät laulamisesta ja juttelemisesta.

Aune sai ison ruusukimpun ja lauloimme kaikki hänen kunniakseen ”Sä kasvoit Aune kaunoinen…” Aune lauloi antaumuksella mukana, koska ei enää muistanut, että se oli hän ketä juhlitaan Söimme mansikkakakkua.

Juhla oli huipussaan, kun hoitaja Anne tuli luokseni ja kuiskasi: "Voitko jäädä iltavuoroon, eli voitko tehdä 14 tunnin päivän. Riitta on sairas, eikä löydy ketään sijaista." Kello oli puoli kolme ja kotiin meno houkutteli minuakin.

Jäin iltavuoroon. Mummoja ja pappoja ei jätetä.

Iltavuorossa oli kaksi hoitajaa ja asukkaat tavallista levottomampia niin kuin aina tällaisten juhlien jälkeen.
Viiden aikaan hoitaja Ritva tuli kysymään, tiedänkö, missä Aune on. Paniikkia ei syntynyt, koska ulko-ovet ovat aina lukossa. Etsin huone huoneelta kadonnutta syntymäpäiväsankaria.

Hän löytyi Sannin huoneesta. Aune oli riisunut vaatteensa ja istui Sannin sängyssä alasti. Hän oli pakannut papiljotteja, pyyheliinan ja talvihattunsa rollaattorin istuimelle. Märät vaipat ja vaatteet lojuivat lattialla.
"Aune kulta, saanko auttaa sinut omaan huoneeseesi?" Aune mulkaisi minua vihaisesti: "mitäs sinä siinä höpiset, painu pois."

Sain Aunen rauhoitettua ja kuiviin vaippoihin ja sekä puettua yöpukuun. Hän suostui lähtemään huoneesta, mutta oli silti sitä mieltä, että omistaa huoneen ja siinä olevat tavarat, jotka olisi tahtonut ottaa mukaansa.

Huoneen oikea omistaja Sanni ilmestyi ovelle: "Mitä tuo iso mies tekee minun huoneessani" hän huusi. Aune loukaantui verisesti. Hänkö iso mies? Ritva tuli hätiin ja saimme tilanteen rauhoitetuksi

Tämä armoton tauti on myös armollinen. Unohdus tulee ja tämän päivän tuskat ja murheet unohtuvat hyvinkin nopeasti. Menneisyys on todellisempi kuin tämä päivä.

Kaija ei halunnut tulla iltapalalle ja Antin housut olivat jatkuvasti jotenkin väärin päällä. Niitä täytyi milloin nostaa ylös henkseleillä, milloin löysätä niillä. Reino työnsi Helmiä pitkin käytävää tavallisessa puutuolissa ja loukkaantui syvästi, kun hoitaja kiirehti pelastamaan Helmen.

Maija halusi tupakalle ja Jyrki kahvia. Laila pakkasi tavaroitaan ja oli lähdössä äidin luo kotiin. Elvi alkoi oksennella ja ripuloida. Kaikki 15 täytyi pestyä ja vaihtaa vaipat, pukea yövaatteisiin ja antaa iltapalaa ja ilatalääkkeet. Rauhoittaa nukkumaan.

Meillä kahdella hoitajalla ei todellakaan ollut vapaa-ajanongelmia. Kukaan asukkaista ei tunne myötätuntoa kahta vuoroa tekevää hoitajaa kohtaan. Päinvastoin. Meno oli kuin turkkilaisella torilla.

Kun yöhoitaja tuli kello yhdeksän, olivat asukkaat kuitenkin omissa sängyissään puhtaina ja kylläisinä. Kolme rouvaa istui ja kuunteli musiikkia kylpytakeissaan olohuoneessa. Tiskit oli tiskattu, vaatteet pesty ,ruokailu- ja olohuone siistitty. Ihan niin kuin aina riippumatta siitä, mikä on hoitajatilanne.

Vaalivauva

Sisareni pojan perheessä odotetaan kolmatta lasta. Laskettu aika on 18.3. Todellinen vaalivauva.

Nuori äiti ja hänen kaksi ja nelivuotiaat poikansa ovat kovassa flunssassa. Kuume on kaikilla korkea ja yskä ahdistaa henkeä. Samariassa, Espoon terveyskeskuksessa, toinen poika otettiin osastolle. Äiti ja kaksivuotias lähetettiin kotiin.

Äiti huolestui, saako sikiö tarpeeksi happea, koska hänen on niin vaikea hengittää. Lääkäri neuvoi häntä menemään avonaisen ikkunan luo hengittelemään.

