Tarja Tallqvist

Eriarvoisuus Suomessa

2010-02-04T18:43:00.000+02:00

Suomessa eriarvoisuus, juopa köyhien ja rikkaiden, huonosti toimeentulevien ja hyvin toimeentulevien välillä kasvaa. Epäoikeudenmukaisesti köyhiltä otetaan ja rikkaiden saavutettuja etuja suojellaan.

Leikattu indeksi, eläkkeen kova verotus, ym… Kova koura tarttuu pienituloisen rahoihin. Monissa kunnissa on leikattu vanhusten ja vammaisten kuljetuspalveluista, omaishoitajia on yksipuolisesti sanottu irti. Kriteerejä on äkkiä nostettu. Halvaantuneen aviomiehen omaishoitaja, vaimo, ei enää olekaan omaishoitaja, vaikka miehen kunto vain huononee.

Näiltä, joista moni on kokenut sodan, näiltä heikoimmilta, maan hiljaisilta ei ole kysytty: ”Haluatteko olla maksumiehinä tässä taantumassa?”
Ei heiltä liioin kysytty, kun sota syttyi: ”Haluatteko taistella isänmaamme puolesta, mahdollisesti kuolla tai vammautua ja uhrata viisi vuotta nuoruudestanne?”

Oikeus lapsilisään sekä subjektiivinen oikeus lapsen päivähoitoon on saavutettu etu ja siihen ei jostain syystä nyt kosketa. (Poliittisista syistä) Sodan jälkeen lapsia tarvittiin rakentamaan Suomea. Lapsilisät maksettiin äideille, jotta rahat todella käytettäisiin lasten ruokaan, vaatteisiin ja elantoon. Nyt, käsi sydämellä, varakkailla esim. yli 100.000 € vuodessa ansaitsevilla ne saattavat mennä lapsen tilille tämän tulevaa asuntoa, opiskelua tai elämistä varten. Jotkut antavat lapsilisät lapselle käyttörahaksi. Tämähän ei ole lapsilisän tarkoitus.

Tässä taloudellisessa tilanteessa tuntuu myös väärältä, että varakkaat eivät itse maksa lastensa hoitomaksuja. Taakan jakamiseen tarvitaan nyt myös varakkaiden panos.

Leikkaukset koskevat ja satuttavat. Tämän tietävät nyt vanhukset, vammaiset ja köyhät lapsiperheet. Nyt on aika myös ottaa varakkaat ja hyvin voivat talkoisiin mukaan. Yhtälailla lupaa kysymättä.

Sisar "hento" valkoinen

2010-02-03T09:15:00.000+02:00

Olin talvilomalla töissä vanhainkodissa, jossa vanhukset olivat keskivaikeasti ja vaikeasti dementoituneita. Rakennus oli vanhanaikainen kaksikerroksinen Villa. Kaunis ja epäkäytännöllinen. Toisaalta on erittäin kuntouttavaa vanhuksille kulkea rapuissa. Tietysti osa heistä ei siihen kyennyt ja he asuivat alakerroksessa. Seitsemän vaikeasti dementoitunutta oli omassa ”kodissa” yhden hoitajan vastuulla.

Yksikään heistä ei enää selviä itsenäisesti mistään ja kaikilla oli tietysti vaipat. Hoitaja oli uupuneen näköinen, vaikka urheasti sanoi, että jaksaa.

Tässä paikassa ei ollut yhtään kielitaidotonta hoitajaa. Vanhuksen kanssa täytyy osata puhua. Hoitajan täytyy osata kuunnella, lukea ja kirjoittaa. Tämä on ehdoton vaatimus.

Keittiössä emäntä teki ruuat aasta ööhön itse. Tuore leipä tuoksui kodikkaasti ja pilasi tämän hoitajan laihdutuskuurin kerralla. Säästäminen on päivän sana. Hyvä niin, mutta pikkuisen mietitytti, kun minua neuvottiin tyhjentämään musta pieni roskapussi isoon roskikseen. Pieni säästö sekin. Ei ehkä niinkään hygieeninen.

Hoitajat olivat taas kerran vanhuksistaan välittäviä. Siellä halattiin, suukoteltiin, luettiin ääneen ja laulettiin. Heikkokuntoiset vanhukset pestiin sängyssä ja nostettiin G-tuoliin. Siellä pedattiin sänkyjä, jaettiin lääkkeitä ja syötettiin. Vaihdettiin vaippoja ja autettiin vessaan. Kannettiin ja nostettiin, mitä epäergonomisissa asennoissa.
Hoitaja tekee suurenmoista työtä. On häpeä, että sitä työtä ei arvosteta kunnon palkalla ja riittävällä työvoimalla.

Metsurit ovat unohdettu joukko

2010-02-02T09:08:00.000+02:00

Rankan elämäntyönsä tehneet metsurit ovat unohdettu joukko. Kuitenkin he ovat omalta osaltaan rakentaneet maatamme ja uhranneet sen eteen terveytensä. Tapasin Kouvolassa KD:n talvipäivällä miehen, joka kertoi 53-vuotiaan metsuriystävänsä kohtalosta. Hän näytti tämän lääkelistan, jossa oli mm. useita vahvoja kipulääkkeitä sekä masennus- ja mielialalääkkeitä niin paljon, että tuntuu mahdottomalta, että ne on määrätty vain yhdelle ihmiselle.

Miehellä on kädet ja jalat käyttökelvottomat ja niitä särkee jatkuvasti sietämättömästi. Kolme erikoislääkäriä on todennut hänet työkyvyttömäksi, mutta Kela julisti hänet terveeksi. Vain hieman masentuneeksi. Entinen metsuri on itsemurhan partaalla. Kela on käsittämätön itsevaltias. Ihmettelen lääkäreitä, jotka eivät nosta ääntään. Mollaahan Kela heitäkin kumoamalla heidän diagnoosinsa.

Haitin lapsille iloa

2010-01-23T19:51:00.001+02:00

Haitin avuntarve on valtava. Kun olen katsonut näinä päivinä järkyttävää kuvamateriaalia uutisista ja lehdistä on muutama kuva jäänyt erityisesti särkemään sydäntäni.
Pieni lapsi tuskainen ilme silmissä , surun murtaman isänsä sylissä. Lapsia istumassa ja makaamassa apaattisina telttaleirissä.

Haluan alkaa kerätä leluja, värikuvakirjoja, värejä ja värityskirjoja ym. näille lapsille. Toki ensiarvoisesti he tarvitsevat ruokaa, vettä ja vaatteita, turvaa. Mutta myös leluja. Toipuakseen tästä käsittämättömästä murhenäytelmässä. Nukke, auto tai lelu toisi lapselle iloa ja leikkiä kuten lapselle kuuluu. Lohtua ja normaaliutta kärsimyksen keskellä.

Jos tunnette samoin Lähettäkää minulle leluja osoitteella
Tarja Tallqvist, 00102 Eduskunta tai
Tarja Tallqvist, Leilankuja 6 B, 02330 Espoo.

Voisiko vuosi 2009 kaameimmin ja järkyttävämmin loppua?

2009-12-31T17:57:00.001+02:00

Neljä Prisman työntekijää herää aamulla ja lähtee töihin. Hyvästelee perheensä tai sitten ei. Kukin tavallaan. Ei 30.12 torstai aamu ollut mikään erikoinen työhönlähtö hetki. Ei mitään syytä erikoisiin jäähyväisiin, kauniiseen sanaan. Vaikka heille ja heidän omaisilleen se oli viimeinen kerta.. Nämä neljä eivät koskaan enää huuda eteisessä ”Hei” mennessään töihin tai tullessaan kotiin. Aviopuolisot, lapset, äidit. isät, sisarukset, mummit, vaarit, ystävät…… kaikille tuli loputon suru.

Minun otti korvaan se, että tv:ssä Salli Saarinen, kriisipsykologi, käytti tästä ampujan teosta sanaa ”epätoivoinen teko”

Kyllä se oli julmaa teurastusta. Miksi ammattiauttaja ikään kuin ymmärtää tätä tappajaa? Mitä se viestittää seuraavalle?

Monella, kuten itse kukin tietää, on kova kokemus, että rakas jättää, pettää.

Mutta jos tämän takia tappaa silmittömästi viattomia ja/ tai myös jättäjän, niin kyllä se on sanallisesti sanottava, että se on itsekästä ja sairasta ja hirmuisen julmaa ja välinpitämättömyyttä toisen elämästä

Kun nyt on suurin piirtein tappajan kansallisuus on selvillä, niin olisi korkea aika ottaa todella vakavasti tämä ”Kunniamurha ja kunniarangaistus”. Meidän kulttuurissa sitä ei tunneta mutta maahanmuuttajilla se on arkea.

Mielistely, eli rasismin pelko saa niin suomalaisen virkamiehen kuin kansalaisenkin katsomaan asioita vääristyneinä. Ei ole mitään syytä olla ottamatta suomalaiseen rikoslakiin näitä asioita.

