Jossain on perusvika

Olen nyt kulkenut viikon kyynärkepeillä. Alussa oli tosi hankalaa, kun vasenta jalkaa ei voinut ollenkaan tukea maahan. Oli pakko hypellä mutta sitten opin eräänlaisen liukuliikkeen. On itsestään selvää, että aloitan laihdutuskuurin.

Painon siirtäminen käsivoimin on todellinen jumppa.

Tälläinen äkkipysähdys on melkoinen oppi. Näin se on nähtävä. Tosin kolme päivää sitten, aamulla kello neljä, kun taas heräsin kipuun jalassani, tunsin suurta itsesääliä ja kurjuutta noin puolentoista tunnin ajan. Opista ei ollut tietoakaan, olihan lomasuunnitelman menneet mönkään.Minun piti olla vapaa kuin tuuli tekemään mitä halusin. Ei mitään suunnitelmia, ainoastaan viikko dementiakodissa Sylvissä, muutoin vapaata matkustelua, lapsenlapsen kanssa oleilua sekä Kolilla vaeltamista ja Islannin hevosilla ratsastamista.

Pääsin itsesäälin yli ja näen nyt tämän oikeasti tärkeäksi tapahtumaksi. Olen tehnyt töitä ympyriäisiä vuorokausia ja viikkonloppuja. Toki olen tehnyt sitä innolla ja suurella halulla. Mutta uskon, että kaikella on tarkoitus ja nyt minun on tarkoitus levätä ja nukkua univelat pois.

Näin myös nyt ihan oikeasti sen totuuden, mikä terveyskeskuksissa vallitsee.

Onneksi minua kohdeltiin tasan yhtä huonosti kuin kaikkia muitakin sairauksiinsa tai vammoihinsa apua hakevia kansalaisia. Kumpa Vanhanen, Katainen, Risikko ja Hyssälä pääsisivät kokemaan saman. En toivo heille onnettomuutta, en sairautta enkä kipuja, mutta tämän saman kokenmuksen.

Me olemme hyvinvointivaltio, näin hoetaan.Olen vahvasti eri mieltä.

Tämän on muututtava. En ikinä usko, että tässä on vain resurssipulasta kyse. Kyllä tässä on nähtävä muutkin ja ehkä jopa isommat asiat Kuinka asioita johdetaan? Kuinka inhimillisyys otetaan huomioon? Mikä on ihan oikeasti se paljon puhuttu eettisyys? Keiden palkka ja palli on se tärkein?