Tarja Tallqvist

Ihmisen avuton hätä

2008-10-29T15:19:00.000+02:00

Kaksi perhetragediaa järkyttää. Perheen lasten tilanne surettaa.

Noin vuosi sitten 88 vuotias mies surmasi vaimonsa ja kaksoistyttärensä, jotka olivat täysin hoidettavia kehitysvammaisia. Silloin silmien olisi pitänyt avautua.

Hänen viestinsä oli se, että kun hän nyt vanhenee ja on sairas, eikä pysty pitämään huolta perheestään,he eivät selviä. Yhteiskunta ei auta.

Sosiaalipalvelut eivät takaa sairaalle vaimolle eikä kehitysvammaisille, keski-ikäisille tyttärille inhimillistä elämää ja hoivaa. Hänen mielestään kaikkien oli parempi kuolla. Hirvittävä, hänen kokemuksensa mukainen arvio suomalaisesta hyvinvointi yhteiskunnasta.

Mielenterveys Seuran entinen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti ja ministeri Paula Risikko sanovat tämän päivän IltaSanomissa "jokainen saa apua jos kykenee pyytämään" (Risikko) ja "Toivoisi, että kuka tahansa menisi hakemaan apua, jos on niin vaikeassa tilanteessa, Lahti sanoo." Ikävä kyllä, tämä ei toteudu oikeassa reaalielämässä.

Tänä päivänä,jos menet pyytämään apua; ehkä saat sitä, mutta silloin on jo yritettävä itsemurhaa ja tosissaan. Saat ehkä ajan kuukausien kuluttua. Se saattaa olla silloin jo myöhäistä.

Kuka edes tietää mistä hakea apua, jos siihen pystyy? Ihminen. joka on masentunut, kauhuissaan ja tuntee, että on kaikkensa menettänyt. Itsetunto murskana., toivonsa kadottanut, itsetuho mielessä, ei pysty, ei kehtaa, ei jaksa, ei osaa lähteä hakemaan apua. Se on täysin mahdotonta. On raakaa ja valheellista viestittää että jos haet apua saat, jos et niin oma vika. Täällä sitä on, mutta hae se itse.

Hädässä olevalle täytyy tuoda apua, tarjota sitä. Tulla hänen luokseen. Siksi on tärkeää, että pystymme kehittämään etsivää avunantoa.

Kun ihminen joutuu työttömäksi, raha-huolet kasvavat, sairastuu, joku perheestä sairastuu, kuolee tms.Silloin on hälytyskellojen soitava. Kuulijana on oltava sosiaalityöntekijät, työnantaja, työterveys, koulu, läheiset…

Me olemme kaikki vastuussa, mutta on myös annettava tieto, kuinka voi auttaa. Suomalainen on kohtelias, haudan partaalla hoippuvalta ei kehdata kysyä, voinko auttaa.

Toivon rakentavaa keskustelua ja ideoita." Olenko minä veljeni vartija" voisi jokainen meistä kysyä itseltään. Mutta yhteiskunnan on pystyttävä järjestämään sekä akuutti apua silloin kun ihminen on heikoimmillaan, että ylläpitävää apua ja hoitoa.

Me tarvitsemme koulutettuja sosiaalityöntekijöitä Lisää hoitajia. Mielenterveyspotilaille, vanhuksille ja vammaisille turvalliset ja asianmukaiset hoivapaikat. Taloudellista tukea ja neuvoa sitä tarvitsevalle.

Kirkkokin voisi ryhdistäytyä ja jalkautua tavallisen ihmisen hätään.

Kiitos äänestäjille.

2008-10-28T15:26:00.002+02:00

Yli tuhat ääntä oli todella iloinen ja hieno saavutus. Kiitos siitä kaikille teille, jotka äänestitte minua ja kiitos Espoon kd:een puoluetovereilleni.

Iloani sumentaa pahasti se, että poikani, Santeri Kyröhonka. joka oli Helsingissä KD listoilla ei nyt tullut valituksi. Hän on tehnyt valtavasti hyvää työtä KD kannatuksen ja näkyvyyden hyväksi, toivottavasti hänellä riittää jaksamista ja intoa tästäkin eteenpäin.

Toivon pääseväni sosiaali-. ja terveyslautakuntaan. Espoossa on paljon tehtävää sillä saralla. Vanhukset ovat nyt niin täällä kotikaupungissani kuin ympäri Suomea samassa tilanteessa kuin mielenterveyspotilaat olivat kymmenisen vuotta sitten. kaikki haluttiin kotiuttaa ja lopputulos oli ja on se, että he jäivät heitteille, kuten aivan varmasti tulee tapahtumaan nyt myös vanhuksille.

Tänä päivänä päättäjille on kaiken a ja o kotona asuminen. Mutta turvallinen kotona asuminen vaatii lisää resulsseja, mikä tarkoittaa ehdottomasti lisää kotihoitajia. Siihen ei ole varaa. Ei riitä, että vanhuksen kotiin asennetaan pari hantaakia ja korotettu vessanpönttö. Vanhus tarvitsee ihmisen, joka pitää huolta puhtaudesta, ruuasta, lääkkeistä ja sosiaalisesta läsnäolosta, turvallisuudesta. Yksinäisyys on valtava ongelma kotona asuvilla vanhuksilla, se aiheuttaa masennusta, pelkoa ja lisää alkoholin kulutusta ja itsemurhia.

Meillä on vanhuksia, jotka pärjäävät kotona, näin siis halutaan uskoa. He ovat siellä ulko-ovi lukittuna jotteivät karkaa ja eksy. Proput irti seinästä pois otettuna, etteivät sytytä liettä tuleen.

