Vanhustren itsemurhat, vaiettu häpeä

Olin eilen puhumassa Pornaisissa, Vammaisyhdistys Pornaisten ERITYISET RY:n puheenjohtaja Olavi Jukaraisen kutsusta.

Aihe oli kova "Vanhusten itsemurhien syyt - valehdellaanko vaikenemalla". Valitsin tämän muutamasta vaihtoehdosta, joita minulle esitettiin. Valitsin sen takia, että se tieto, että joka toinen päivä yli 65 vuotias tekee Suomessa itsemurhan, ei ole jättänyt minua rauhaan.

Minua järkyttää se, että asia on ollut jo monta vuotta tiedossa mutta siitä ei olla kovinkaan näkyvästi huolissaan, En ole nähnyt järkyttyneitä lööppejä, en asiantuntijoiden kannanottoja.

Tulee kaamea ajatus mieleen, "Näinkö halutaankin. Hyvä, että päästään tuottamattomista, rahaa vievistä vanhuksista."

Liikenteessä kuolee hiukan suurempi määrä ja pienempi määrä ihmisiä hukkuu vuosittain. Liikenneturva ym tahot tekevät kiitettävää työtä liikennekuolemien ehkäisemiseksi ja samoin meitä varoitetaan ja opastetaan hukkumiselta niin kesällä kuin heikoilla jäillä. Ammatti-ihmiset tekevät valistustyötä ja rahaa siihen on. Näin kuuluukin olla.

Mitä tehdään näiden 65 vuotta täyttäneiden, ilmeisesti lisääntyvien itsemurhien estämiseksi? En ole nähnyt enkä kuullut ennaltaehkäisystä, enkä julkisesta keskustelusta, en lehdissä, en radiossa, en televisiossa. En vaikka itsemurhien määrä on surullisen ja pelottavan suuri.

Vanhusten, ikäihmisten itsemurhat johtuvat suurelta määrin yksinäisyydestä ja sen aiheuttamasta masentuneisuudesta. Lapset saattavat asua muualla tai omaisia ei ole, aviopuoliso saattaa olla kuollut tai sairaalassa. Oma heikko kunto, kivut joita lääkäri vähättelee. Köyhyys, joka kymmenes eläkeläinen on köyhä. Tunne että ei enää ole tarpeellinen tässä tuloksia vaativassa maailmassa.

Tästä kaikesta yksin ja yhdessä seuraa masennus, joka johtaa toivottomuuteen, tuskaan. Itsetuhoisiin ajatuksiin ja tekoihin.
Näin keikkatyössäni kotihoidossa pääkaupunkiseudulla paljon suorastaan vanhusten heitteillejättöä.

Dementuneita, syvästi masentuneita vanhuksia asumassa saastaisissa asunnoissaan, jääkaapeissa eriasteisessa mätänemisvaiheessa olevaa ruokaa. Likaisissa vaatteissa. Kotihoitajan tehtävänä oli keittää puuroa ja antaa lääkkeet. Ei muuta. Aikaa oli 20 - 30 minuuttia. Sitten taas kiireellä toisen vanhuksen luo.

Kun järkyttyneenä kysyin kotihoidontoimistossa esimieheltä, miksi on näin, miksi ei siivota, miksi ei ohjata tai suorastaan viedä hoitoon, sain vastauksen "vanhuksella on itsemääräämisoikeus, hoitaja ei saa noin vain mennä jääkaapille ja siivota sitä eikä tehdä muutakaan mitä ei ole kirjattu hoitosopimukseen".

Tällaista lakia ei ole olemassakaan. Tämä on käsien pesua vastuusta ja välinpitämättömyyttä. Rikollista. Kun vanhus on tässä tilassa niin silloin hälytys kellot soivat, hän huutaa äänettömästi apua. Se on kuultava. Siihen on reagoitava.

Meillä hyvinvointivaltiossa, masentunut itsemurha-altis vanhus jätetään yksin.

Nyt halutaan, että kotona asutaan niin kauan kuin mahdollista. Mutta mitä se mahdollinen tarkoittaa? Meillä ei ole tarpeeksi hoitajia jotta voisimme taata yksin elävälle hoitoa ja hoivaa tarvitsevalle vanhukselle tasokkaan turvallisen elämän.

Kiireinen, usein vaihtuva keikkahoitaja käy vanhuksen luona aamulla ja illalla noin 20 min ajan. Muut päivän tunnit ja minuutit ja sekunnit hän saattaa olla yksin. Lukkojen takana, proput seinästä irrotettuna. Hän ei pääse ulos, ei ole ketään
joka veisi.

Eikö olisi jo korkea aika alkaa rakentaa pieniä kodinomaisia hoivakoteja. Turvallisia, joissa ihmisen, vanhuksen sosiaalinen ja psyykkinen ja fyysinen tarve otetaan huomioon.

Eikö ole korkea aika tajuta, että tarvitsemme tarpeeksi hoitajia. Suomenkieltä osaavia.

Vanhuus ei saa olla kirous, taakka itselle ja muille. Vanhuus on yhtä arvokas, yhtä ainutkertainen jokaiselle ihan niin kuin on lapsuus, nuoruus ja keski-ikä.

Kävin samalla reissulla tutustumassa Pornaisten Vanhainkotiin. 16 vanhusta, osa toipumassa leikkauksesta, osa dementuneita, osa heikkokuntoisia. Kaksi hoitajaa aamulla ja illalla.