Kuinka ihmeessä kukat voivat tykätä kanankakasta?

Ostin parvekkeelleni kesäksi ihania punaisia kukkia. Ne loistivat ja kukkivat, mutta alkoivat sitten lakastua, vaikka joka aamu kastelin ne läpimäriksi.

Mieleeni tuli ohjaajani Olarin kotihoidossa, kun olin siellä 7 viikkoa harjoittelijana. Hän oli nuorehko kolmen pojan äiti ja sydämeltään vanhuksiin kiintynyt ammattitaitoinen hoitaja. Ilokseni sain juuri hänet ohjaajakseni. Hänen harrastuksensa oli kukkien hoito.

Vaikka meillä oli kuinka kiire tahansa, kun kävimme kotikäynneillä vanhusten luona, niin aina hän ennätti silmäillä asukkaan kukat ikkunalaudalla. Nyppiä kuihtunut kukka, kastella tai siirtää ruukkua enemmän aurinkoon päin. Aina hän ehti vaihtaa ajatuksia vanhuksen kanssa kukkien kunnosta. Ehti kehua ja ihalla
kun ne olivat hyvinvoivia ja antaa neuvoja tai luvata tuoda lannoitetta ym. jos näytti huonolta. Tämä lisäsi valtavasti tietysti hoitajan ja asukkaan välistä yhteyttä.

Kävimme joka aamu tekemässä aamutoimet "Pentille" yli kahdeksan kymppiselle entiselle maailmamestaritason painijalle. Hän oli lyhyt, mutta erittäin leveä harteinen ja selkäinen ja vahvan oloinen vanhus. Jalat eivät enää kantaneet.

Hyvät huomenet ehdimme nippa nappa toivottaa, kun "Pentti" jo alkoi kertoa kilpaillu-urastaan. Hän oli ollut Helsingin olympiakisoissa, ja sieltä hänellä oli muistona olympiapassi. Dementiasta johtuen hän kertoi ja näytti passin aina uutena ihmeenä, valtavan ylpeänä ja me ihailimme sitä ja häntä. Ja kuuntelimme samat tarinat joka aamu.

"Pentti" oli hyvin maskuliininen ja miehekäs. Asunnossa ei ollut mitään hempeää. Ei hääkuvaa. Ei koriste-esineitä, ei edes tauluja seinillä.

Mutta ikkunalauta, niin keittiössä kuin yhdistetyssä makuu- olohuoeessa, oli täynnä ruukkukasveja. Aamupesujen ja puuron syömisen aikana, "Pentti" ja ohjaajani syventyivät keskustelemaan kukkien hyvinvoinnista. "Pentti" käsitteli hentoja lehtiä ja kukkien nuppuja hellästi ja varovaisesti. Isoin painijan käsin. Se näky oli liikuttava.

Viimeisen harjottelupäiväni aamuna jätin "Pentille" haikeat jäähyväiset. Hän antoi minulle muistoksi pistokkaan eräästä kukasta, jonka nimeä en tiedä. Ostin multaa ja istutin sen kukkaruukkuun, aika epäilevänä sen tulevasta elämäkaaresta.

Tästä aamusta on yli viisi vuotta ja vaikka en kukkien hoidosta mitään tiedä, enkä mitään osaa, niin tämä pistokas on ihmeekseni kasvanut ihan oikeaksi ruukkukukaksi ja herättää minussa aina lempeän tunteen ja ajatuksen "Pentistä", kun katson sitä ja kastelen sitä kun muistan..

Jotain oli nyt tehtävä parvekekukkieni hyväksi. Olen vuosia sitten tehnyt mainoksen televisioon Kekkilän kanankakasta ja päätin nyt itse uskoa siihen.

Menin siis puutarhaosastolle ja ostin purkin tätä ainetta. Laitoin ohjeen mukaan kastelukannun täyteen vettä ja sinne hulautin kanankakkaa, joka haisi ihan hirveälle. Aamulla sitten kastelin kukkani tällä ruskealla
äklöllä, haisevalla litkulla.

Päivästä tuli todella helteinen ja haju voimistui ja voimistui parvekkeellani leviten vähitellen myös koko asuntooni.

Puolen päivän aikaan oli pakkoa paeta kotoa. Haju oli kamala Kiitin Luojaa, että uskoakseni suurin osa naapureitani oli kesää viettämässä jossain muualla.

Illalla myöhään tullessani kotiin, haisi vielä,enkä olisi yhtään ihmetellyt, vaikka parvekkeeltani olisi kuulunut iloinen kukkien kaakatus.

Seuraavana päivänä haju oli häipynyt ja ihmeekseni kukat ilmi selvästi olivat hyvinvoivan ja uusia nuppu tuottavan näköisiä. Nyt parveke hohtaa taas punaista kauneutta.

Ihmettelen vaan, kuin kauniit kukat voivat tykätä kanankakasta.