Yksinäisinä, kotihoitajan hätäisen aamu- ja ilta käynnin varassa. Tämäkö on sitä vanhuksen kotona olemisen laatu aikaa?

Espoossa vanhustyön päättäjät kulkevat Tanskan malli silmissä kiiluen. Ei laitoksia, kaikki vanhukset kotona tai kodinomaisissa hoivakodeissa. Mutta on unohdettu, että Tanskassa on ainakin kolme kertaa enemmän hoitajia ja hoitajilla ainakin kaksi kertaa parempi palkka kuin meillä täällä.

Me tarvitsemme pieniä, kodikkaita, turvallisia vanhusten dementiakoteja, hoivakoteja ja seniorkoteja. Niiden ei tarvitse olla komeita, kalliita, uusia ja hienoja. Niiden täytyy olla kodinomaisia ja niissä on oltava koulutettu, kieltä hallitseva hoitohenkilökunta, ja jonne on hyvä mennä kun ei enää pärjää, viihdy, uskalla, ei halua elää yksin omassa kodissa.

Kaikki eivät vanhene niin kuin nyt halutaan määrätä. Eli kaikki asuvat kodeissaan loppuun saakka tai ainakin siihen saakka kunnes menevät sairaalan hoitotestamentti mukana, jossa sanotaan, että ei tarvitse lääkitystä, ei nesteitä, ei ruokaa, eikä tietenkään elvytystä. Eli tulevat sinne kuolemaan ja nopeasti.(Espoon malli)

Mutta jotkut, itse asiassa monet vanhukset ovat pitkäaikaishoidon tarpeessa. Heillä täytyy sada olla siihen oikeus.

Mutta nyt Jorvissa suljetaan pitkäaikaisosasto ja se halutaan muuttaa akuutti osastoksi, 31 kuolevaa, joista jo 2 on kuollut siirretään "jonnekin". Minne, sitä ei kukaan osaa sanoa, pääasia on, että osasto tyhjenee.

Viis näistä, ihan oikeista ihmistä, jotka siis vielä elävät ja ovat äitejä, isiä, aviopuolisoja. Omaiset ovat huolissaan, kauhuissaan. Hoitajat keräävät adressia, jotta saavat hoitaa nämä vanhukset loppuun saakka. Vaikka he ovat jo toinen jalka taivaassa, he ovat tuntevia ihmisiä, jotka ovat tottuneet omiin hoitajiinsa. Kun ei muu enää toimi, niin kosketus, ääni, ovat tärkeitä viimeisellä matkalla. Nyt heidät aiotaan sijoittaa ties minne. Kukaan heistä ei ole kotikunnossa,ja kuka omainen pystyy hoitamaan kuolevaa kotonaan.

Hoitopaikkoja ei ole Espoossa, kaikki paikat ovat täynnä. Jos näistä kuolevista vanhuksista jonnekin kuitenkin joku tungetaan niin se vaatisi lisää hoitohenkilökuntaa ja siihenhän ei ole varaa.

Missä on inhimillisyys, missä on elämän kunnioitus?

Helsinkiläisille äänestäjille

2008-10-25T16:16:00.001+03:00

Suosittelen kaikille helsinkiläisille äänestäjille ehdokasta numero 291. Santeri "Santtu" Kyröhonka on paitsi poikani, myös ajamassa samoja asioita kuin minä.

Jos kaipaat siis ehdokasta, joka ajaa vanhusten, sekä hoitajien asiaa, on Santeri sinun ehdokkaasi.

Santeri ajaa myös vahvasti Helsingin asuntotilanteen parantamista.

Muistakaa siis Helsingissä numero 291!

Ryhmäpuheenvuoroni välikysymyksessä Perusterveydenhuollon tason turvaamiseksi 14.10.2008

2008-10-16T10:51:00.001+03:00

Arvoisa puhemies! Vanhasen hallituksen toiminta on osoittanut, että hallituspuolueilla ei edelleenkään ole aikomusta lunastaa lupauksiaan terveydenhuollon ja vanhustenhoidon tason kohentamisesta. Onko hallitus sokea kansalaisten hädälle?

Julkisen terveydenhuollon kivijalka ovat terveyskeskukset, joiden toiminta on nyt kriisissä. Jos tilanne edelleen heikkenee, romuttuu koko julkinen terveydenhuolto. Kristillisdemokraatit esittävät 400 miljoonan euron suuruista terveydenhuollon pelastuspakettia sekä kansalaisen oikeudet takaavan terveydenhuollon lainsäädännön parantamista. Terveyspalvelujen parantaminen on investointi kansalaisten terveyteen, työkykyyn ja sen myötä myös talouskasvuun.

Neljä viidestä suomalaisesta on valmis panostamaan terveydenhuoltoon jopa verotusta kiristämällä. Vanhasen hallitus on kuitenkin korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja. Tämä pahentaa entisestään terveydenhuollon eriarvoisuutta. Kristillisdemokraatit esittävät, että potilaiden omakustannusosuutta tulee päinvastoin pienentää ja luoda terveyskuluille yhtenäinen maksukatto.

