12 vuotta onnea

Tyttärentyttäreni Siiri täyttää tänään 12 vuotta. Hän asuu Kiteellä, melkein viiden tunnin ajomatkan päässä.

Lapsenlapsi on suuri ilo ja onni ja kiitollisuuden aihe. Olen huomannut, että tilanteessa kun tilanteessa ajatus Siiristä saa huuleni hymyyn ja rakkauden läikähdyksen rintaani.

Eilen oli vauhdikas ja temperamenttinen täysistunto. Kokoomuksen lupaamat 500 e hoitajien palkkoihin puhuttivat. Kokoomus tosin ei myönnä niitä luvanneensa.

Näytelmä. Näytelmä, jossa näyttelijät nauttivat rooleistaan. Tennilään minä uskon. Olen varma, että hän todella tarkoittaa mitä sanoo.

Pidin itse myös puheenvuoron. Varoitin hoitajien väsymyksestä ja pettymyksistä tyhjiin lupauksiin.

Iso taistelu on edessä. Ainoa hyväksyttävä ratkaisu on palkkojen korotus tuntuvasti, myös lähihoitajille ja omaishoitajille.

Kohta kukausi eduskunnassa

Aika kiitää. Paljon tapahtuu joka päivä ja olen aivan naatti kun tulen kotiin. En ole yksinkertaisesti jaksanut päivittää blogiani. Joka päivä on koulutusta ja perehdyttämistä.

Nyt alkavat paikat olla tuttuja. Löydän oman huoneeni ja osaan sieltä istuntosaliin kun kutsu kuuluu. Vielä en oikein muista minä kellonaikana kunakin päivänä täysistunto on. Mutta siitä ilmoitetaan todella kuuluvalla kummallisella kutsuäänellä. Vähän niin kuin olettaisin, että sorsastajat kutsuvat sorsia.

Alussa istuimme aakkosjärjestyksessä, mutta nyt kun hallitus on kasassa, istumme puolueiden valtasuhteiden määräämässä järjestyksessä. Minun vierelläni istuu Juha Mieto. Hän on oikeasti hirmuisen iso. Tunnen itsen kerrankin pieneksi ja siroksi hänen rinnallaan.

Viikonloput ovat vierähtäneet erilaisissa paneeleissa ja tapahtumissa.

Viime lauantaina oli Uudenmaanpiirin kokous Kauniaisissa, jossa puhuin ja sitten iltapäivällä Keravalla Parkinsonin liiton paneeli. Aihe oli sairaus ja luovuus. Taas sai ajattelemisen aihetta.

Vakavasti sairaiden elämänlaatua pitää tukea ja auttaa. Liitot tekevät mahtavaa työtä Mutta ne tarvitsevat taloudellista tukea.

Varmasti tulee halvemmaksi auttaa arjessa pärjäämistä kuin että antaa taudin edetä ja alkaa sairaala kierre.

Myös omaiset tarvitsevat tukea. He ovat niitä arjen sankareita.

Sunnuntaina olin Mediamessuilla.

Halusin kuunnella kun paras ystäväni Elina Simonen ja ET-lehden päätoimittaja Tarja Hurme juttelivat ikääntyvän naisen, käytöstä mediassa. Oli mielenkiintoista.

Yleisössä oli tunnettuja toimittajia, Vellamo Vehkakoski, Pirkko Arstila ym.
Oli myös kymmeniä ns.” taviksia” kuten eräs herra itseään tituleerasi.

Ikärasismia on Suomessa paljon. Ihana Erkki Toivanen ihmetteli sitä. Euroopassa koetaan rikkautena eri ikäpolvet yhdessä.

Erkki Toivanen pyysi minua tunnin tallk showhunsa. (yhteen hänen sen päivän monista)
Hänen piti vetää se vihreiden kansanedustajan kanssa, mutta tämä oli, kuinka ollakaan, Säätytalossa hallitusneuvotteluissa.

Sain kokea elämäni hienoimman, unohtumattomimman haastattelun. Erkki Toivanen on sivistynyt, hyväsydäminen, tietorikas, älykäs, rakastettava ihminen.

Puhuimme tietysti vanhusten hoidosta, hoitajien tilanteesta. Meillä asiat ovat erittäin huonosti. Meillä on tikittävä aikapommi.

Vanhasen hallitusohjelma ei selkeästi lupaa mitään. Se on iso virhe.

Kuka vierelles jää?

"Kuka vierelles jää?" Ke 11.4. klo 18 eduskunnan Pikkuparlamentin
kansalaisinfossa, os Arkadiankatu 3, vanhustenhuollon ja hoitohenkilökunnan
tilanteesta alustaa kansanedustaja Tarja Tallqvist. Tule kuulemaan ja
keskustelemaan!

Vanhuksen kyynel

Nousin iloisena kuuden jälkeen ylös. Uimavehkeet kassiin ja vauhdilla ystäväni Leenan kanssa Matinkylän huikean kauniiseen merenrantaan.

Avantoa ei enää ole mutta vesi on raikkaan kylmää. Mahtava tunne kun nousee ylös ja veret alkavat suorastaan pauhata kropassa.

Eduskuntatalo näytti hyvin rauhalliselta. Pieni joukko koululaisia odotteli opettajansa kanssa portailla. Tuntui hauskalta kun opettaja esitteli minut oppilailleen. Hän oli Espoon KD:läisiä.

