Kiitos äänestäjille.

Yli tuhat ääntä oli todella iloinen ja hieno saavutus. Kiitos siitä kaikille teille, jotka äänestitte minua ja kiitos Espoon kd:een puoluetovereilleni.

Iloani sumentaa pahasti se, että poikani, Santeri Kyröhonka. joka oli Helsingissä KD listoilla ei nyt tullut valituksi. Hän on tehnyt valtavasti hyvää työtä KD kannatuksen ja näkyvyyden hyväksi, toivottavasti hänellä riittää jaksamista ja intoa tästäkin eteenpäin.

Toivon pääseväni sosiaali-. ja terveyslautakuntaan. Espoossa on paljon tehtävää sillä saralla. Vanhukset ovat nyt niin täällä kotikaupungissani kuin ympäri Suomea samassa tilanteessa kuin mielenterveyspotilaat olivat kymmenisen vuotta sitten. kaikki haluttiin kotiuttaa ja lopputulos oli ja on se, että he jäivät heitteille, kuten aivan varmasti tulee tapahtumaan nyt myös vanhuksille.

Tänä päivänä päättäjille on kaiken a ja o kotona asuminen. Mutta turvallinen kotona asuminen vaatii lisää resulsseja, mikä tarkoittaa ehdottomasti lisää kotihoitajia. Siihen ei ole varaa. Ei riitä, että vanhuksen kotiin asennetaan pari hantaakia ja korotettu vessanpönttö. Vanhus tarvitsee ihmisen, joka pitää huolta puhtaudesta, ruuasta, lääkkeistä ja sosiaalisesta läsnäolosta, turvallisuudesta. Yksinäisyys on valtava ongelma kotona asuvilla vanhuksilla, se aiheuttaa masennusta, pelkoa ja lisää alkoholin kulutusta ja itsemurhia.

Meillä on vanhuksia, jotka pärjäävät kotona, näin siis halutaan uskoa. He ovat siellä ulko-ovi lukittuna jotteivät karkaa ja eksy. Proput irti seinästä pois otettuna, etteivät sytytä liettä tuleen.

Yksinäisinä, kotihoitajan hätäisen aamu- ja ilta käynnin varassa. Tämäkö on sitä vanhuksen kotona olemisen laatu aikaa?

Espoossa vanhustyön päättäjät kulkevat Tanskan malli silmissä kiiluen. Ei laitoksia, kaikki vanhukset kotona tai kodinomaisissa hoivakodeissa. Mutta on unohdettu, että Tanskassa on ainakin kolme kertaa enemmän hoitajia ja hoitajilla ainakin kaksi kertaa parempi palkka kuin meillä täällä.

Me tarvitsemme pieniä, kodikkaita, turvallisia vanhusten dementiakoteja, hoivakoteja ja seniorkoteja. Niiden ei tarvitse olla komeita, kalliita, uusia ja hienoja. Niiden täytyy olla kodinomaisia ja niissä on oltava koulutettu, kieltä hallitseva hoitohenkilökunta, ja jonne on hyvä mennä kun ei enää pärjää, viihdy, uskalla, ei halua elää yksin omassa kodissa.

Kaikki eivät vanhene niin kuin nyt halutaan määrätä. Eli kaikki asuvat kodeissaan loppuun saakka tai ainakin siihen saakka kunnes menevät sairaalan hoitotestamentti mukana, jossa sanotaan, että ei tarvitse lääkitystä, ei nesteitä, ei ruokaa, eikä tietenkään elvytystä. Eli tulevat sinne kuolemaan ja nopeasti.(Espoon malli)

Mutta jotkut, itse asiassa monet vanhukset ovat pitkäaikaishoidon tarpeessa. Heillä täytyy sada olla siihen oikeus.

Mutta nyt Jorvissa suljetaan pitkäaikaisosasto ja se halutaan muuttaa akuutti osastoksi, 31 kuolevaa, joista jo 2 on kuollut siirretään "jonnekin". Minne, sitä ei kukaan osaa sanoa, pääasia on, että osasto tyhjenee.

Viis näistä, ihan oikeista ihmistä, jotka siis vielä elävät ja ovat äitejä, isiä, aviopuolisoja. Omaiset ovat huolissaan, kauhuissaan. Hoitajat keräävät adressia, jotta saavat hoitaa nämä vanhukset loppuun saakka. Vaikka he ovat jo toinen jalka taivaassa, he ovat tuntevia ihmisiä, jotka ovat tottuneet omiin hoitajiinsa. Kun ei muu enää toimi, niin kosketus, ääni, ovat tärkeitä viimeisellä matkalla. Nyt heidät aiotaan sijoittaa ties minne. Kukaan heistä ei ole kotikunnossa,ja kuka omainen pystyy hoitamaan kuolevaa kotonaan.

Hoitopaikkoja ei ole Espoossa, kaikki paikat ovat täynnä. Jos näistä kuolevista vanhuksista jonnekin kuitenkin joku tungetaan niin se vaatisi lisää hoitohenkilökuntaa ja siihenhän ei ole varaa.

Missä on inhimillisyys, missä on elämän kunnioitus?