Lääkärivajeen paikkaamiseksi tulee lääkärien koulutusmääriä edelleen nostaa. Vaikean hammaslääkäripulan helpottamiseksi olisi Kuopion hammaslääkärikoulutuksen uudelleen aloittaminen perusteltua. Budjettikehyksissä leikatut niin sanotut evo-rahat tulee palauttaa aiemmalle tasolle terveydenhuollon yksiköiden tutkimustoiminnan turvaamiseksi. Terveydenhuollon ammattilaisten verotuksen epäkohdat on korjattava niin, että työhön perustuvia tuloja verotetaan ansiotuloverotuksen pohjalta sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Arvoisa puhemies! Tilanne suomalaisessa vanhustenhuollossa on kaikkea muuta kuin suositusten ja tavoitteiden mukainen. On suuri häpeä, että laitoksissa ja hoivapaikoissa vanhuksista joka kolmas on aliravittu. Vanhusten nälkiintyminen ei johdu ruokapulasta, vaan aikapulasta, sillä riittämätön määrä hoitajia ei ehdi syöttää eikä huomioida jokaisen huonokuntoisen vanhuksen ateriointia. Samoin on häpeä, että liian usein on pulaa käsistä, jotka vaihtaisivat märät vaipat kuiviin. Nyt tosin kuuluu ympäri maata järkyttävää tietoa, että vanhusten täytyy oppia olemaan pitempiä aikoja märissä vaipoissa, säästösyistä.

Reilu kaksi vuotta sitten yli 400 000 suomalaista allekirjoitti adressin, jossa vaadittiin sairaan- ja terveydenhoitoon tarpeeksi hoitajia, hoitajille parempaa palkkaa ja näin myös vanhuksille hyvää hoitoa. Tällainen määrä kansalaisia ei voi olla väärässä.

Ennen eduskuntavaaleja hallituspuolueetkin myönsivät, että vanhustenhoito ei täytä perusoikeuksien vaatimuksia. Hoitajille luvattiin ne kuuluisat 500 euroa. Vaalilupaukset unohtuivat nopeasti. Hallituksen tulee tuoda eduskuntaan vanhustenhoitoa koskeva lakiesitys ja antaa kunnille määrärahat 4 000 uuden hoitajan palkkaamiseen. Vanhuksilla ja hoitajilla ei ole aikaa odottaa.

Ilman osaavaa, riittävää hoitajamäärää ei hyvä eikä edes tyydyttävä hoidon taso toteudu. Sen sijaan, että hoitajien palkat nostettaisiin koulutusta ja työn kuormitusta vastaaviksi, ollaankin tuomassa kolmansista maista kielitaidottomia hoitajia varsinkin juuri vanhusten hoitoon. Jos ihminen ei saa hoitoa omalla äidinkielellään, rikotaan rankasti perustuslakia ja potilasturvalakia. Kuulen usein, kuinka hoitajat kertovat tositarinoita, mitä on olla kahdestaan töissä hoitamassa esimerkiksi kuuttatoista dementoitunutta vanhusta. Se tarkoittaa sitä, että suomenkielinen hoitaja tekee suurin piirtein kahden hoitajan työt. Hoitajan on kuitenkin lain mukaankin voitava luottaa siihen, että työpari on ammattitaitoinen ja kielitaitoinen. Myös potilaan ja vanhuksen on voitava luottaa tähän. Kukaan ei pysty tarkastamaan eikä tietämään edes, kuinka paljon vääriä lääkkeitä jaetaan, hoitovirheitä tapahtuu, kun hoitaja ei puhu, ei ymmärrä, ei lue eikä kirjoita suomen kieltä.

Kotisairaanhoito ei enää takaa vanhukselle tai vammaiselle hänen tarvitsemiaan palveluita. On hyvin tavallista, että kun vanhus kotiutetaan sairaalasta, hänelle tehdään hoitosuunnitelma. Siihen kirjataan sairaalassa, että hän pärjää yksin kotona, kun kotihoito tulee neljä kertaa päivässä ja ruokapalvelu tuo päivällä ruuan. Kuulostaa ihan hyvältä, mutta todellisuudessa kotihoidossa ei ole yleensä resursseja neljään kertaan ja käyntejä onkin vain kaksi vuorokaudessa.

Jos vanhus on dementoitunut, kotihoitaja joutuu kiireisellä käynnillään irrottamaan lähtiessään proput hänen asunnostaan, ettei vanhus aiheuta tulipaloa. Ovet laitetaan takalukkoon, ettei hän mene ulos ja eksy. Kotihoitajat eivät enää siivoa, eivät käy kaupassa. Jos omaiset asuvat samalla paikkakunnalla, heidän osuuteensa vanhuksen hyvinvoinnista on mittava. Mutta surullisen usein omaiset asuvat kaukana ja vanhus on todella yksin, ja vuorokaudessa on 24 tuntia. Vanhusten masentuneisuus, alkoholiongelmat ja itsemurhat ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Kotona asuminen niin pitkään kuin mahdollista on, totta kai, se, mitä jokainen haluaisi. Mutta silloin, kun kotona asuminen ei enää onnistu, tarvitaan kodinomaisia hoivapaikkoja, joissa on oltava riittävästi henkilökuntaa. Näin ei meillä Suomessa ole läheskään.

Arvoisa puhemies! Suomessa omaishoitajia on noin 300 000 ja heistä vain 30 000 saa kunnallista omaishoitajan tukea, joka on 416 euroa tai noin 600 euroa kuukaudessa miinus verot. Omaishoidon tuen taso on vaatimaton ja omaishoitajat väsyvät tukipalveluiden ja kotiavun riittämättömyyden vuoksi. Omaishoitajat ovat tämän päivän hiljaisia sankareita, mutta myös hyväksikäytettyä työvoimaa. Omaishoitajien tuen verotus, tuen vähäisyys ja niukat vapaapäivät ovat kuuma aihe huomenna, kun eduskunnan portaille omaishoitajat ympäri maata nousevat barrikadeille. Tulkaa kaikki sinne klo 12. On laskettu, että omaishoitaja säästää yhteiskunnalle 30 000-50 000 euroa vuodessa hoitaessaan omaistansa kotona. Omaishoitajan yksin hoitaman vuorokauden joutuisi korvaamaan viisi hoitajaa laitoksessa. Omaishoitajan selkänahasta yhteiskunta säästää huimia summia. Sen on loputtava.

