Espoossa riittää työsarkaa

Olin eilen vaalipaneelissa, jossa meitä yhdeksää kunnallisvaaliehdokasta tentattiin Espoon, vammais-, vanhus- ja pitkäaikaissairaidenpalveluista.
Tenttaajina olivat Espoon Invalidit ry, Suomen Kipu ry, Uudenmaan CP-yhdistys ry ja Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry. Rautaiset asianomaiset.

”Milloin astui voimaan laki vammaisten mielekkäästä päivähoidosta? ”Kuinka monta päivätoimintapaikkaa liikuntavammaiselle on Espoossa?
Laki astui voimaan pari vuotta sitten ja päiväpaikkoja ei ole yhtäkään rikkaassa Espoossamme. Tämän tiesi ainoastaan Mika, itse vammainen nuorimies. Toivon, että hän tulee valituksi. Itse asiassa ehdotin, että kaikki paikalla olevat äänestäisivät häntä.

Omaishoitajien tuen verotus, tuen vähäisyys ja vapaapäivät olivat kuuma aihe. On häpeällistä, että näitä asioita ei saada kuntoon. Omaishoitajan yksin hoitaman vuorokauden korvaisi viisi hoitajaa laitoksessa.
Omaishoitajan selkänahasta yhteiskunta, kunta säästää huimia. summia Sen on loputtava.
Nyt 15.10. omaishoitajat nousevat barrikaadeille. Klo 12.00 eduskuntatalon portaat toivottavasti täyttyvät ihmisistä, niin omaisista, kuin meistä kaikista, joilla on nyt tai tulee mahdollisesti olemaan tilanne, jossa itse hoitaa tai on hoidettavana.

Kipupotilaat ovat aivan käsittämätön joukko ihmisiä. He joutuvat kärsimään kivusta joka vammauttaa ja eristää heitä ”normaalista” elämästä. Osaavia lääkäreitä eikä osaavaa hoitohenkilökuntaa ei ole kaikissa terveyskeskuksissa.
Nämä jokapäivä kärsivät, kyllä heidän täytyy saada olla oikeutettuja kaikkeen lievitykseen ja apuun mitä on olemassa. He itse toivovat Espooseen ns. Vantaan-mallia jossa tärkeä osuus on omalääkärillä.

”Miten taataan riittävä apu vammaisille, vanhuksille ja vammaisille vanhuksille?” Paljon on keinoja ja kyllähän paljon tehdäänkin Mutta apu on tarjottava, tuotava heille. Se on heidän oikeutensa. Rahaa ei saa säästä sillä keinoin, että kun vanhus tai vammainen ei osaa pyytää tai vaatia, niin hän jää ilman.

Vammaisen, vanhuksen yksin eläjän yksinäisyys on suuri huoli ja ongelma. Nousevat itsemurhaluvut ja alkoholisoituminen, masentuneisuus kertovat karua kieltä.

Kyllä meidän yksilöinäkin tulisi miettiä omaa suhtautumistamme. Koska soitin vanhalle äidille, isälle viimeksi? Tuliko mieleen kauppaan mennessä kysäistä alakerran pyörätuolissa kulkevalta, mieheltä tarvitseeko hän jotain kaupasta? Milloin kiirehdin avaamaan vanhukselle oven? Milloin…..?