Joulun jälkeisiä ajatuksia

2009-12-28T12:25:00.001+02:00

Ihana luminen joulu on ohi. Mieli on hyvä, sillä viereisessä huoneessa nukkuu aamu-uninen paras joululahjani. Tyttärentytär Siiri tuli Tapaninpäivänä ilokseni Pohjois-Karjalasta viikoksi luokseni.

Aattoillan vietimme poikani Santerin kanssa hiljaisuudesta, kynttilänvalosta ja jouluruuista nauttien. Joulupäivänä veimme ja saimme lahjoja sukulaisilta. Kaikki neljä sisarustani asuu perheineen lähistöllä, mikä on suuri ilo.

Jouluaatto päivän olimme Santerin kanssa taas Hurstin joulujuhlissa. Aamu kahdeksalta piti Heikki Hursti meille yli sadalle vapaaehtoiselle käskynjaon. Päämäärä oli se, että puoli kaksitoista on kaikki juhlavieraitamme varten valmiina. Miehet kantoivat konteista tuoleja, pöytiä sekä ruokaa keittiöön. Kinkkuja, hedelmiä, leipää, juustoa, makkaraa ym. Me naiset teimme muutaman tuhat voileipää. ”Runsaasti makkaraa päälle, nämä ihmiset ovat nälkäisiä” Kehottivat jo vuosikausia joka joulu tätä työtä tehneet ”Päällysmiehet”

Pöydät ja tuolit kannettiin sisään ja katettiin punaisilla pöytäliinoilla ja Joulukukilla. Silliä ja maustekurkkua joka pöydässä kukkuroillaan olevien valmiiden voileipien lisäksi. Ruoka tarjoillaan aina pöytään. Siksi, että vieraat ovat meidän kunniavieraitamme, joita me palvelemme.

On mahtavaa kuinka firmat antavat todella hyvää ruokaa ja runsaasti näille yhteiskuntamme verkostoista pudonneille.

Kello 12.00 avataan ulko-ovet ja me apulaiset muodostamme kunniakujan joka johtaa Vanhan Messuhallin lehterille, jossa on ensin Joulu ohjelmaa.

Hursti kättelee jokaisen tulijan ihan niin kuin presidentti Linnanjuhlissa. Tänä jouluna oli huomattavan paljon lapsiperheitä ja vanhuksia. Köyhyys ja eriarvoisuus syvenee. Se on pelottavaa ja myös suututtavaa. Miksi ei voida laittaa myös hyvinvoivia maksumiehiksi kuten nyt ovat vanhukset ja lapsiperheet. Miksi sosiaali- ja terveyspalvelut kallistuvat tai niitä karsitaan rankasti juuri eniten tarvitsevilta.

Presidentin tiedettiin saapuvan tilaisuuteen 12.30 ja se oli varmasti näiden n. 1500 vieraan unohtumaton hetki. Koko väki lauloi ”paljon onnea Tarja…” sillä oli hänen syntymäpäivänsä ja Halonen kiitti ”en ole koskaan saanut näin suuren kuoron serenadia”

Paikalle tulivat myös kollegat Arhimäki, Heinäluoma, Zyskovits ja hänen vaimonsa, sekä Kannisto. Heidän läsnäolonsa noteerattiin erittäin positiivisesti.

Niin autettavilla kuin auttajillakin on omat tarinansa. Niin paljon yksinäisyyttä, joka korostuu juuri Jouluna.

Kanssani tuli juttelemaan nuori mies, joka kertoi olevansa ratikkakuski ja muuttanut Kokkolasta puolivuotta sitten. ”Vuoroni päättyi aamuyöllä kolmelta ja mietin jaksanko lähteä tänne. Kun herätyskello soi, olin kahden vaiheilla. Mutta sitten ajattelin, että täällä tekemällä jotain muiden hyväksi saan omaan jouluuni mielekkyyttä. Minulla ei ole ketään läheistä täällä Helsingissä, ei sukulaisia, ei ystäviä. Täällä tunnen kuuluvani johonkin."

Meidän vieraamme söivät tukevan, oikean jouluaterian, he saivat mukaansa joulupaketin, jossa lämmin alusasu, pipo ym. Voileipiä ja pullaa ja joulutorttuja. Hedelmiä ja karkkeja lapsille.

Mutta Joulun jälkeen elämä jatkuu. Kun on nähnyt ja tietää epäkohdan on siitä vastuussa.

Hoitoalan työntekijöiden valvontaa kiristettävä

2009-12-16T15:56:00.000+02:00

Ilmoitusvelvollisuutta hoitajien väärinkäytöksistä tulisi tiukentaa

2009-12-16T12:41:00.000+02:00

Tiedote

Ilmoitusvelvollisuutta hoitajien väärinkäytöksistä tulisi tiukentaa

Potilasturvallisuudesta huolestunut kansanedustaja Tarja Tallqvist (kd) vaatii tiukennuksia
hoitoalan työntekijöiden valvontaan. Tallqvist haluaisi, että viranomaiset ja hoitoalan toimintayhteisöt velvoitettaisiin oma-aloitteisesti ilmoittamaan terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralle asiakas- ja potilasturvallisuutta mahdollisesti vaarantavasta seikasta. Nyt tällaista velvollisuutta ei ole.

- Esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijä on vaarantanut asiakkaan turvallisuuden tai syyllistynyt lääkevarkauteen työpaikaltaan, työnantaja voi valintansa mukaan ilmoittaa tai olla ilmoittamatta tapahtuneesta. Riittävän tiukka valvonta takaisi potilasturvallisuuden lisäksi työrauhan niille työntekijöille, jotka hoitavat tehtävänsä moitteettomasti, Tallqvist korostaa.

Tallqvist pitää potilasturvallisuuden kannalta ongelmallisena myös sitä, että tuomioistuimen on ilmoitettava Valviralle vain työn yhteydessä tehdystä rikoksesta annetusta tuomiosta ja vain rikoksesta, josta on tuomittu vankeusrangaistus. Ilmoitusvelvollisuus ei koske muita rikoksia eikä sellaisia ammattitoiminnassa tehtyjä rikoksia, joista on seurannut sakkorangaistus.

- On kummallista, että ilmoitusvelvollisuus ei koske vankeuteen johtaneita rikoksia, jos ne on tehty työn ulkopuolella. Myös sakkorangaistus voi joissain tapauksissa kertoa, ettei henkilö ole hoitotyössä tarvittavan luottamuksen arvoinen.

Tallqvist on jättänyt lakialoitteet näiden epäkohtien korjaamiseksi.

Kirjallinen kysymykseni Edunvalvojien valvonnan järjestäminen

2009-11-20T09:57:00.000+02:00

Eduskunnan puhemiehelle

Holhoustoimen tarkoituksena on holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 1 §:n 1 momentin mukaan valvoa niiden henkilöiden etua ja oikeutta, jotka eivät vajaavaltaisuuden, sairauden, poissaolon tai muun syyn vuoksi voi itse pitää huolta taloudellisista asioistaan. Holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä säädetyn lain (575/2008) 1 §:n 1 momentin mukaan edunvalvontapalveluiden järjestämisellä tarkoitetaan huolehtimista siitä, että holhoustoimesta annetussa laissa tarkoitettuja edunvalvojan tehtäviä varten on saatavissa alueellisesti riittävä määrä edunvalvontapalveluita. Edunvalvontapalveluiden järjestämisestä kullakin edunvalvonta-alueella vastaa valtion oikeusaputoimisto.
Holhouslainsäädännön uudistamista koskeneissa lainvalmisteluasiakirjoissa ei ole otettu kantaa edunvalvojien lukumääräiseen tarpeeseen suhteessa päämiesten määrään. Sisäasiainministeriön 7.12.2005 julkistamissa edunvalvontapalveluiden kehittämissuosituksissa on esitetty, että edunvalvojien ja avustavan henkilökunnan työpanos yhteensä muodostuisi sellaiseksi, että päämiesten määrä/henkilötyövuosi olisi enintään 75, mutta kuitenkin niin, että edunvalvojaa kohden päämiehiä olisi korkeintaan 150. Saman suosituksen mukaan suositus voidaan ylittää päämiesten määrästä edunvalvojaa kohti, jos huolehditaan avustavan henkilökunnan riittävyydestä ja työtehtävien tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä.
Edunvalvontapalveluiden tarve on viime vuosina kasvanut voimakkaasti ja on kasvussa edelleen. Noin 30.000 suomalaisen asioita hoitaa yleinen edunvalvoja. Viime vuosina edunvalvontaan on joka vuosi tullut 9.000 - 10.000 uutta asiakasta. Vastaavasti edunvalvonta on päättynyt vuosittain noin 6.000 - 8.000 asiakkaan osalta. Suurissa kaupungeissa päämiehiä saattaa olla edunvalvojaa kohden jopa yli 300. Näin monen päämiehen asioita ei ole mahdollista hoitaa asianmukaisesti yhden edunvalvojan ja yhden edunvalvontasihteerin muodostamalla työparilla.
Apulaisoikeusasiamies Jääskeläisen lausunnon (2552/2/06) mukaan edunvalvontatoimen hoitamisessa on kyse päämiesten moniin perusoikeuksiin hyvin olennaisesti liittyvästä tehtävästä. Tämän vuoksi myös käytettävissä olevien voimavarojen tulee olla sellaisia, että julkinen valta kykenee asianmukaisesti täyttämään sille säädetyt tehtävät. Säätämällä edunvalvojien määrän mitoituksesta suhteessa päämiehiin lailla tai edunvalvonnan valvonnan järjestäminen riittävällä tavalla turvaisi parhaiten edunvalvonnan laadun.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo turvata riittävän ja laadukkaan edunvalvonnan koko maassa?