Omaishoitajien asema tulee korjata tekemällä oikeus omaishoidontukeen kaikille samoin kriteerein ja Kelan kautta maksettavaksi ja tarpeeksi suurena palkkana.

Helsingin kaupunki tekee parhaillaan kyselyä siitä, miksi kaikki omaishoitajat eivät käytä lomapäiviään. Vastaus on kyllä jo tiedossa: Eivät omaishoitajat voi nauttia lomastaan, jos hoidettava on paikassa, jonne tämä ei kuulu tai jossa hän ei halua olla. Voiko esimerkiksi kukaan äiti tai isä laittaa vammaista lastaan dementiakotiin ja lähteä sitten rentoutumaan? On ehdottoman tärkeää, että apu saadaan räätälöidysti myös tarvittaessa kotiin.

Arvoisa puhemies! On hälyttävää, että joka neljäs suomalainen lapsi ja nuori kärsii jonkinasteisista mielenterveyden häiriöistä. Pahimpia väliinputoajia ovat ne psykoottiset tai vaikeasti häiriöiset lapset, jotka joutuvat odottamaan kohtuuttoman kauan hoitopaikkaa. Ennalta ehkäisevä hoito on erittäin tärkeää. Se kannattaa ennen kaikkea inhimillisesti, mutta myös taloudellisesti. Esimerkiksi koulupsykologin asiakkuus maksaa noin 400 euroa vuodessa, kun taas lastenpsykiatrisen sairaalapaikan vuosihinta on noin 130 000 euroa. Siksi varoja tulisi varata ennalta ehkäisevään hoitoon samalla, kun hoidetaan niitä akuuttia hoitoa tarvitsevia lapsia ja nuoria, joiden osalta ennaltaehkäisy on jo liian myöhäistä. Kristillisdemokraatit edellyttävät, että lasten ja nuorten hyvinvointia tukevat palvelut mitoitetaan tarpeiden mukaan.

Arvoisa puhemies! Jokaisen ihmisen henki ja terveys ovat yhtä arvokkaita. Siksi kaikille tulee taata oikeus hyviin terveyspalveluihin varallisuuteen, ikään ja asuinpaikkaan katsomatta. Hallitus ei ole huolehtinut, että tämä oikeus kaikille toteutuu. Siksi kannatan ed. Räsäsen ehdottamaa lausumaa perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi

Puheeni omaishoitajien mielenosoituksessa 15.10.2008

2008-10-15T13:53:00.002+03:00

Ryhmäpuheenvuoro kotouttamisselonteosta

2008-10-08T09:15:00.000+03:00

Arvoisa puhemies,

Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta on välttämätön, mutta sen piiriin on saatava kaikki eri perusteilla maahamme muuttavat henkilöt ja lain toimeenpanoa on selkeästi parannettava. Nyt kotouttamista ei ehdi välttämättä lainkaan tapahtua niiden kolmen vuoden aikana, jonka laki on voimassa. Suomessa lähtökohtana on se, että maahanmuuttajille pyritään antamaan suomen tai ruotsin kielen taito ja valmiuksia työelämään pääsemiseksi. Hyvällä kotouttamispolitiikalla Suomi voi välttää joissakin Euroopan maissa tehdyt virheet ja ongelmat.

Ministeri Thors totesi budjettikeskustelussa syyskuussa, että ”meidän pitää kantaa kokonaisvastuu uusista asukkaistamme. Meidän pitää huolehtia siitä, että heille on tarjolla työtä, koulutusta ja palveluita ja että yhteiskuntamme kohtelee heitä yhdenvertaisina kansalaisina. Erityisesti meidän pitää kantaa vastuuta maahanmuuttajanuorista, jotta he eivät syrjäytyisi.” Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä tukee täysin ministeri Thorsin näkemyksiä.

Arvoisa puhemies,

Suomi on nuori maahanmuuttomaa, nykymuotoinen maahanmuutto alkoi tuskin 20 vuotta sitten, emmekä olleet varautuneet siihen. Tuolloin suuri talouslama leimasi maahanmuuttoa ja teki siitä vaikeampaa kuin se normaalitilanteessa olisi ollut. Monet maahanmuuttajat jäivät vaille riittäviä perehdytystoimia ja työmahdollisuuksia. Kantaväestön asenteet kovenivat, mutta toisaalta monet kunnat tekivät parhaansa ja kehittivät kotouttamista jo ennen lain säätämistä.

Vaikka lähtökohtamme ja tavoitteemme ovat olleet oikeita, ei tavoitteita ole saavutettu kuin korkeintaan tyydyttävästi. Erityisiä pullonkauloja ovat olleet sekä riittämättömät kielenoppimis- että työllistymismahdollisuudet. Maahanmuuttajien työllistyminen on parantunut yleisen työttömyyden alenemisen myötä, mutta työttömyys on silti noin kolminkertainen syntyperäisiin suomalaisiin verrattuna. Joillakin kansallisuuksilla työttömyys on vielä tätäkin suurempi.

Ongelmia ovat aiheuttaneet työelämän torjuvat asenteet, kielitaidottomuus, puutteellinen koulutus tai esimerkiksi se, että korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien tutkinnot eivät vastaa virkoihin pääsemistä.

Päiväkoti-ikäisten lasten ja ala-astetta käyvien koululaisten kielen oppimiseen ja koulussa selviämiseen on periaatteessa annettu varsin hyvät mahdollisuudet. Sen sijaan yläasteikäisenä ja alaikäisenä tänne muuttaneet nuoret ovat selkeä ongelmaryhmä kotoutumisen alkuun pääsemisessä. Kielitaito ja usein muutkaan edellytykset lukio- tai ammatillisiin opintoihin eivät ole samaa tasoa kuin syntyperäisillä suomalaisilla nuorilla.

