Miksi vanhuksille ei kerrota heidän oikeuksistaan?

Kristillisdemokraattien keskiviikkona 1.4.2009 järjestämä tilaisuus kokosi Tapiolan palvelukeskukseen lähes sata ikäihmistä. Vastauksia olivat antamassa asiantuntijat mm. Espoon sosiaali- ja terveystoimesta.



Olen parin vuoden ajan kulkenut ympäri Suomea tapaamassa vanhuksia, häpeällisen usein jopa minimaaliset lakisääteiset etuisuudet eivät ole ikäihmisillä tiedossa. Kukaan ei kerro heille niistä. Espoossa ongelma on yhtä suuri. Kun ihminen vanhenee, sairastuu ja heikkenee, hänelle kuuluisi tarjota palveluja. Tuoda ne kotiin!
Viranomaiset kyllä kehittävät nykyaikaisia viestintämuotoja ja uskovat, että ne toimivat. Vanhus ei kuitenkaan yleensä osaa käyttää esimerkiksi nettiä. Postista tuleva mainos- ja paperitulva hukuttaa alleen tärkeän tiedon sosiaalivirastosta.



Espoossa on senioripuhelin, jossa vastaa koulutettu sosiaalityöntekijä vanhusten kysymyksiin. Avustajani soitti siihen kolmen päivän ajan tasaisin välein, eikä saanut ketään kiinni. Automaattinen vastaaja kehotti näppäilemään seuraavan yhteyshenkilön numeron kertomatta kuka on tämä seuraava yhteyshenkilö ja mikä on hänen numeronsa. Kuinka vanhus heikolla näöllä ja vapisevilla sormilla pystyy näppäilemään uusia numeroita ja kuuntelemaan samalla vastaajan kummallisia ohjeita.

Viesti ei kulje sosiaalitoimiston, Kelan ja asiakkaan välillä. Palveluseteli, kuljetuspalvelut, ruokapalvelut, siivouspalvelut, kauppa-apu, apuvälinepalvelut, jne. Kysymyksiä oli paljon enemmän kuin vastauksia. Koska Kelan asiantuntija puuttui vastaajien joukosta, syntyi toive, että seuraavaksi järjestetään tilaisuus, jossa käsitellään Kelaan kuuluvia asioita.

Tuntuu suhteettomalta, että vanhuus on näin vaikeaa. Varsinkin, jos on sairas ja useinhan näin on. Olemme luoneet yhteiskunnan, jossa sosiaaliviidakko on sekava ja tiheä. Tuntuu, että sitä ei hallitse koulutetut virkailijatkaan.

Olen kuullut useista eri lähteistä, että jos ei osaa sosiaalitoimistossa pyytää itselle kuuluvaa etuisuutta, ei sitä saa. Siitä ei vapaaehtoisesti kerrota. Vanhukselle ja vammaiselle täytyy tarjota hänelle kuuluva etuisuus ja apu. Se ei saa olla säästöä.

Kotiateriapalvelun ruoka-annokset ovat pienentyneet. Vanhukset kuitenkin maksavat saman hinnan puolet pienemmästä ateriasta. Lähes 6 € on iso raha ikäihmiselle. Sillä rahalla hän saisi lähikuppilasta kunnon ruoka-annoksen, mutta nyt, kuten eräs rouva sanoi "pieniruokainenkin jää nälkäiseksi". Yksi illan sosiaalitoimen vastaajista selitti tämän niin, että aiemmin vanhukset saattoivat jakaa ateriansa kahteen osaan eli söivät ateriasta kahtena päivänä. Nyt ruoka suunnitellaan niin, että viikon hivenaineet, kalorit ja vitamiinit saadaan tästä seitsemän päivän kokonaisuudesta. Eli vanhuksen on tilattava joka päivä pikkuruinen ateriansa tullakseen ravituksi ja maksettava siitä 7 x lähes 6 €. Ei ihan mene jakeluun.

Toivon, että paikalla olleet ikäihmiset saivat haluamaansa tietoa ja että ammattinsa takia tietoa antavat ymmärsivät, että jossain mättää ja pahasti.