Yhdeksältä lähdin kyselemään vahtimestarilta mistä löydän D-talon ja K-kerroksen ja ATK-luokan. Hän lähti ohjaamaan minua sinne itse.

Luokan ovi oli tiukasti lukossa. Kummankaan ovikortti ei sitä aukaissut, eikä kukaan kuullut koputuksiamme.

Sitten valkeni. Kurssi on tiistaina, huomenna. Nyt on maanantai.

Matinkylänraitilla vanha nainen onnitteli ja kysyi sitten :” Aiotteko nostaa eläkkeitä, niin kuin olette luvanneet?

Hän kertoi, että oli tehnyt töitä 42 vuotta, joista oli kaksi kuukautta äitiyslomalla. Ei ollut subjektiivista oikeutta saada lapsi tarhaan. Itse piti hankkia tarhapaikka.

Ei ollut kuin kolmen kuukauden välein pieni lapsilisä. Kun lapsi sairastui tulirokkoon eikä häntä saanut viedä tarhaan, ei apua tullut mistään. Naapurin 10-vuotiaat pojat hoitivat kolmevuotiaan sairaan tyttären loppujen lopuksi. Aviomies oli matkatöissä ja rouvan oli pakko mennä töihin.

Kaiken sai itse maksaa omalla työllään.

Nyt, vaikka eläke on hieman noussut, verot vievät siitä niin paljon, että käteen jää kuitenkin vähemmän.

”"Antakaa meille nyt oikeutta", ”rouvan ryppyisillä poskilla valuivat kyyneleet, "kun silloin emme mitään saaneet. Me olemme veromme maksaneet"”

Villet ja Reijot

Viime viikolla dementiakoti, jossa olen työskennellyt sijaisena muutaman vuoden, järjesti minulle onnittelukahvit. Annan sille valtavasti arvoa, senkin takia, että toinen iltahoitajista oli sairastunut ja aamuvuoron Pirkko oli lupautunut tekemään 14 tunnin päivän. Sijaista ei löytynyt.Taaskaan.

Kuitenkin jaksoivat kattaa kauniin kahvipöydän ja juhlistaa valintaani.

Olin omahoitajana 86 vuotiaalle ”Villelle” Hän ei viihdy ollenkaan paikassa, jossa on 13 keski- ja vaikeaa dementiaa sairastavaa rouvaa ja Villen lisäksi vain yksi mies, joka on erittäin levoton ja huonekaluja siirtävä ja toisten asukkaiden huoneisiin jatkuvasti karkaileva.

Villeä ärsyttää ja suututtaa ”Reijon” tapa tulla hänen huoneeseensa ja viedä sieltä vaatteita ja muita tavaroita Villen maatessa sängyssä. Hänelle sängystä nouseminen ja rollaattorin avulla kulkemiseen menee pitkä aika. Ville karjuu raivosta ja Reijo pääsee aina karkuun.

Onneksi pääsee, sillä jos miesten kesken tulisi tappelua, en tiedä mitä saattaisi tapahtua.

Me hoitajat olemme avuttomia. Reijon, kuten muidenkin dementiaa sairastavien rauhattomuus on pahimmillaan iltaisin ja kaksi hoitajaa ei voi nähdä ja tietää mitä tapahtuu muualla kun he sydän kylmänä tekevät iltatoimet vuoronperään kullekin asukkaalle näiden omissa kylpyhuoneissaan.

Ketään ei voi lukita huoneeseen. Reijoa ei voi estää, ei kieltää eikä opettaa. Hänen tautinsa luonne aiheuttaa hänen toimintansa.

Tätähän taas Ville ei käsitä, eikä häntä voi siihen pakottaa. Mitä hän miettii? Mitä hän kärsii?

Kun joimme kakkukahvit niin Ville kysyi minulta ”kuinka sinun poikasi pärjäsi vaaleissa?” Olin kertonut Villelle, kaksi kuukautta sitten, että myös poikani Santeri Kyröhonka on ehdokkaana, KD:n Helsingin piiristä.


Tällaiset Villet tarvitsevat paikan, jossa on samantasoisia, siis sairauden vaihe samassa tasossa. Pitää olla vaihtoehtoja, erilaisia vanhusten dementiakoteja.
Miehet tarvitsevat miehistä tekemistä Energian purkamista vaikka lankkuaitaa maalaamalla. Miesten seuraa.

Torstaina varmistuivat valiokuntapaikat. Olen iloinen ja tyytyväinen. Sain työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sekä Ympäristövaliokunnan paikat. Mahdollisesti myös varajäseneksi johonkin vielä.

Päivi Räsänen on sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jotenka kaikki hyvin.

Vanhusten ja hoitajien tilanne on akuutti aivan silminnähden kansanedustajien puheissa. On syytä ollakin.

Hoitajat ovat väsyneet, paljon sairauslomia. Sijaisia ei saa. Nuoret vastavalmistuneet hoitajat lähtevät ulkomaille kaksin, kolminkertaisten palkkojen ja inhimillisten työolosuhteiden perään.

Monet menevät aivan muihin töihin. Pieni palkka, suunnaton työmäärä ei kiehdo vaikka
hoitajan työ on antoisaa, tärkeää, upeaa. Mutta Florens Nightingailin aika on ohi.

Me olemme jo nyt hätätilanteessa.