Täällä syntyneet toisen polven maahanmuuttajanuoret ovat avainasemassa todellisen kotoutumisen kannalta. Ratkaisevan olennaista on, minkälaisen identiteetin toinen polvi tuntee omakseen. Kokevatko he olevansa täysvaltaisia suomalaisia, vai päätyvätkö he etsimään malleja oman kulttuurinsa kielteisinä pidettävistä ilmiöistä?

Erityisen haavoittuvassa tilanteessa ovat yksin maahan tulleet turvapaikanhakijalapset. Tällä hetkellä ryhmäkodeissa on alaikäisiä, yksin tulleita turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan. Jos he jäävät ilman tarvittavaa tukea, heidän voi olla vaikea ymmärtää suomalaisen yhteiskunnan toimintaa ja omia velvollisuuksiaan, mahdollisuuksiaan ja oikeuksiaan. Valtion talousarviossa tulisi varmistaa yksin maahan tulleiden lasten ja nuorten turvapaikanhakijoiden vastaanoton riittävät resurssit sekä jälkihuollon rahoitus heidän täytettyään 18 vuotta.

Maahanmuuttajaperheissä äidit jäävät usein luku- ja kirjoitustaidottomuutensa, uskontonsa ja kulttuurinsa takia kotiin, eivätkä hyödy kotouttamisohjelmasta eivätkä kielen opetuksesta. Tämä suuri ongelma vaatii maahanmuuttajien koulutusta ymmärtämään ja hyväksymään maamme tavat. Tähän kuuluu myös perheen sisäinen väkivalta, joka usein kohdistuu juuri aviovaimoon ja tyttäriin.

Avioliiton kautta Suomeen tulee satoja puolisoita. Heitä koskevat kotouttamismahdollisuudet ovat kuitenkin rajatut, koska vain työttömäksi ilmoittautuva tai toimeentulotukea hakeva henkilö on päässyt kotouttamisen piiriin. Kahden kulttuurin liitot kariutuvat kaksi kolme kertaa useammin kuin yhden kulttuurin liitot. Näin ei tarvitsisi olla, mikäli kotouttamistoimet olisivat kattavia.

Arvoisa puhemies,

Viime vuosina on yleisesti hyväksytty, että työmarkkinoilla tarvitaan lisää ulkomaisia työntekijöitä. Tarvetta on erityisesti metalli-, rakennus- ja hoitoalalla. Tilanne on ristiriitainen. Hoitoalalla kielitaito, niin kielen ymmärtäminen, kirjoittaminen kuin puhuminen on ehdoton edellytys. Maahanmuuttajat eivät ole turhaan valittaneet kielikursseille pääsemisen vaikeutta ja työllistymisongelmia.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on todella huolissaan. Ilmeisenä vaarana on etnisen syrjäytymisen ja köyhyyden lisääntyminen. Ministeri Thorsin mukaan hallinnossakin nämä seikat on huomattu ja hän on painottanut, että ilman lisävoimavaroja syrjäytymisen ehkäisy ei onnistu.

Ihmettelemme, miten kotouttamislain toimeenpanoa edistää se, että työministeriön jaossa sisäasiainministeriön uudelle maahanmuutto-osastolle ei siirretty vastaavia määrärahoja, vaan ne jäivät joko työ- ja elinkeinoministeriöön tai valtiovarainministeriöön. Lainsäädäntö ja sen toteutus kärsivät tällaisesta tilanteesta.

Sisäasiainministeriön vuoden 2009 talousarviossa on tavoitteena, että maahanmuuttajien koko koulutusjärjestelmä vastaa sekä laadullisesti että määrällisesti yksilöllisiä tarpeita ja että maahanmuuttajien työttömyys puolittuu vuoteen 2012 mennessä. Tavoitteet ovat hyviä ja samalla haastavia. Valitettavasti työllistymisen tavoite on vain puolitus ja sekin vasta seuraavalla eduskuntakaudella.

Arvoisa puhemies,

Pakolaisina kiintiössä otetut tai turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet ihmiset ovat suuri kotouttamislain piiriin kuuluva ryhmä. Kiintiötämme ei ole kasvatettu vuosiin, vaikka eduskuntakin on esittänyt sitä. Tilanne on kestämätön, sillä pakolaisia vastaanottavien kuntien määrä on viime vuosina pudonnut dramaattisesti. Tällä hetkellä vastaanottokeskuksissa odottaa kuntaan sijoittumista 240 myönteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa ja 75 kiintiöpakolaista.

Yksi syy kuntien haluttomuudelle vastaanottaa pakolaisia on, että kunnille vastaanotosta maksettavat korvaukset ovat nyt samalla tasolla kuin 1990-luvun alussa, jolloin korvausjärjestelmä sai nykyisen muodon.

Suomen pakolaispolitiikan toteutumisen kannalta on välttämätöntä, että edellytykset pakolaisten kuntiin sijoittamiselle ja kotoutumiselle taataan tarkistamalla kuntakorvauksien tasoa.

Arvoisa puhemies,

Me tarvitsemme maahanmuuttajia. Maahanmuutto on merkittävä voimavara Suomelle ja tulevaisuudessa sen merkitys edelleen kasvaa. Maahanmuuttajan työllistyminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen edellyttävät tietoja ja taitoja, joita kehitetään kotoutumista tukevilla toimenpiteillä. KD:n eduskuntaryhmä korostaa, että hyvä kotouttamispolitiikka on edellytys sille, että maahanmuuttaja voi käyttää voimavarojaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mutta ennen kaikkea, maahanmuuttajat ovat kukin yksilöitä, ihmisiä omine tarpeineen. Heitä ei saa niputtaa. Heille yhteistä on vain se, että he asuvat nyt eri maassa, kuin missä ovat syntyneet.

