Turvallinen saattohoito kotona - voidaanko aikaansaada saattohoitovapaa kuolevan potilaan läheiselle.

Lyhennelmä Tarja Tallqvist puheesta Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen järjestämässä palliatiivisen- ja saattohoidon koulutus- ja keskustelutilaisuudessa Turussa 15.9.09


Turvallinen saattohoito kotona - voidaanko aikaansaada saattohoitovapaa kuolevan potilaan läheiselle.

Vuonna 1995 tein seurantadokumentin perheestä, jossa vaimo saattohoiti aivosyöpään sairastuneen 30- vuotiaan miehensä tämän toivomuksesta kotona. Heillä oli 5-vuotias tytär.

Hoitava lääkäri ja kaikki hoitoon kuuluvat paheksuivat tätä ratkaisua. Sitä pidettiin liian raskaana vaimolle ja liian rankkana ja traumatisoivana tyttärelle. Aviovaimo jouti siis taistelemaan saadakseen täyttää miehensä toiveen. Se tuntui ulkopuoliselta mielettömältä, jopa julmalta. Kotisairaanhoito oli tietysti mukana ja perhe sai pyytäessään apuvälineitä. Mutta vaimo joutui taistelemaan liian monesta asiasta. Psykologi varotti, että lapsi ei tällaista kestä. Perheen ratkaisua ei kunnioitettu, se siedettiin.,

Potilaalla oli makuuhaavoja, jotka vaimo tottuneesti hoiti, imi nesteen nielusta, syötti ja juotti. Tytär teki koululäksynsä isän vuoteen vieressä. He olivat yhdessä loppuun saakka.


Olen tavannut miehen kuoleman jälkeen äidin ja tyttären. Molemmat voivat hyvin. "Minulle Eskon saattohoito oli itsestäänselvyys. Nyt on rauhallinen ja hyvä olla. Olisi ollut kauheaa laittaa hänet sairaalaan vastoin hänen toivettaan. Sini menestyy hyvin koulussa. Hänellä on kavereita ja kaikki on surun lisäksi hyvin."


Vuonna 1995 kuolleista vain 5 % kuoli kotona, heistäkin moni tapaturmaisesti tai äkillisesti. Asenteet ovat nyt muuttumassa ja mahdollisuus kotona kuolemiseen lisääntymässä. Oikeuksistaan tietoiset omaiset ja potilaat osaavat nostaa kotisaattohoidon yhdeksi vaihtoehdoksi. Hoivakodit ja dementiakodit ovat myös monen vanhuksen koti. Ja yhä enemmän omaiset ja myös hoitajat toivovat, että vanhukset saisivat nukkua pois omassa tutussa "kodissaan" tuttujen ihmisten luona. Hoitajien riittämättömyyden takia tämä ikävä kyllä ei useinkaan onnistu ja vanhus saattaa kuolla ambulanssissa tai sairaalan käytävällä tai täysin vieraassa sairaalahuoneessa.


Kotona tapahtuva hoito tulee usein yhteiskunnalle halvemmaksi kuin laitoshoito ja on myös laitoshoitoa inhimillisempi vaihtoehto. Saattohoito, tapahtuipa se kotona tai hoivakodissa, vaatii omaisten ja hoitohenkilöstön yhteistyötä. Ja se vaatii usein omaisen työstä pois jäämisen. Vaikka siis on kyse ihmisen lopullisista jäähyväisistä, kysymys on myös rahasta. Lainsäädäntö ja työehtosopimukset eivät takaa työntekijälle oikeutta virkavapauteen kuolevan omaisen hoitamiseksi. Joissakin tapauksissa käytetään vuorotteluvapaata, mutta työnantaja ei ole velvollinen suostumaan tähän, jos tilalle ei saada vastaava työntekijää tai asia muutoin aiheuttaa työnantajalle harmia. Äkillisissä tapauksissa, kuten onnettomuuksissa, omainen saa yleensä itsekin sairaslomaa.


Laki omaishoidon tuesta astui voimaan vuonna 2006. Siinä täsmennettiin ensimmäistä kertaa esimerkiksi omaishoidon tuen saajalle maksettavat palkkiot, ja määriteltiin raskaan siirtymävaiheen, kuten saattohoidon vähimmäispalkkiot. Kunnalle itselleen jää kuitenkin valta päättää hoitopalkkioidensa suuruudesta ja myöntämiskriteereistä. Tästä johtuen tuet ja avut ovat kunnissa hyvin erilaiset ja omaishoitajat eriarvoisessa asemassa.