Kirjallinen kysymykseni Vanhusten oikeus pysyviin hoitosuhteisiin

2009-11-20T09:56:00.000+02:00

Eduskunnan puhemiehelle

Hankintalain tavoitteena on edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä, mutta laissa ei oteta huomioon vanhusten oikeutta tuttuun hoitohenkilökuntaan. Vanhustenhoidossa jatkuvat, turvalliset ja lämpimät ihmissuhteet ovat osa laadukasta hoitoa. Ostopalvelujen kilpailuttamisesta seuraa jatkuvasti tilanteita, joissa koko vanhuksia hoitava henkilökunta ja myös hoitokäytännöt muuttuvat. Kilpailuttamisajattelu ei sovi palveluihin, joissa pysyvät hoitosuhteet ovat merkityksellisiä.
Hankintamenettelyn tavoitteena on myös tehostaa julkisten varojen käyttöä. On todettu, että asunnon tai hoitoyhteisön muutos aiheuttaa vanhojen ihmisten sekavuustiloja ja kaatumisia, jotka lopulta kyseenalaistavat kilpailutuksen kautta tapahtuneet säästöt.
Vanhustenhoidossa kuten muussakin ihmisten hoidossa keskeisintä on se, että palvelut toteutetaan oikeudenmukaisesti asiakkaan, ei ensisijassa palveluntuottajan kannalta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä toteuttaakseen vanhusten oikeuden pysyviin hoitosuhteisiin?

Kirjallinen kysymykseni Paloturvallisuuden toteutuminen vanhusten hoito- ja asuinpaikoissa

2009-11-20T09:55:00.001+02:00

Monien vanhuksille ja erityisryhmille tarkoitettujen hoito- ja asuinpaikkojen paloturvallisuudessa on havaittu olevan hengenvaarallisia puutteita. Keski-Suomessa paikallinen pelastuslaitos toteutti viime keväällä kyselyn, jossa selvitettiin paloturvallisuutta erilaisissa hoivalaitoksissa ja asumisyksiköissä. Kyselyn mukaan vain joka neljännessä paikassa arvioitiin olevan niin paljon henkilökuntaa, että se kykenee pelastamaan asukkaat riittävän nopeasti. Automaattinen sammutus on vain alle puolessa niistä paikoista, joissa se pitäisi olla. Sisäasianministeriön pelastusosaston ylitarkastajan Vesa-Pekka Tervon mukaan tilanne muualla maassa mukaillee Keski-Suomen lukuja.

Pelastusviranomaisen mukaan riittävän nopea aika pelastaa asukkaat on 2-3 minuuttia. Sen jälkeen ihminen kuolee palokaasuihin, jos hän ei pelastaudu tai häntä ei pelasteta tilasta, jossa tulipalo on. Paikkoja, joihin palokunta ehtii parissa minuutissa, ei juuri ole. Erilaisissa hoivalaitoksissa ja asumisyksiköissä asuvien vanhusten lisäksi on välttämätöntä kiinnittää huomio niiden vanhusten paloturvallisuuteen, jotka asuvat yksin omassa asunnossaan.

Sisäasianministeriön pelastusosaston ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön laatimassa kodin turvaoppaassa mainitaan muun muassa, että kodin pelastautumisreitit tulee aina pitää esteettöminä, eikä turvalukkoja tulisi lukita sisällä ollessa. Ulos täytyy päästä avaimetta ja palokunnan on päästävä tarvittaessa sisään. Ympäri Suomea asuu kodeissaan monia yksinäisiä dementiaoireista kärsiviä vanhuksia, jotka saattavat ulos lähtiessään eksyä. Näiden vanhusten hoitajat joutuvat lukitsemaan heidät koteihinsa, laittamalla heidän ulko-ovensa takalukkoon. Vanhukset kyllä pysyvät asunnoissaan, mutta paloturvallisuus ei toteudu.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin, joilla paloturvallisuus pystytään varmistamaan vanhushuollossa, eikä vanhuksia suljeta heidän koteihinsa laittamalla ulko-ovet takalukkoon?

Vanhuus Suomessa

2009-11-03T09:45:00.000+02:00

Olin sunnuntaina pari tuntia Hakaniemen torilla KD:n teltalla. Ilma oli kaunis ja iloisia myyjiä ja hyväntuulisia ihmisiä tori täynnä.

Mutta ne vanhukset, jotka tulivat kertomaan minulle tarinansa eivät olleet iloisia eivätkä hyväntuulisia.

84-vuotias rouva oli joutunut odottamaan puolitoista vuotta hoitoon pääsyä. Ensin puoli vuotta pääsyä jonoon. Sitten puoli vuotta tutkimuksiin pääsyä ja siitä puoli vuotta leikkaukseen.

83-vuotias herra kertoi, että oli saanut hammaslääkäriin ajan mutta oli sairastunut ja yritti siirtää ajan seuraavalle viikolle. Se ei onnistunut. Uusi aika annettiin puolen vuoden päähän.

Omainen, tytär kertoi kuinka hän oli mennyt äitiänsä katsomaan ison sairaalan osastolle. Tullessaan huoneeseen
hänen dementoitunut äitinsä istui sängyssä itkien. ”Vie minut Suomeen takaisin” hän aneli silmät kauhusta ympyriäisinä. Vieressä kaksi etnistä hoitajaa petasi sänkyjä puhuen kovaan keskenään ääneen omaa kieltään.

Lähihoitaja tuli kertomaan pääkaupunkiseudun dementiakodin ala-arvoisesta ruuasta. Myöskään vaatteiden huolto ei toimi. Viikonlopuksi ei ollut 16 asukkaan tarpeiksi kuin kolme puhdasta mekkoa.

Surullista, kammottavaa, raivostuttavaa, hävettävää.

Taavetin metsästäjien vieraana

2009-10-19T10:43:00.000+03:00

Olin ystäväni Elina Simosen kanssa Taavetin metsästäjien vieraana hirvijahdissa pari viikkoa sitten. Aamulla puoli seitsemän joimme aamukahvit laavulla ja sitten lähdimme valtatie kuuden vierelle vahtimaan ettei koira tai hirvi juokse tielle. Sitten taas laavulle makkaraa paistamaan ja metsästäjien hervottomia juttuja kuuntelemaan.
Hirven ajaminen olikin sitten jo rankempaa. Kuljimme ketjussa vaikea kulkuisessa metsässä ja kalisutimme kapuloita ja huusimme tasaisin väliajoin. Minä en huutanut. Se olisi tuntunut jotenkin nololta.

Näimme tuoreita hirvenjälkiä, mutta Luojalle kiitos emme hirveä.

Metsä oli kaunis. Tuli mieleen lapsuuden leikit Siikajärven huvilamme takana avautuvassa metsässä. Satumetsä, peikkometsä ja jännittävä salaperäinen suo. Ihan niin kuin nyt täällä. Vihreää sammalta vanhojen kuusien varjossa ja kanttarelleja keltaisenaan, kuin pieni aurinkoja.

Seuraavana päivänä kun niska ja selkä oli verisenä hirvikärpästen puremista, sain tiedon, että hirvi ja vasa oli kaadettu. Peijaiset ovat tiedossa viikon kuluttua.

KIRJALLINEN KYSYMYS Ikäihmisten itsemääräämisoikeuden toteutuminen asumisessa

2009-10-15T22:36:00.002+03:00

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen perustuslain (25 §) mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Keskeinen perusarvo on ihmisarvon kunnioittaminen. Jokaiselle on turvattava oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ja hyvään kohteluun asuin- ja hoitopaikasta sekä hoidon ja palvelun tarpeesta riippumatta. Ihmisarvoisen elämän turvaaviin eettisiin periaatteisiin kuuluu itsemääräämisoikeus, jonka toteutuminen edellyttää, että ikääntynyt ihminen pystyy tekemään tietoisia valintoja ja että hän saa päätöksentekoaan varten tietoa ja muuta tukea.

Useissa kunnissa on aloitettu säästämään siirtelemällä muisti- ja monisairaita ikääntyneitä tutusta hoivapaikasta pitkienkin matkojen päähän, omasta huoneesta asumaan kahden tai useamman kanssa samaan huoneeseen. Tämä tarkoittaa käytännössä ikääntyneen siirtämistä vieraaseen paikkaan, jossa on vieraat hoitajat ja asukkaat. Ikääntyneelle itselleen tai hänen omaisilleen ei ole välttämättä kerrottu siirrosta etukäteen, vaan laitospaikan vaihtaminen on tullut järkyttävänä yllätyksenä. Ikäihmisten itsemääräämisoikeuden toteutumiseksi on ikääntyneen kanssa selvitettävä, missä hän haluaa asua. Tämän lisäksi ikääntyvälle ja hänen omaisilleen on selvitettävä eri vaihtoehdot.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Millä toimenpiteillä hallitus aikoo turvata ikääntyvien itsemääräämisoikeuden toteutumisen asumisasioissa?