Espoossa riittää työsarkaa

2008-10-01T18:21:00.000+03:00

Olin eilen vaalipaneelissa, jossa meitä yhdeksää kunnallisvaaliehdokasta tentattiin Espoon, vammais-, vanhus- ja pitkäaikaissairaidenpalveluista.
Tenttaajina olivat Espoon Invalidit ry, Suomen Kipu ry, Uudenmaan CP-yhdistys ry ja Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry. Rautaiset asianomaiset.

”Milloin astui voimaan laki vammaisten mielekkäästä päivähoidosta? ”Kuinka monta päivätoimintapaikkaa liikuntavammaiselle on Espoossa?
Laki astui voimaan pari vuotta sitten ja päiväpaikkoja ei ole yhtäkään rikkaassa Espoossamme. Tämän tiesi ainoastaan Mika, itse vammainen nuorimies. Toivon, että hän tulee valituksi. Itse asiassa ehdotin, että kaikki paikalla olevat äänestäisivät häntä.

Omaishoitajien tuen verotus, tuen vähäisyys ja vapaapäivät olivat kuuma aihe. On häpeällistä, että näitä asioita ei saada kuntoon. Omaishoitajan yksin hoitaman vuorokauden korvaisi viisi hoitajaa laitoksessa.
Omaishoitajan selkänahasta yhteiskunta, kunta säästää huimia. summia Sen on loputtava.
Nyt 15.10. omaishoitajat nousevat barrikaadeille. Klo 12.00 eduskuntatalon portaat toivottavasti täyttyvät ihmisistä, niin omaisista, kuin meistä kaikista, joilla on nyt tai tulee mahdollisesti olemaan tilanne, jossa itse hoitaa tai on hoidettavana.

Kipupotilaat ovat aivan käsittämätön joukko ihmisiä. He joutuvat kärsimään kivusta joka vammauttaa ja eristää heitä ”normaalista” elämästä. Osaavia lääkäreitä eikä osaavaa hoitohenkilökuntaa ei ole kaikissa terveyskeskuksissa.
Nämä jokapäivä kärsivät, kyllä heidän täytyy saada olla oikeutettuja kaikkeen lievitykseen ja apuun mitä on olemassa. He itse toivovat Espooseen ns. Vantaan-mallia jossa tärkeä osuus on omalääkärillä.

”Miten taataan riittävä apu vammaisille, vanhuksille ja vammaisille vanhuksille?” Paljon on keinoja ja kyllähän paljon tehdäänkin Mutta apu on tarjottava, tuotava heille. Se on heidän oikeutensa. Rahaa ei saa säästä sillä keinoin, että kun vanhus tai vammainen ei osaa pyytää tai vaatia, niin hän jää ilman.

Vammaisen, vanhuksen yksin eläjän yksinäisyys on suuri huoli ja ongelma. Nousevat itsemurhaluvut ja alkoholisoituminen, masentuneisuus kertovat karua kieltä.

Kyllä meidän yksilöinäkin tulisi miettiä omaa suhtautumistamme. Koska soitin vanhalle äidille, isälle viimeksi? Tuliko mieleen kauppaan mennessä kysäistä alakerran pyörätuolissa kulkevalta, mieheltä tarvitseeko hän jotain kaupasta? Milloin kiirehdin avaamaan vanhukselle oven? Milloin…..?

Turvallinen saattohoito kotona - voidaanko aikaansaada saattohoitovapaa kuolevan potilaan läheiselle.

2008-09-16T09:55:00.001+03:00

Lyhennelmä Tarja Tallqvist puheesta Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen järjestämässä palliatiivisen- ja saattohoidon koulutus- ja keskustelutilaisuudessa Turussa 15.9.09

Turvallinen saattohoito kotona - voidaanko aikaansaada saattohoitovapaa kuolevan potilaan läheiselle.

Vuonna 1995 tein seurantadokumentin perheestä, jossa vaimo saattohoiti aivosyöpään sairastuneen 30- vuotiaan miehensä tämän toivomuksesta kotona. Heillä oli 5-vuotias tytär.

Hoitava lääkäri ja kaikki hoitoon kuuluvat paheksuivat tätä ratkaisua. Sitä pidettiin liian raskaana vaimolle ja liian rankkana ja traumatisoivana tyttärelle. Aviovaimo jouti siis taistelemaan saadakseen täyttää miehensä toiveen. Se tuntui ulkopuoliselta mielettömältä, jopa julmalta. Kotisairaanhoito oli tietysti mukana ja perhe sai pyytäessään apuvälineitä. Mutta vaimo joutui taistelemaan liian monesta asiasta. Psykologi varotti, että lapsi ei tällaista kestä. Perheen ratkaisua ei kunnioitettu, se siedettiin.,

Potilaalla oli makuuhaavoja, jotka vaimo tottuneesti hoiti, imi nesteen nielusta, syötti ja juotti. Tytär teki koululäksynsä isän vuoteen vieressä. He olivat yhdessä loppuun saakka.

Olen tavannut miehen kuoleman jälkeen äidin ja tyttären. Molemmat voivat hyvin. "Minulle Eskon saattohoito oli itsestäänselvyys. Nyt on rauhallinen ja hyvä olla. Olisi ollut kauheaa laittaa hänet sairaalaan vastoin hänen toivettaan. Sini menestyy hyvin koulussa. Hänellä on kavereita ja kaikki on surun lisäksi hyvin."

