Kirjallinen kysymykseni Paloturvallisuuden toteutuminen vanhusten hoito- ja asuinpaikoissa
Monien vanhuksille ja erityisryhmille tarkoitettujen hoito- ja asuinpaikkojen paloturvallisuudessa on havaittu olevan hengenvaarallisia puutteita. Keski-Suomessa paikallinen pelastuslaitos toteutti viime keväällä kyselyn, jossa selvitettiin paloturvallisuutta erilaisissa hoivalaitoksissa ja asumisyksiköissä. Kyselyn mukaan vain joka neljännessä paikassa arvioitiin olevan niin paljon henkilökuntaa, että se kykenee pelastamaan asukkaat riittävän nopeasti. Automaattinen sammutus on vain alle puolessa niistä paikoista, joissa se pitäisi olla. Sisäasianministeriön pelastusosaston ylitarkastajan Vesa-Pekka Tervon mukaan tilanne muualla maassa mukaillee Keski-Suomen lukuja.
Pelastusviranomaisen mukaan riittävän nopea aika pelastaa asukkaat on 2-3 minuuttia. Sen jälkeen ihminen kuolee palokaasuihin, jos hän ei pelastaudu tai häntä ei pelasteta tilasta, jossa tulipalo on. Paikkoja, joihin palokunta ehtii parissa minuutissa, ei juuri ole. Erilaisissa hoivalaitoksissa ja asumisyksiköissä asuvien vanhusten lisäksi on välttämätöntä kiinnittää huomio niiden vanhusten paloturvallisuuteen, jotka asuvat yksin omassa asunnossaan.
Sisäasianministeriön pelastusosaston ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön laatimassa kodin turvaoppaassa mainitaan muun muassa, että kodin pelastautumisreitit tulee aina pitää esteettöminä, eikä turvalukkoja tulisi lukita sisällä ollessa. Ulos täytyy päästä avaimetta ja palokunnan on päästävä tarvittaessa sisään. Ympäri Suomea asuu kodeissaan monia yksinäisiä dementiaoireista kärsiviä vanhuksia, jotka saattavat ulos lähtiessään eksyä. Näiden vanhusten hoitajat joutuvat lukitsemaan heidät koteihinsa, laittamalla heidän ulko-ovensa takalukkoon. Vanhukset kyllä pysyvät asunnoissaan, mutta paloturvallisuus ei toteudu.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin, joilla paloturvallisuus pystytään varmistamaan vanhushuollossa, eikä vanhuksia suljeta heidän koteihinsa laittamalla ulko-ovet takalukkoon?

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home