Helsingissä 15. päivänä lokakuuta 2009

Vanhukset tämän päivän huutolaisia

2009-10-12T15:51:00.001+03:00

Espoossa, Kirkkonummella.Vantaalla, Järvenpäässä, Mikkelissä , Imatralla, Sipoossa... sekä monissa muissa kunnissa säästetään siirtelemällä muisti- ja monisairaita vanhuksia tutusta hoivapaikasta, ”kodista”, pitkienkin matkojen päähän, omasta huoneesta asumaan kahden tai useamman kanssa samaan huoneeseen. Vieraaseen paikkaan, vieraiden hoitajien ja asukkaiden luokse. ”Seinät vain muuttuvat, hoidontaso säilyy” sanoi asiasta päättävä viranomainen.Kuvottavaa.

Omaiselle saati vanhukselle itselleen, ei etukäteen monesti kerrota mitään. Asia tulee järkyttävänä yllätyksenä. Nyt on vuorossa hoivakoti Linda Sipoossa, josta Sipoo ei enää jatka ostositoumusta 7 vanhuksen kohdalla.

Nämä täysin autettavat monisairaat yli kahdeksankymmenvuotiaat, joista vanhin täyttää sata vuotta, ovat asuneet Lindassa vuosikausia ja pitävät sitä turvallisena kotinaan. Hoitajat ovat tuttuja, tuntevat heidän tarpeensa.
Muutamalla on aviopuoliso ja muutamalla sisar asumassa Lindassa. Omaiset ovat olleet tyytyväisiä ja pystyneet levollisena käymään töissä ja hoitamaan perheitään ja käymään vierailemassa Lindassa.

Nyt tämä pommi Sipoossa. Viime vuosina on nähty, että hyvinvointi-Suomessa saa muistisairaalta/monisairaalta vanhukselta riistää itsemääräämisoikeuden. Heidän omaisiltaan saa riistää oikeuden päättää miten ja missä omainen hoidetaan. Onko se säästö ihan oikeasti tämän arvoinen?

Elämäntyönsä tehnyt, veronsa maksanut on nyt huutolainen. Hänellä ei ole sijaa majatalossa.

Ministeri Risikko lupasi vanhuslain, jota on odotettu jo vuosia. Se on hyvä. Mutta entä tämän päivän vanhukset? Heidän elämänsä on nyt. Nyt on tehtävä jotain. Tämä vanhusten roudaaminen paikasta toiseen kuin lankunpalasia on loputtava. Tämä on rikos ihmisyyttä kohtaan. Odotan, että ministeri Brax tarttuu tähän ja nopeasti.

Ryhmäpuheeni 29.9.09 vanhustenhoitoa koskevassa välikysymyksessä

2009-09-30T12:42:00.001+03:00

Arvoisa puhemies

Ylilääkitys, vaihtamattomat vaipat, aliravitsemus, sänkyyn sitominen, riittämätön yöhoito, alati vaihtuva henkilöstö, hoitajien uupumus ja riittämättömyyden tunne. Vanhusten yksinäisyys, masentuneisuus, alkoholisoituminen ja itsemurhat. Siinä on tämän päivän suomalaisen vanhustenhoidon sanastoa. Kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnassa vanhusten hyvän huolenpidon tulisi olla itsestäänselvyys.

Pääministeri Vanhasen II hallituksen ohjelmassa todetaan, että vanhusväestön oikeus hyvään hoitoon turvataan. Hallitus ei ole kuitenkaan toteuttanut omaa ohjelmaansa eivätkä hallituspuolueet vanhustenhoitoon kohdistuvia lupauksia, joita he antoivat ennen eduskuntavaaleja. Kristillisdemokraattien johdolla tehtiin ennen vaaleja välikysymys vanhustenhoidon tasosta. Kysymyksessä oli mukana myös Kokoomus, joka vaikuttaa Hallitusvastuuseen päästyään täysin unohtaneen huolensa vanhuksista. Keskustan vaaliohjelmassa tavoitteeksi kirjattiin huolehtia vanhusten hoivapalveluiden riittävyydestä. Vihreät totesivat, että toistuvien säästökuurien sijaan tulee kehittää vanhusten, elämää helpottavia palveluita.

Arvoisa puhemies

Tiedämme, että hallitusohjelma sisältää monia vanhusten palveluihin liittyviä lainsäädäntö- ja kehittämishankkeita, joista osa on käynnissä. Tilanne on kuitenkin sama kuin metsäpalossa, jossa nuotio on kyllä sammutettu, mutta metsä palaa silti.

Lääninhallitusten selvitykset osoittivat, etteivät ministeriön suositukset ole riittäviä turvaamaan vanhustenhoidon tasoa. Vanhustenhoidon turvaaminen näyttää olevan kiinni omaisten käynnistämistä valitusprosesseita. Kristillisdemokraatit esittivät jo vuonna 2007 lakia ikääntyneiden hoidosta, jolla turvattaisiin ikäihmisten oikeus niin palvelutarpeen arviointiin kuin laadukkaisiin hoito- ja hoivapalveluihin. Jokin aika sitten tehdyssä kyselyssä 94 % suomalaisista vaatii vanhuslain säätämistä ikäihmisten hoidon turvaamiseksi. Ministeri Risikko on samaa mieltä. Miksi hallitus ei toimi? Myös tämän taloudellisen taantuman keskellä kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa rahoitetaan ja osoitetaan sata miljoonaa lisää vanhustenhoitoon ja sata miljoonaa lisää terveydenhoitoon, joka myös suurelta osaltaan auttaisi juuri vanhuksien tilannetta.

Arvoisa puhemies

Vanhustenhoidon järjestämisessä on kyse arvovalinnoista. Tuoreen oululaisen väitöstutkimuksen mukaan tyypillisin keino hoitajan selvitä työstään, kun hoitajia ei ole riittävästi, on nostaa vanhuksen sängynlaidat ylös. Lisäksi vanhuksen liikkumista rajoitetaan ottamalla pois rollaattori, vaatteet tai soittokello. Miksi on näin? Kaikissa viidessä lääninhallituksen tekemässä selvityksessä päädytään siihen, että henkilökuntaa on kaikkialla liian vähän ja monin paikoin alle minimin. Hoitajat eivät pysty parhaansa tekemälläkään takaamaan vanhusten turvallisuutta muulla tavoin. Hyvä ja laadukas hoito on mahdollista niin avo- kuin laitoshoidossa vain koulutetun, kielitaitoisen ja riittävän osaavan henkilökunnan avulla, jonka vaativaa työtä arvostetaan ja maksetaan hyvä palkka.

Väestön ikääntymisen myötä palvelutarve kasvaa ja hoitoalaa uhkaa yhä enenevä työvoimapula. Tarvitaan muita ratkaisuja. Esimerkkeinä hoitovapaan mahdollisuus ikääntyneen omaisen hoitoa varten ja kotikuntalain muutos, joka sallii laitoshoidossa olevan vanhuksen muuton lähemmäs lähiomaisia. Jos halutaan omaisten vahvempaa tukea vanhusten hoitoon, tarvitaan työelämän joustoa.

Arvoisa puhemies

Jos henkilökuntapulaa hoidetaan lisäämällä maahanmuuttoa, on huolehdittava hoitajien riittävästä kielitaidosta. "Anteeksi, ettekö te osaa puhua?" kysyi 94-vuotias dementoitunut Hulda hädissään, kun kielitaidoton hoitaja sanaa sanomatta tarttui häneen ja vei kylpyhuoneeseen. Työnantajalla on lainmukainen velvollisuus edellyttää riittävää kielitaitoa. Tehyn mukaan se on sitä, että potilasturvallisuus ei missään olosuhteissa vaarannu.

Henkilöstön työn kuormittavuus ja siitä johtuvat sairauspoissaolot, sijaisten saamisen ongelmat ja henkilöstön ikääntyminen vaikeuttavat vanhustenhuollon työntekijöiden arkipäivää. Uusia työntekijöitä ei ole helppo houkutella alalle pätkätyösuhteiden, heikon palkkatason ja työn raskauden vuoksi. Kuntasektorilla työskentelevistä alle 30-vuotiaista tehyläisistä määräaikaisissa työsuhteissa työskentelee noin kolmannes. Kesäaikana ylitöihin joutui varautumaan lähes 40 % työntekijöistä. Sosiaali- ja terveydenhoitoalalla työskentelevistä 86 % kokee työtaakkansa liian suureksi.