Vuonna 1995 kuolleista vain 5 % kuoli kotona, heistäkin moni tapaturmaisesti tai äkillisesti. Asenteet ovat nyt muuttumassa ja mahdollisuus kotona kuolemiseen lisääntymässä. Oikeuksistaan tietoiset omaiset ja potilaat osaavat nostaa kotisaattohoidon yhdeksi vaihtoehdoksi. Hoivakodit ja dementiakodit ovat myös monen vanhuksen koti. Ja yhä enemmän omaiset ja myös hoitajat toivovat, että vanhukset saisivat nukkua pois omassa tutussa "kodissaan" tuttujen ihmisten luona. Hoitajien riittämättömyyden takia tämä ikävä kyllä ei useinkaan onnistu ja vanhus saattaa kuolla ambulanssissa tai sairaalan käytävällä tai täysin vieraassa sairaalahuoneessa.

Kotona tapahtuva hoito tulee usein yhteiskunnalle halvemmaksi kuin laitoshoito ja on myös laitoshoitoa inhimillisempi vaihtoehto. Saattohoito, tapahtuipa se kotona tai hoivakodissa, vaatii omaisten ja hoitohenkilöstön yhteistyötä. Ja se vaatii usein omaisen työstä pois jäämisen. Vaikka siis on kyse ihmisen lopullisista jäähyväisistä, kysymys on myös rahasta. Lainsäädäntö ja työehtosopimukset eivät takaa työntekijälle oikeutta virkavapauteen kuolevan omaisen hoitamiseksi. Joissakin tapauksissa käytetään vuorotteluvapaata, mutta työnantaja ei ole velvollinen suostumaan tähän, jos tilalle ei saada vastaava työntekijää tai asia muutoin aiheuttaa työnantajalle harmia. Äkillisissä tapauksissa, kuten onnettomuuksissa, omainen saa yleensä itsekin sairaslomaa.

Laki omaishoidon tuesta astui voimaan vuonna 2006. Siinä täsmennettiin ensimmäistä kertaa esimerkiksi omaishoidon tuen saajalle maksettavat palkkiot, ja määriteltiin raskaan siirtymävaiheen, kuten saattohoidon vähimmäispalkkiot. Kunnalle itselleen jää kuitenkin valta päättää hoitopalkkioidensa suuruudesta ja myöntämiskriteereistä. Tästä johtuen tuet ja avut ovat kunnissa hyvin erilaiset ja omaishoitajat eriarvoisessa asemassa.

Hyvä kuolema on jokaisen saattohoitovaiheen potilaan toive. Jokaisella täytyy olla oikeus kuolla kotonaan tai paikassa, jossa hän voi olla läheistensä läheisyydessä niin halutessaan. Hyvä saattohoito kuuluu kaikille kuoleville potilaille riippumatta sairauden diagnoosista.

Nyt tarvitaan valtakunnallista keskustelua hyvästä ja kivuttomasta kuolemasta. Nyt tarvitaan laki, joka takaa sen, että omainen halutessaan voi jäädä hoitamaan kuolevaa omaistaan ilman, että hänen taloutensa kärsii ja työsuhteensa katkeaa.

Viikko puhekiellossa

2008-09-01T10:06:00.000+03:00

Aamulla heräsin, enkä pystynyt puhumaan puhaustakaan. Kurkku oli aivan kauhean kipeä ja jokainen hengenveto kuivasi nielun. Tuntui, että tukehdun, enkä ollenkaan kivuttomasti.

Lähdin kuitenkin junalla Hämeenlinaan puolueen kesäkokoukseen, mutta oli pakko tulla saman tien kotiin ja terveyskeskukseen, jossa sain taivaallisen avun.

Menin junalta suoraan Matinkylän terveysasemalle. Tiesin, että sinne täytyy tilata etukäteen aika ja sen saaminen kestää ehkä viikkoja, mutta nyt olin niin sairas,että melkein paniikissa vain menin sinne.

Lihaksistani alkoi jo happi loppua ja tunsin jalkojeni lyövän setsuuria ja olo niin paha, että melkein itketti. Menin siis terveyskeskukseen ja omaan soluuni, joka oli kiinni. Oltiin jo iltapäivässä. Menin toiseen soluun, joku näytti olevan auki ja koputin hoitajien oveen. Ystävälinen hoitaja avasi oven sanoi kuten arvasinkin, että vuosiin ei tänne ole otettu ilman ajanvarusta. Olisi mentävä Puolarmetsään. Hoipuin oven suussa ja pyysin, että hän antaisi jotain ohjeita kuinka selviäisin ilman, että joudun menemään Puolarmetsään. En kerta kaikkiaan jaksanut lähteä enää mihinkään.

Hän sanoi, että yksi lääkäri on vielä vastaanottohuoneessaan, voin mennä yrittämään sinne. Tällä lääkärillä oli ovi auki ja siellä sisäällä iso maarä somalinaisia. Kaunis pikkuinen somalityttö leikki käytävällä leluillaan.

Jäin aika toivottomana istumaan odotushuoneeseen ja mietin miten jaksan lähteä Puolarmetsään, sillä olo oli niin paha, että en voinut ajatellakkaan että uskaltaisin mennä kotiin ilman mitään lääkettä tai tietoa miten voin parannella itseäni.

Parinkymmenen minuutin kuluttua somalinaiset lääkärin saattelemana tulivat ulos vastaanottohuoneesta ja ihmeekseni lääkäri tuli luokseni ja sanoi, että sinä ihan ilmeisesti tarvitset apua. Melkein aloin parkua, Olin niin väsynyt ja kipeä, että tälläinen sympaattinen huomio oli yllätys ja täysin odottomaton.

Olin varma, että hän sanoo, että hänen vastaanottonsa on ohi ja että en ole hänen potilaansa.

Minulla todettiin äänihuulten turpoaminen ja tulehdus. Sain reseptin ja ennen kaikkea lääkärin ammattiosaamisen ja välittämisen tunteen.