Äidillä on myös niin raju yskä, että hän pelkää tukehtuvansa siihen. Lääkäri antoi yskänlääkereseptin, jonka isä sitten vei apteekkiin. Siellä todettiin, että resepti on kirjoitettu ihan toiselle naiselle.

Aviomies meni takaisin Samariaan, sai vaimonsa yskänlääkereseptin ja meni taas apteekkiin. Hän ihmetteli, kuinka viimeisillään raskaana olevalle naiselle kirjoitetaan kolmiolla varustettua lääkettä.

Samaa ihmetteli apteekkari, joka kertoi, että reseptiin merkitty yskänlääke on voimakkainta, mitä voi yskään määrätä. Lääke jäi ostamatta.

Seuraavana aamuna odottava äiti vietiin ambulanssilla Jorviin. Diagnoosi oli keuhkokuume.

Tällaista ei saa tapahtua.

Akateemisen kirjallinen vaalikeskustelu

Hei,

Olen 16.2. klo 16 alkaen Helsingin keskustan Akateemisen kirjallisessa vaalikeskustelussa. Kaikki tervetuloa!

Kiireinen päivä

Kiireinen päivä dementiakodissa. 92-vuotiaan ”Senjan ” kuume on noussut ja hänen kuntonsa on tuskainen ja kipuileva.

Muut neljätoista asukasta aistivat selvästi – niin kuin aina - että nyt hoidetaan yhtä ihmistä enemmän kuin heitä muita. Siksi he olivat levottomia ja vaativia.

Työparini kanssa ehdimme tuskin käydä vessassa ja sielläkin huonolla omalla tunnolla.

Kun yöhoitaja tuli kello 21.00 oli 87-vuotias ”Risto” vielä ylhäällä. Hän halusi juoda iltakahvit uudemman kerran. Risto ei kuulu dementiakotiin. Hän on meillä vain siksi, ettei muualla ole tilaa. Ristolle on kova paikka, ettei hän enää pärjää yksin kotonaan. Miltähän hänestä tuntuu viettää loppuelämänsä muistamattomien dementikoiden joukossa. Hänen omassa muistissaan ja älyssään ei ole mitään vikaa.
Annoimme raportin yöhoitajalle.

Vilkutin lähtiessäni ovelta Ristolle, joka istui yksin ruokasalissa. ”Tarja, tule tänne”, hän komensi.

Menin hänen luokseen. ” Et tiedä, kuinka onnellinen olet kun pääset omaan kotiisi ja omaan sänkyysi”, hän sanoi ja katsoi suoraan silmiini.

Siihen oli vaikea keksiä mitään vastausta.

Vuoden Eevaa ja tukija asiaa

Tulen juuri Eeva-lehden juhlista. Siellä julkistettiin kenet lukijat ovat halunneet
äänestää vuoden 2006 Eevaksi. Näyttelijä Kristiina Elstelä oli lukijoiden suosikki.
Loistava valinta. Toiseksi tuli Tarja Halonen. Eipä ihme.
Kolmanneksi minä. Jippiii.

Oli siis mukava mennä tilaisuuden jälkeen kaunis kukkaseppele päässä ystäväni Pirjo
Haapojan luokse, joka oli kutsunut kymmenen ystäväänsä kotiinsa. Pirjo oli leiponut
ihania marjapiirakoita, joista nauttien mietimme, kuinka hoitajien ja vanhusten
asiat saataisi kuntoon. Kaikilla oli kokemusta joko vanhempiensa tai jonkun muun
läheisen hoidosta Kokemukset olivat surullisen kielteisiä.

Yhdessä suunnittelimme myös, kuinka organisoida vaalikampanjaani.Kaikki lupasivat jakaa lastensa ja omien ystäviensä avustuksella vaalimainoksiani
omalla kotialueellaan.

Minulla on ihania pieniä tukijoukkoja, jotka ovat lähinnä Espoossa ja Vantaalla.
Tarvitsisin tietysti lisää auttajia Uudeltamaalta. Jos olet kiinnostunut jakamaan
esitteitä tai tulemaan tilaisuuksiini tai muuten vain auttamaan, niin ole kiltti ja
ota yhteyttä.

Vaalibudjettini on luultavasti Suomen pienin, mutta en suostu uskomaan, että raha
ratkaisee kaiken.

Tervetuloa Akateemisen kohtauspaikalle 2.2. klo 16:30

Olen Elina Simosen kanssa Akateemisen kirjakaupan kohtauspaikalla perjantaina 2.2. klo 16:30 puhumassa kirjastamme "Kuka vierelles jää". Tervetuloa.