Suomessa on noin 18 000 lähihoitajaa ja noin 5 000 sairaanhoitajaa, jotka ovat muissa kuin terveydenhuoltoalan tehtävissä. Nämä tulee houkutella takaisin terveydenhoitoalalle. Toiseksi on tuettava maassa jo olevien ulkomaalaisten kouluttautumista ja työllistymistä. Kolmanneksi on tuettava ulkomailla asuvien suomalaisten hoitajien paluumuuttoa.

Arvoisa puhemies

Suomalainen hoitaja joutuu hoitamaan 2-3 kertaa suuremman määrän vanhuksia kuin ruotsalainen hoitaja. Pohjoismaiset vertailut pitkäaikaislaitoshoidosta osoittavat, että Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna meillä käytetään kolminkertainen määrä psyykelääkkeitä. Psyykelääkkeet vaikuttavat vanhukseen rajusti heikentäen muistia ja aiheuttaen syvää väsymystä. Hoitajien tilalle on otettu lääkkeet. Niillä pyritään lieventämään myös yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Lääkkeiden tilalle vanhuksille tulisi järjestää sosiaalista toimintaa, liikuntaryhmiä ja terapiaa.

Vanhusten ulkoilu tai sen puute on edelleenkin syvä häpeän aihe. Lehmille on direktiivi ulkoiluttamisesta ja vangeilla se on lakisääteinen. Meillä on satoja vanhuksia, jotka eivät ole päässeet ulos vuosikausiin. Päivittäinen tai edes viikoittainen ulkoilu on utopiaa suurimmalle osalle.

75 vuotta täyttäneitä asuu kotona sosiaali- ja terveysministeriön asettaman tavoitteen mukainen osuus, vaikka riittävää apua heille ole kyetty tarjoamaan. Muistan, kun vain kolmisen vuotta sitten menin aamulla kotikäynnille vanhan rouvan luokse. Hän tarvitsi kotihoitajan apua peseytymisessä, vaippojen vaihdossa, pukeutumisessa ja aamiaisen teossa. Löysin pienen vanhan mummon istumassa sängyssä. Hän tapitti minua mustilla silmillään ja sanoi: "Paholainenkin helvetistä olisi kauniimpi näky kuin alati vaihtuva kotihoitaja."

Säännöllistä kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa saavien vanhusten määrä on vähentynyt, vaikka ikääntyneiden määrä on lisääntynyt. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ei ole ollenkaan epätavallista, että kotihoitaja tekee työvuorollaan yli kaksikymmentä kotikäyntiä. Oululaiset kotihoitajat lähettivät eduskuntaan terveisiä. He toivoivat saavansa erikoisluvan ajaa 140 töissä ollessaan, muutoin yksinkertaisesti ehdi pitkien matkojen päässä asuvien vanhusten luo. Kotona asuvien vanhusten kunto on usein todella huono, jopa keskivaikeaa dementiaa sairastavat saattavat asua kotona. Joskus vanhus ei pääse enää sängystä ylös. Mielenterveysongelmat ovat yleisiä.. Lapset saattavat asua kaukana, aviopuoliso ja ystävät ovat kuolleet, kotihoitaja käy salamana tekemässä välttämättömän. Siinäkö on se kotona asumisen ihanuus? Joka toinen päivä tekee yli 65-vuotias suomessa itsemurhan. Tämä ei tunnu liikuttavan ketään.

Avopalveluja lisätään tällä hetkellä muuttamalla vanhainkoteja asumispalveluyksiköiksi, joissa voidaan säätää paitsi henkilöstömenoissa myös lääkekuluissa. Nyt huonokuntoisista vanhuksista noin kolmannes asuu edelleen noissa laitoksissa. Minne heidät roudataan? Kotiinko? Omaiset ovat kauhuissaan ja vanhukset hädissään.

Arvoisa puhemies

Olin eilen Torniossa omaishoitajien tilaisuudessa. Nämä omaishoitajat olivat yli seitsemänkymppisiä. Heistä monet olivat hoitaneet aviopuolisoaan jo parinkymmenen vuoden ajan 24 h vuorokaudessa. Lakisääteiset kolme vapaapäivää kuukaudessa olivat suurimmalta osalta käyttämättä. Intervallipaikkoja ei ole tarpeeksi tai sitten ne ovat sen tasoisia, että menee pari viikkoa saada lääketokkurainen hoidettava taas samaan kuntoon kuin hoitoon vietäessä.

Monessa kunnassa omaishoidon sopimuksia irtisanotaan ja uudet on laitettu jäihin. Omaishoito on selkeästi sekä inhimillisesti että taloudellisesti laitoshoitoa halvempaa. Suurin osa omaishoitajista tekee arvokasta työtään edelleen täysin korvauksetta. Nyt tätä joukkoa kasvatetaan edelleen. "Hoitaa ne kuitenkin", tuntuu olevan päättäjän kyyninen ajatus.

Hallitus ei ole myöskään korjannut omaishoitajien epäoikeudenmukaista verotusta, jonka takia niukasta korvauksesta jää käteen vielä vähemmän kuin palkkatulosta. Kristillisdemokraatit korjaavat tämän epäkohdan vaihtoehtobudjetissaan.

Terveydenhuollon yksityisen toiminnan osuus on kasvussa ja se on jo alkanut osin korvata julkista toimintaa. Hankintalaki edellyttää ostopalvelujen kilpailuttamista. Se taas saattaa aiheuttaa koko henkilökunnan ja hoitotapojen muuttumisen juuri, kun vanhukset ovat tottuneet turvalliseen oloonsa. Tämä laki ei kuulu inhimilliseen vanhustenhoitoon.

Suurin osa suomalaista kuolee sairaaloissa. Puutteellinen saattohoidon koulutus ja tilojenpuute lisäävät kansalaisten epäarvoisuutta kuoleman hetkellä. Moni vanhus kuolee ylipaikalla 6 tai 7 sairaan vanhuksen vieressä. Hoitaja voi olla kielitaidoton tai oppilas, joka ei ole koskaan vielä kohdannut kuolemaa. Ihmisen elämää tulee kunnioittaa kuolemaan saakka. Kipulääkitys ja riittävän osaava henkilökunta on minimi vaatimus.

Arvoisa puhemies

On helppo todeta kaukana maailmalla tapahtuneet ihmisoikeuksien loukkaukset ja olla näkemättä tai unohtaa, että Suomen kansalainen joutuu pelkäämään vanhenemista ja siihen liittyvää raihnautta, sairautta ja avuttomuutta.

Ikäihmisten lain säätämät oikeudet, miksi niitä on anottava?

2009-09-23T11:38:00.000+03:00

Istun junassa ja katselen sateista ohi kiitävää maisemaa. Ihanan kuuman kauniin ja onnellisen kukoistavan kesän jälkeen on helppo hyväksyä ja nauttia sateisesta syksystä ja tulevasta talvesta.

Näin pitäisi olla myös elämän kanssa. Lapsuuden ja nuoruuden jälkeen keski-ikä ja vanhuus tuovat tullessaan oman, taas uuden vaiheen elämään. Kun ei jaksa enää, on oikeus hidastaa ja levähtää. Nauttia, kun ei tarvitse saada aikaan yhtään mitään. On oikeus olla turvassa, vaikka ei enää jaksa työelämässä ja sen tuomassa turvassa.

Eihän se näin ole ollenkaan. Olen tulossa Pieksämäeltä, jossa vedin "Ikäihminen, tule ja kysy, mitä sosiaalisia etuja sinulle kuuluu" -tilaisuuden. Sen järjesti Pieksämäen KD. Paikalla oli toistasataa aika iäkästä kuulijaa. Kelasta, sosiaalitoimesta, kodinhoidosta ja kirkon diakoniasta oli edustaja paikalla. Kelan virkailija ja kodinhoitaja joutuivat kovimmille. "Miksi en ole saanut verovähennystä, vaikka olen maksanut vanhanpiianveroa ja hoitanut vanhan äitini ja sisareni aviottoman lapsen? Onko Kelalla tapana nöyryyttää ihmistä hylkäämällä kerran tai kaksi anomus, joka myöhemmin ilman, että anomusta muutetaan mitenkään, hyväksytäänkin? Kuinka monta minuuttia kodinhoitaja ehtii olla vanhuksen luona, kun käyntejä saattaa olla 15 - 20 päivässä? Miksi 80-vuotiasta, dementoitunutta äitiäni uskotaan, kun hän sanoo, ettei tarvitse apua kotiin? Joudun siivoamaan kaikki äidin sotkut, vaikka yksinhuoltajana hoidan työni lisäksi kehitysvammaisen lapseni."

Näihin kysymyksiin ei tullut vastauksia, mutta tulihan kuitenkin paljon avoimia kysymyksiä. Pieksämäkeläiset ovat todella ärhäköitä kyselijöitä. Ujoudesta ei ollut tietoakaan. Löytyi myös huumoria. Vanhanpiianveroa maksanut neitivanhus ei ollut ehtinyt naimisiin, mutta nyt kyllä olisi aikaa, jospa vaikka paikalla olisi joku sopiva ehdokas.