Hyvä kuolema on jokaisen saattohoitovaiheen potilaan toive. Jokaisella täytyy olla oikeus kuolla kotonaan tai paikassa, jossa hän voi olla läheistensä läheisyydessä niin halutessaan. Hyvä saattohoito kuuluu kaikille kuoleville potilaille riippumatta sairauden diagnoosista.


Nyt tarvitaan valtakunnallista keskustelua hyvästä ja kivuttomasta kuolemasta. Nyt tarvitaan laki, joka takaa sen, että omainen halutessaan voi jäädä hoitamaan kuolevaa omaistaan ilman, että hänen taloutensa kärsii ja työsuhteensa katkeaa.

Viikko puhekiellossa

Aamulla heräsin, enkä pystynyt puhumaan puhaustakaan. Kurkku oli aivan kauhean kipeä ja jokainen hengenveto kuivasi nielun. Tuntui, että tukehdun, enkä ollenkaan kivuttomasti.

Lähdin kuitenkin junalla Hämeenlinaan puolueen kesäkokoukseen, mutta oli pakko tulla saman tien kotiin ja terveyskeskukseen, jossa sain taivaallisen avun.

Menin junalta suoraan Matinkylän terveysasemalle. Tiesin, että sinne täytyy tilata etukäteen aika ja sen saaminen kestää ehkä viikkoja, mutta nyt olin niin sairas,että melkein paniikissa vain menin sinne.

Lihaksistani alkoi jo happi loppua ja tunsin jalkojeni lyövän setsuuria ja olo niin paha, että melkein itketti. Menin siis terveyskeskukseen ja omaan soluuni, joka oli kiinni. Oltiin jo iltapäivässä. Menin toiseen soluun, joku näytti olevan auki ja koputin hoitajien oveen. Ystävälinen hoitaja avasi oven sanoi kuten arvasinkin, että vuosiin ei tänne ole otettu ilman ajanvarusta. Olisi mentävä Puolarmetsään. Hoipuin oven suussa ja pyysin, että hän antaisi jotain ohjeita kuinka selviäisin ilman, että joudun menemään Puolarmetsään. En kerta kaikkiaan jaksanut lähteä enää mihinkään.

Hän sanoi, että yksi lääkäri on vielä vastaanottohuoneessaan, voin mennä yrittämään sinne. Tällä lääkärillä oli ovi auki ja siellä sisäällä iso maarä somalinaisia. Kaunis pikkuinen somalityttö leikki käytävällä leluillaan.

Jäin aika toivottomana istumaan odotushuoneeseen ja mietin miten jaksan lähteä Puolarmetsään, sillä olo oli niin paha, että en voinut ajatellakkaan että uskaltaisin mennä kotiin ilman mitään lääkettä tai tietoa miten voin parannella itseäni.

Parinkymmenen minuutin kuluttua somalinaiset lääkärin saattelemana tulivat ulos vastaanottohuoneesta ja ihmeekseni lääkäri tuli luokseni ja sanoi, että sinä ihan ilmeisesti tarvitset apua. Melkein aloin parkua, Olin niin väsynyt ja kipeä, että tälläinen sympaattinen huomio oli yllätys ja täysin odottomaton.

Olin varma, että hän sanoo, että hänen vastaanottonsa on ohi ja että en ole hänen potilaansa.

Minulla todettiin äänihuulten turpoaminen ja tulehdus. Sain reseptin ja ennen kaikkea lääkärin ammattiosaamisen ja välittämisen tunteen.

Terveyslääkäri Korhonen, kertaakaan hän ei katsonut kelloa, kertaakaan ei tuntunut siltä, että vien hänen aikaansa. Sain ihanan kokemuksen hyvästä hoidosta. Kun hän kätteli ja lähdin pois näin hetken kuluttua kuinka hän vauhdikkaasti lähti huoneestaan.

Selvästi olin vienyt hänen aikaansa ja hänellä oli kiire toisaalle. Mutta hän on vannonut lääkärivalan ja hän on niitä, jotka pitävät sen arjessa. Se on sen valan pyhyys...