Sielusta sieluhun kaiku soi……

Eduskunnassa juhlistettiin Joulua monin tavoin. Yksi herkimmistä oli mielestäni se, kun Sibeliusopiston kuoro tuli Valtiosaaliin laulamaan joululauluja. Se on vuosia jatkunut kaunis traditio.

Lopuksi oli yhteislauluna kuoron kanssa " Maa on niin kaunis."

Olen laulanut tätä laulua kymmeniä kertoja Sylvikodissa, dementia osastolla Huldan, Sirkan, Liisan, Keijon … kanssa Aina se on saanut vedet silmiini ja sydämeni sykkyrään. Mutta olen laulanut, välittämättä miltä lauluääneni kuulostaa..

Nytkin oli vedet silmissä ja sydän sykkyrällä, mutta en laulanut. Nolotti kuutosen lauluääneni...

Joulun jälkeen tein Sylvi kodissa viikon työkeikan.

Hulda, Sirkka, Liisa, Keijo… roudattiin pyörätuolineen ja rollaattorineen seurusteluhuoneen, joulukuuseen ääreen ruokailun jälkeen. Toinen meistä hoitajista jäi siivomaan ja lataamaan tiskikonetta. Minun vuoroni oli tuoda mielekkyyttää ja iloa dementikoiden iltapäivään. Ehdotin että laulaisimme. Tiedän että siitä he pitävät.

Vaikka suurin osa elämästä, jopa aviopuolison ja lasten nimet saattavat kadota julman sairauden myötä, niin jostain käsittämättömästä syystä vanhojen laulujen sanat ja sävel säilyvät.

Lauloimme Huldan toivomuksesta ja kaikkien 15 kannatuksesta "Maa on niin
kaunis"

Laulaessamme katsoin näitä vanhoja kasvoja, silmiä jotka lämpimästi ja luottavaisesti katsoivat minua. He tajuavat niin äärimmäisen herkästi, olenko minä läsnä, haluanko jakaa tämän hetken, tämän laulun ihan oikeasti. Ja minähän haluan.

Viis laulunopettajani antamasta kuutosesta. Kenellekään näille minulle tärkeistä vanhuksista, laulutaitoni ei merkitse mitään. Ei merkitsee mitään kansanedustaja kollegoillekaan.

Maa on niin kaunis, kiitävi aika,
Kirkasna aina sielujen laulun, taivainen sointi säilyy