Olen vetänyt näitä tilaisuuksia ympäri Suomea. Aina on ollut yleisömenestys. Se on kyllä tavallaan surullista, sillä kysymykset kertovat karua todellisuutta siitä, että vanhuksien lakisääteisistä etuisuuksista ei kerrota tarpeeksi niitä tarvitseville. Tai uskotaan, että kerrotaan, mutta ei välitetä seurata meneekö tieto perille sitä tarvitsevalle. Omaishoidontukea ei aina osata hakea. Luullaan, ettei se kuulu minulle. Varsinkin hyvin iäkkäät ovat arkoja peräämään oikeuksiaan, vaikka niistä jostain saavat tietää. Tarvitaan ihminen kohtaamaan ihmisen.

Näinkö yhteiskunta, kunnat, säästävät? Ihailen virkailijoita, jotka tulevat tilaisuuksiin vastamaan näihin hyvinkin kinkkisiin kysymyksiin. Vaikka yleisö ymmärtää, ettei vika ole heidän, ei ole helppoa ottaa vastaan ja kuunnella surullisia, joskus jopa surkuhupaisia elämäntarinoita. Kuten 87-vuotias mies kertoi keskustelustaan Kelan virkailijan kanssa. "Puhelimessa sanottiin, että Kela päivittää tietonsa netissä. Siinä sitten menin sanomaan päivää tietokoneelle, joka ei ollut moksiskaan."

Nämä ihmiset, nämä Suomen kansalaiset, jotka ovat uhranneet nuoruutensa, terveytensä, henkensä, että meillä olisi vapaa isänmaa ja oikeus hyvään elämään. Nämä ihmiset ovat oikeutettuja hyvään ja turvalliseen vanhuuteen.

Unipilleri 70-vuotislahjaksi?

2009-09-14T16:33:00.001+03:00

Läänintarkastus vanhustenhoidon tasosta järkytti ja toivottavasti herätti ne tahot, jotka ovat vastuussa. Media tarttui aiheeseen kiitettävästi. Tämä on kuitenkin vain jäävuorenhuippu. Tämän tietävät kaikki ne, jotka hoitotyötä tekevät ja työskentelevät vanhusten parissa. Puhumattakaan omaisista ja vanhuksista itsestään. Minusta on kuvottavaa, että puhutaan vanhustenhuollosta. Autoja ja koneita huolletaan, ei ihmisiä.

Tämän päivän Iltalehdessä Kaari Utrio puhuu unipilleristä, jonka voisi saada jokainen 70-vuotias ja vanhempi. Eli, kun et enää tuota, niin olet arvoton taakka yhteiskunnalle ja omaisille.
Onhan tällaista puhuttu aiemminkin. ”En halua olla toisten armoilla”, sanoo moni tänä päivänä. Jopa kolmikymppiset saattavat toivoa kuolevansa tarpeeksi ajoissa. Vanhuus on kirosana. Kammottava asia. Mihin olemme menossa? Mitä arvoja ja ihanteita annamme lapsillemme ja lapsenlapsillemme?

Tänään tai eilen teki joku vanhus itsemurhan. Suomessa joka toinen päivä tappaa yli 65-vuotias itsensä. Tällä ei ole ollut uutisarvoa. Nyt, kun trendikäs kuuluisuus puhuu pillereistä, se on kahden sivun juttu, vaikka itse asia on jo ollut käytännössä käynnissä vuosia. Lähihoitajan työssäni kävin erään vanhuksen luona. Kodinhoitajan piti aina poistuessaan ottaa sulakkeet irti, ettei dementoitunut vanhus polttaisi itseään. Ovi laitettiin takalukkoon, ettei hän karkaisi.
Kodinhoitaja kävi aamuin ja illoin noin kahdenkymmenen minuutin ajan. Loput 23 tuntia vuorokaudessa vanhus istui yksin kotona. Vanhuksen lääkkeet, joita oli laatikollinen, olivat hänen keittiönsä kaapissa. Kun maanantaiaamuna jaoin niitä viikon annoksiksi dosettiin ja laitoin loput myrkyt takaisin hyllylle, kysyi yleensä puhumaton vanhus minulta ”Pääseekö taivaaseen, jos tekee itsemurhan”. Se tuntui hirveältä, surulliselta ja ahdistavalta. Ei yhtään trendikkäältä.
Vanhusten yksinäisyys, turvattomuus ja ahdistuneisuus on pelottavaa. Miksi ei saada aikaan kodinomaisia pieniä hoivapaikkoja? Ei niiden tarvitse olla hienoja eikä viimeisen muodin mukaisia.
Ihminen tarvitsee ihmistä. Meillä on niin kummallinen käsitys, että on jotenkin oikein ja hienoa, kun koululainen pärjää yksin kotona ja vanhukset pärjäävät yksin kotona. Kaipa pärjäävät, mitä se sana sitten tarkoittaakin. Mutta he ovat yksinäisiä. Sydäntä särkevän yksinäisiä.

Tämän päivän vanhus ansaitsee hyvän hoidon. Turvallisuuden. On hän sitten sairaalassa, hoivakodissa, dementiakodissa tai kotona. Tähän tarvitaan tarpeeksi hoitajia. Koulutettuja, kielitaitoisia hoitajia. Tarvitaan myös vähemmän koulutettuja siivoamaan, ulkoiluttamaan, ym.
Vanhuksen hoitajan ja hänen kanssaan työskentelevän täytyy pitää vanhuksista. Ketään esim. työtöntä ei siihen saa pakottaa. Keräsin muutama vuosi sitten melkein puoli miljoonaa nimeä adressiin, jossa vaadittiin riittävästi hoitajia ja heille koulutusta ja työn vaativuutta vastaavaa palkkaa, jotta vanhukset saavat hyvän hoidon, johon heillä on oikeus. Uskon, että samat nimet kirjoitettaisiin adressiin nyt samoilla vaatimuksilla.

Kaupunkikaipuuni silloin joskus

2009-09-05T21:13:00.001+03:00

Seitsemänvuotiaasta saakka olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Siikajärvellä,huvilassamme.Sinne muutimme aina kesäkuun ensimmäisenä päivänä, heti koulun loputtua.Kuorma-auto oli täynnä seitsemän hengen perheen tavaroita,
ompelukoneesta lasten leluihin.Vesi haettiin naapurin kaivosta,eikä sähköstä ollut tietoakaan.

Terveitä elämäntapoja arvostava isämme otti kesän alussa meiltä lapsilta kengät pois. Takaisin saimme ne taas elokuun viimeisenä päivänä, kun sama tavaramäärä keikkui kuorma-auton lavalla talvikotiin Lauttasaareen. Saappaita käytimme, kun kävimme metsässä leikkimässä tai mustikoita poimimassa,sillä tienoo kuhisi käärmeitä. Opimme huomaamaan ne ja varomaan. On silti pienoinen ihme, että kaikki säilyimme käärmeen pistoksilta.

Meidän kolmen vanhimman tytön oli pakko kerätä mustikoita 30 litraa kesän kuluessa. Tunsimme olevamme rangaistustyöleiriläisiä tämän takia. Mutta kun sitten talvella herkuttelimme joka ikinen lauantai iltateen kanssa tuoksuvalla makealla mustikkapiirakalla, keräämisen tuska kääntyi voitoksi.

Heinäkuussa oli kesän kohokohta. Kävimme silloin Linnanmäellä ja saimme ahtaa kengät jalkapohjista kovettuneisiin jalkoihimme. Näin jatkui toistakymmentä vuotta joka kesä. Voin vieläkin kävellä terävien kivien päällä tuntematta kipua. Mikään määrä kalleintakaan ihovoidetta ei saa kantapäitäni siloisiksi. Ne ovat yhä karheat kuin riivinrauta.

Teini-ikään saakka oli ihanaa olla koko kesä maalla, uida ja samoilla metsässä. Sadeilmoilla oli oma unelias tunnelmansa. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, kun sai maata saunan vintillä lukemassa sateen ropistessa kodikkaasti
kattoon.Koskaan ei ollut tylsää. Me viisi sisarusta ja naapurihuviloiden lapset muodostimme oman vilkkaan yhteisömme.

Sitten tuli ensirakkaus kuvioihin ja maalle meno oli kuin olisi suljettu vankilaan. Isä ei suostunut kaupunkireissuihin, eikä silloin ollut kännyköitä. Lankapuhelin oli, mutta numeroa ei saanut antaa kenellekään. Ei varsinkaan viisitoistavuotiaalle suurelle rakkaudelle.

Keväällä, hyvissä ajoin ennen maalle muuttoa, keksimme siskoni kanssa nerokkaan keinon päästä kokemaan kaupunkikesää ja tapaamaan ihastuksiamme. Järjestimme itsellemme ehdot, minä matikassa ja Pia englannissa. Se ei ollut yhtään vaikeaa.

Pänttäsimme kuuliaisesti huvilalla kesäkuun ja sitten oli pakko päästä ehtolaiskokeisiin. Oli mahtavaa ajaa isän kanssa aamulla kaupunkiin. Kokeet olivat heti kahdeksalta ja sen jälkeen oli kesäinen kaupunki loppupäivän käytettävissämme.

