Suru-uutinen

Lauantaina luin iltalehdestä, että Susanna Haapoja oli saanut sairaskohtauksen ja viety Kauhajoelta Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Tuntui uskomattomalta, juuri äsken hän oli vieressäni Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Niin kuin aina yli kaksi vuotta, tiistaista perjantaihin, pari tuntia päivässä.

Sitten hän oli kuollut, nuori ihminen. Elämä edessä niin lupaavana.

Mutta Susannan nuori elämä jo oli täynnä tekoja, saavutuksia ja toivottavasti myös henkilökohtaista onnea. Hän ei niistä medialle puhunut.

Susanna vei tilaa, hän ei ollut huomaamaton, hän säkenöi elämää, iloa, surua, riemua, väsymystä. Mitään hän ei tehnyt tai viestittänyt puolella teholla. Susanna oli kaunis, älykäs, sanavalmis. Poliitikko ja iso ihminen.

Keskusta menetti paljon, mutta Susanna jätti myös Keskustalle paljon. Jätti myös meille muille kollegoille. Politiikkaa voi tehdä hymy huulilla ja pilke silmässä. Vaikka kaikki paukut on käytössä.

Susanna jätti jälkeensä surijoita, ei vihamiehiä. Kaipaan häntä. Suren Susannan liian aikaista pois menoa. Rukoilen hänen vanhemmilleen, itse äitinä, että he jaksavat. Ei voi olla hirveämpää kuin haudata oma lapsensa.