Mikään ei kuitenkaan ollut kuten olimme unelmoineet. Kotimme oli kumman kalsea ja autio, kun suurin osa tavaroista oli huvilalla. Helsinki oli hiljainen. Vain parhaisiinsa pukeutuneet maalaiset kulkivat kaduilla.

Miehet hikoillen terryleenipuvuissaan ja beigeissä kesätakeissaan. Naiset kesämekoissaan ja päällystakeissaan. Monilla vielä paras hattu päässä. Silloin oli tapana, että kaupunkiin ja varsinkin pääkaupunkiin tulessa pukeuduttiin. Oli helle tai ei. Kaikki kaverit olivat poissa, jopa se suuri rakkaus. Viisi-kuusikymmentäluvulla koululaisten lomat
kestivät 3 kuukautta ja lapset vietiin huviloihin, sukulaisiin maalle tai kesäsiirtoloihin.

Enpä arvannut silloin, että tulisin kaipaamaan niitä aikoja, jopa sitä mustikan poimintaa.

Espoo valitsee arvalla Kuusikodin palvelut

2009-09-02T15:51:00.000+03:00

Tämän aamun HS lehtikirjoitus voisi olla vitsi, ellei se olisi viiltävää todellisuutta.

Dementoituneiden vanhusten yli kävellään taas Espoossa raskaat saappaat jalassa. Vanhusten hoivakodin Kuusikodin, palveluista on meneillään kilpailutus, jonka voittaja valitaan arvalla.

Se, että hyvät kokemukset vanhasta tuottajasta eivät merkitse mitään, vaikka kysymys on ihmisten ja vielä hauraiden vanhusten hoivasta, on täysin käsittämätöntä. Tällaisessa tapauksessa perusperiaatteet
ovat pelokkaiden virkamiesten omaa turvallisuutta pönkittäviä sanoja.

Hankintalaki ja kilpailutuksen pelinsäännöt ovat Espoossa kylmästi tärkeämpiä kuin sairaiden, dementoituneiden vanhusten, turvallisuudentunne, hoito ja oikeus tuttuun hoitohenkilökuntaan.

Laissa on inhimillisyys pykälä, on oltava.

Tilanne ei ole Espoon kannalta kiusallinen, kuten vanhusten palvelujen johtaja Jaakko Valvanne sanoo. Tilanne on Espoolle häpeällinen.

Valvotaan edunvalvontaa?

2009-08-27T21:24:00.001+03:00

Sain soiton viime viikolla rouvalta, joka asuu "70-v." henkilön naapurina pääkaupunkiseudulla. Tämä "70-v." on vuosi sitten saanut aivoinfarktin. Hän ei enää lääkärin mukaan pysty hoitamaan raha-asioitaan. Koska hänellä ei ole lähiomaisia, hänelle määrättiin edunvalvoja. "70-v.":n tulot ja menot siirrettiin edunvalvontatoimistoon.

"70-v." pyysi minua käymään luonaan ja kertoi tarinansa, näytti paperinsa, mm. tiliotteensa ja pyysi minua auttamaan. Viime vuoden helmikuusta alkaen tiliotteista näkyy, että vaikka "70-v." on saanut omiin tarpeisiinsa joka viikko 40 euroa niin mm. yksin asuvan "70-v":n ruokamaksut ovat huimaavia. Esimerkiksi viime joulukuussa ruokamaksut olivat lähes 600 euroa ja viime maaliskuussa yli 600 euroa sekä monina muina kuukausina 300 - 400 euroa.

Edunvalvontatoimistosta kerrottiin minulle, että ruokamaksut ovat Palmian aterialaskuja. "70-v." oli kuulemma tilannut 3 lämmintä ateriaa päivässä ja sitten oli pitänyt maksaa rästimaksuja Palmiaan. Kuinka ihmeessä rästejä, kun laskut menevät suoraan edunvalvontatoimistoon, jossa "70-v.":n varat ovat ja josta ne maksetaan sopimuksen mukaan ajallaan? Nyt tiliotteissa näkyy, että ruokamaksuja on maksettu välillä useita samana päivänä.

Palmiasta kerrottiin, että he eivät lähetä kolmea lämmintä ateriaa päivässä kenellekään vanhukselle ja he laskuttavat vain kerran kuussa.

"70-v.":n edunvalvoja vaihtui viime tammikuussa. Tämä uusi edunvalvoja kertoi minulle puhelimessa, että on menossa tapaamaan "70-v.":sta ensimmäistä kertaa ensi kuussa. Siis lähes 9 kuukauden kuluttua siitä, kun astui remmiin. "70-v.":aan laskuja on maksettu koko ajan hänen tililtään mitä epämääräisimmin. Tämä uusi edunvalvoja oli kyllä omien sanojensa mukaan lähettänyt pitkän kirjeen asiakkaallensa. Kirjeessä hän on selvittänyt, miksi esim. koirien hoidosta on niin isot menot. Yli 2500 euroa muutaman kuukauden aikana. Tämän kirjeen hän oli kuulemma lähettänyt vasta jonkin aikaa sitten.

"70-v.", jolla siis on ollut aivoninfarkti ja joka tarvitsee edunvalvojaa, ei tiedä kirjeestä mitään. Tuskin hän siitä mitään käsittäisikään, sen verran tönkkäkieltä virkailijat käyttävät.

Kuinka moni vanhus on samassa asemassa? Maistraatti valvoo edunvalvojien työtä. Onko heillä resursseja tutkia kaikki tilit ja kuitit tarkasti? Onko tässä suotu tilaisuus joillekin huijata ja lypsää avuttomia vanhuksia?

Maamme on tunnettu siitä, että täällä ei valvonta pelaa. Ei pelaa vanhusten hoitolaitoksissa ei lastenkodeissa eikä näköjään edunvalvonnassa.

Näin ei saa olla. Hyviä lakeja täytyy laatia, mutta niitä on myös valvottava. Muutoin ne ovat yhtä tyhjää.

Koen kansanedustajana, että tärkeä työni on auttaa kansalaisia heidän hädässään. Mutta kaikki eivät jaksa, osaa, pysty tai uskalla lähestyä kansanedustajaa tai mediaa. Eikä näin pidä ollakaan. Jokaisen ihmisen täytyy saada ilman muuta apua hätäänsä. Se on hänen perusoikeutensa. Näin toimisi hyvinvointivaltio.

”Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

2009-08-19T14:10:00.001+03:00

Sosiaalitoimi, kunnanpäättäjät, raha, epäinhimillisyys, välinpitämättömyys, rakkaudettomuus erottaa. Ministeri Risikon ehdotus vaikuttaa lainsäädännöllä siihen, että avioparit pääsevät samaan vanhainkotiin, on ehdottomasti saatava aikaan. Ja nopeasti. Media on kiitettävästi vaikuttanut siihen, että muutama vanha sairas aviopari on pääsyt kilometrien päästä sijaitsevista dementiakodeista toistensa luokse. Kaikilla vanhuksilla ei ole lehdistöä tai televisiokameraa auttamassa pääsyä inhimilliseen elämään. Se, että avioparit joutuvat asumaan eri laitoksissa tai eri hoivakodeissa on käsittämätöntä julmuutta.

”Olen vanhus - IHMINEN” voisi olla kirjoitettuna jokaisen vanhuksen otsaan. Eivät ihmisen tunteet, mihinkään katoa iän karttumisen mukana.

Me olemme pelottavasti ja pelottavalla vauhdilla menossa siihen, että vanhus on vain kuluja aiheuttava harmi. Menoerä kunnan budjetissa. Heitä voi siirrellä paikasta toiseen kuin paketteja. Kummallista on se, että nyt pieni paikka olisi dementoituneelle hoidon tasolla heikompi kuin suuri. Opit muuttuvat sitä mukaan, missä säästetään. Kyllä vanhus, dementikko, tuntee olonsa turvalliseksi pienessä tutussa paikassa, jossa on tuttuja hoitajia ja tuttuja muita asukkaita. Liian moni vanhus on tänä päivänä masentunut. Monen vanhuksen arkea on yksinäisyys ja turvattomuus.

Onko teitä kielletty puhumasta?

2009-08-04T12:28:00.000+03:00

Kesä on ollut monipuolinen ja antoisa. Tuore muisto viime kesän kyynärsauvoilla pomppimisesta toi vielä lisäonnea ja ymmärrystä terveistä kintuista. Siirin, tyttärentyttären, vierailu oli tietysti kesän kohokohta.

Kohokohta oli myös, kuten kaikilla pitkillä lomillani, viikon työskentely lähihoitajana dementiakodissa, Sylvissä. Se on tuttu paikka viiden vuoden ajalta. Tunnen siellä asuvat vanhukset ja tutustun aina puolen vuoden välein uusiin, jotka tulevat poisnukkuneiden tilalle. Suurin osa hoitajista on vanhoja työkavereitani.

Tein kaksi iltavuoroa ja neljä aamuvuoroa. Hoidettavia oli 15, kaikki autettavia. Kukaan heistä ei pärjää itsenäisesti missään. Neljä on kahden nostettavaa, pestävää ja puettavaa. Vain kolme pystyy pukeutumaan ja pesemään itse, mikäli hoitaja neuvoo koko ajan. Muut on pestävä ja puettava. Syötettäviä on päivän kunnosta riippuen neljästä kuuteen vanhusta. Aamuvuorossa on kolme hoitajaa. Iltavuorossa on kaksi ja yöllä yksi hoitaja. En ole vieraileva tähti. Teen hoitajan työvuoron. On myönnettävä, että kun lauantaina, kuudentena työpäivänä, kello löi 15.00, en olisi jaksanut enää sekuntiakaan. Aamulla eräs meistä kolmesta hoitajasta oli soittanut yökölle, että hän oli sairastunut. Hoitajia on äärimmäisen vaikeaa saada sairastuneiden tilalle. Soitimme, siis me vuorossa olevat hoitajat, hullun lailla kaikille tuntemillemme hoitajille. Kesällä on kaikkein vaikeinta saada ketään edes puhelimeen. Vihdoin iltavuorolainen lupasi tulla yhdentoista aikaan. Eli hän teki sinä päivänä kahdentoista tunnin työpäivän. Dementiakodin vanhukset eivät päättäneet olla niin vaivattomia kuin mahdollista, kun kerran työvuorotilanne oli tämä. Päinvastoin. Kun väsynyt hoitaja tekee toista vuoroa, niin vanhukset vaistoavat sen ja silloin meininki dementiakodissa on kuin turkkilaisella torilla.

Aina iltaisin on muutenkin vanhuksia, jotka pakkaavat tavaroitaan, he ovat lähdössä kotiin. Lapsuuden kotiin. On paljon sekavuutta. On väkivaltaa. Kilteinkin vanhus saattaa saada raivareita. On surua ja ikävää äidin ja isän luo. Täytyisi olla tarpeeksi hoitajia lohduttamassa, olemassa läsnä. Nyt vain yritetään pärjätä. Kaikkien pitää saada ruokansa ja lääkkeensä sekä kuivat vaipat. Nukkumaan heidät pitää laittaa ennen yökön tuloa klo 21. Näin on kaikkialla maassamme. Vanhukset saavat tyytyä siihen, mitä nippanappa heidän perushoitoonsa kuuluu. Se ei ole hoitajien vika. Ei myöskään pienten talousvaikeuksien kanssa taistelevien dementiakotien. Jossain muualla mättää ja pahasti.

Sylvissä kaksi koulutyttöä tuli joka päivä ulkoiluttamaan vanhuksia. He ovat tehneet tätä kesätyötä jo kolme vuotta ja oli ilo nähdä kuinka he ovat kehittyneet, saaneet oikeaa itsevarmuutta. Kolme vuotta sitten täytyi sanoa, että vie nyt Hilda ulos ja sitten Telma. Nyt tytöt menivät vanhusten luokse ja tiesivät tarkoin kuinka heidät oli puettava ja ennen kaikkea kuinka heidän kanssaan puhutaan ja ollaan. Kunnioittavasti, mutta myös leikkiä laskien ja rennosti.

Toivoisin, että nuorten koulutukseen kuuluisi vanhusten kanssa oleminen, heistä huolehtiminen. Uskon, että juuri tässä toteutuisi sanonta ”kun antaa niin saa”. Olen Tehyn Lähihoitajat ry:n puheenjohtajana ja myös kansanedustajana ja lähihoitajana sitä mieltä, että kielitaidottomat hoitajat eivät kuulu dementiakotiin, eivätkä hoitotyöhön. Kielitaito kuuluu ehdottomasti ammattitaitoon. Peruslakimme sanoo, että meidän on saatava hoito omalla äidinkielellä. Laki sanoo myös, että kun koulutettu hoitaja menee työpaikalleen, niin hänellä on lakisääteinen oikeus luottaa siihen, että myös hänen työparinsa on ammattitaitoinen. Hänen ei kuulu eikä tarvitse tarkkailla toimiiko tämä ammattitaitoisesti vai ei. Nyt siitä lipsutaan. Olisi tärkeää saada todellinen tieto, maksetaanko filippiiniläisille, unkarilaisille, ym. heikompaa palkkaa kuin suomalaisille koulutetuille hoitajille. Tuntuupa siltä, että näin on. Sylvi-kodissakin oli Angela, kielitaidoton. Kuulin, kun Milla lähihoitaja, joka jäi hänen kanssaan kahden iltavuoroon, kysyi ”Teetkö Sinä voileivät vai minä”. ”Mitä on voileipä” kysyi Angela.

Kuinka kieltä osaamaton pystyy hoitamaan lääkkeet, rauhoittamaan levotonta dementikkoa, kertomaan ja raportoimaan mitä tapahtui, kun vaikka vanhus kaatuu? Kun hän reagoi oudosti lääkkeisiin? Vanhuksella on tuskia, kipuja? Jne… Kuinka hänen kanssaan työskentelevä, hänen kieltään osaamaton suomalainen hoitaja selviytyy? Suomalainen hoitaja ei välttämättä osaa englantia, sitä ei myöskään välttämättä osaa ulkomaalainenkaan hoitaja, eikä varsinkaan suomalainen vanhus. Kuinka suuren osan kielitaidottoman työstä suomalainen hoitaja joutuu tekemään? Suurimman osan. Hoidettavia, kun ei suomalainen hoitaja jätä hoitamatta.

Hehkutetaan, että nämä kieltä osaamattomat rakastavat vanhuksia ja kunnioittavat vanhuksia. On varmasti totta, mutta se ei aja sen totuuden edelle, että suomalaiset sairaat vanhukset tarvitsevat osaavaa ja kieltä osaavaa hoitohenkilökuntaa. Suomalainen hoitaja välittää, hoitaa hyvin ja usein jopa rakastaa hoidettaviaan. On rasismia kävellä suomalaisen hoitajan yli.

”Onko teitä kielletty puhumasta” kysyi Hilda 96-vuotias dementikko hädissään, kun kielitaidoton Angela alkoi riisua häntä mitään selittämättä iltapesuille.

Loman alku

2009-06-23T08:39:00.001+03:00

Viime vuonna kaaduin viimeisenä työpäivänä ennen kesälomaa aamulla töihin mennessäni. Se kesä meni kyynärsauvoilla kulkien.

Nyt viimeisenä työpäivänä ennen kesäloman alkamista, en meinannut päästä ylös sängystä aamulla. Selkä oli kuin tulessa. Siinä meni Juhannus vähän niin kuin henkeä haukkoen, kivut olivat todella kovat.

Kirjoitin Facebookiin, statuksekseni eräänä aamuyön tuntina kivuistani.

Sain valtavan paljon osaan ottavia ja rohkaisevia ja myötätuntoisia viestejä. En ollut
odottanut mitään tällaista. Tuntui hyvältä. Vieraat ihmiset viitsivät näin välittää.

Moni kertoi omista jatkuvista kivuistaan ja lohduttivat silti minua. Kiitos.

Kelan käsittämätön valta tuli selkeästi ilmi. Ei voi olla oikein, että kun lääkäri, ja monesti
useampi, tutkii ja antaa diagnoosin työkyvytön, niin Kelan lääkäri,potilasta näkemättä, toteaa tämän työkykyiseksi.

Ihmettelen, että lääkärit eivät nouse vastustamaan tällaista itsevaltaisuutta. Heidän ammattitaitonsahan tässä nolataan sen lisäksi, että potilas joutuu suhteettomasti kärsimään.

Tähän on saatava muutos.

Nyt kivut ovat hellittäneet jomotukseksi ja kiitollisin mielin nautin tästä ihanasta kesästä.

Suru-uutinen

2009-06-03T08:45:00.001+03:00

Lauantaina luin iltalehdestä, että Susanna Haapoja oli saanut sairaskohtauksen ja viety Kauhajoelta Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Tuntui uskomattomalta, juuri äsken hän oli vieressäni Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Niin kuin aina yli kaksi vuotta, tiistaista perjantaihin, pari tuntia päivässä.

Sitten hän oli kuollut, nuori ihminen. Elämä edessä niin lupaavana.

Mutta Susannan nuori elämä jo oli täynnä tekoja, saavutuksia ja toivottavasti myös henkilökohtaista onnea. Hän ei niistä medialle puhunut.

Susanna vei tilaa, hän ei ollut huomaamaton, hän säkenöi elämää, iloa, surua, riemua, väsymystä. Mitään hän ei tehnyt tai viestittänyt puolella teholla. Susanna oli kaunis, älykäs, sanavalmis. Poliitikko ja iso ihminen.

Keskusta menetti paljon, mutta Susanna jätti myös Keskustalle paljon. Jätti myös meille muille kollegoille. Politiikkaa voi tehdä hymy huulilla ja pilke silmässä. Vaikka kaikki paukut on käytössä.

Susanna jätti jälkeensä surijoita, ei vihamiehiä. Kaipaan häntä. Suren Susannan liian aikaista pois menoa. Rukoilen hänen vanhemmilleen, itse äitinä, että he jaksavat. Ei voi olla hirveämpää kuin haudata oma lapsensa.