Terveyslääkäri Korhonen, kertaakaan hän ei katsonut kelloa, kertaakaan ei tuntunut siltä, että vien hänen aikaansa. Sain ihanan kokemuksen hyvästä hoidosta. Kun hän kätteli ja lähdin pois näin hetken kuluttua kuinka hän vauhdikkaasti lähti huoneestaan.

Selvästi olin vienyt hänen aikaansa ja hänellä oli kiire toisaalle. Mutta hän on vannonut lääkärivalan ja hän on niitä, jotka pitävät sen arjessa. Se on sen valan pyhyys...

Vastuu kuuluu elämään

2008-08-25T13:46:00.001+03:00

Olin eilen Alavudella, Etelä-Pohjanmaalla tutustumassa paikalliseen palvelutaloon Lukkarin Hoviin. Sain myös ilon osallistua paikallisen osaston tehonaisen Pirkko Heinikosken 70-vuotis syntymäpäiville Kaupungin talolla.

Lähdin aamulla aikaisin junalle. Aurinko oli jo noussut ja linnut lauloivat ja Matinkylässä oli kaunista. Kun tulin ulos, näin nuorehkon naisen Helsingin Sanomat-pinkka kainalossa hermostuneena seisomassa pihalla.Hän sanoi huonolla suomenkielellä, että hän on lehdenjakaja ja on odottanut yli puolituntia, että joku ihminen tulisi ja auttaisi häntä. Seuraavassa rapussa oli kolme humalaista miestä, eikä hän uskaltanut mennä sinne yksin jakamaan portaan lehtiä. Hän pyysi, että tulisin hänen kanssaan.

Häpeäkseni on tunnustettava, että ensimmäinen ajatukseni oli, että en ehdi, junani lähtee. Sitten tietysti menin. Hissillä ylös kuudenteen kerrokseen ja ammattilainen työnsi vauhdilla lehdet luukusta. Humalaiset nukkuivat örisevää untaan kolmannessa kerroksessa. Koko juttuun meni kolme minuuttia. Ehkä olisi pitänyt soittaa poliisille. Mutta kaverit olivat nuoria poikia. Eivät näyttäneet mitenkään pahiksilta, eivätkä unessa vaarallisilta. Enpä tiedä. Surullista kuitenkin.

Taxi tuli ja ajoimme kauniin syyskesäpäivän aamun lupauksessa Helsinkiin. Asemalla tajusin, että jotain kauheaa on tässä kauniissa aamussa. Koko Helsinki, varsinkin keskusta,oli täynnä roskaa. Oluttölkkejä ja -pulloja,viina- ja viinipulloja lojui kadulla. Paperiserviettejä, pitsan ja hampurilaisten jätteitä ja paperia ja pahvia valkoisenaan maassa.

Näky oli hirveä.Masentava ja surullinen. Oli ollut "Taiteiden Yö". Miksi ihana, kiva, hauska ilta ja yö synnyttää tällaista roskaamista, suorastaan sabotaasia?

Mitä se kertoo juhlijoista? Mitä se kertoo tästä meidän ajastamme?

Aion tehdä lakialoitteen siitä, että tahallinen roskaaminen on sakotettava teko.

Näin se on USA:ssa ja Singaporessa, sekä tietääkseni joissain muissakin maissa.

Me olemme kukin vastuussa ympäristöstämme. Myös oma rakkautemme ja välittämisemme kotimaastamme välittyy siitä, miten täällä toimimme,miten sitä hoidamme. Nämä ovat asioita, joita pitäisi kyllä opettaa kotona ja koulussa. Näin ehkä opetetaankin, mutta miksi sitten se ei tehoa?

Miksi kansalainen,nuori, aikuinen, kuka sitten hän onkin, katsoo oikeudekseen heittää roskat maanhan, vaikka roskapönttöjä on ihan siinä vierellä? Nyt on ollut puhuviakin roskapönttöjä.On myöskin tämä loistava, kerää roska päivässä kampanja.

Onko nyt niin, kuten eilinen ainakin minulle rankasti näytti, että kehoitukset ja valistus ei auta. On oltava sanktioita.Välinpitämättömät roskaajat eivät saa ottaa valtaa.Humalatila ei saa olla mikään tekosyy.

Helsingin keskusta näytti lohduttoman kaltoin kohdellulta eilen aamulla

Alavuden vierailu oli antoisa. Ikävä kyllä, hoitotyössä ovat siellä samat ongelmat kuten kaikkialla muuallakin. Liian vähän henkilökuntaa. Hoitajien palkka on liian pieni,rankkaan ja tärkeään työhön. Väsymys ja pettymys on suuri siihen, että päättäjät eivät kuuntele,eivät usko tilannetta.

Huoli nuorten halusta sairaanhoitajan ja lähihoitajan ammattiin on päivän polttava. Mm. Kaupan kassa ja maatalouslomittaja saa saman tai paremman palkan, kuin koulutettu lähihoitaja. Eikä työn kuormitus ole olleenkaan yhtä kovaa.

Hoitajien palkat on saatava kuntoon.Hoitajia on oltava riittävästi.Sitä me kaikki haluamme, kun tarvitsemme hoitoa lähimmäisellemme, itsellemme. Kuinka tämä voi olla näin vaikeaa? Myös hoitajat maksavat palkastaan veroa. Ostavat ja kuluttavat. Hoitotyö on varmasti yksi tärkeimmistä, palkitsevimmista ja ihanimmista töistä mitä on. Mutta se on työtä ja sen pitää elättää tekijänsä.

Pirkon syntymäpäiväjuhlat olivat lämpöiset, sydämelliset. Tuli vieraallekin täysin selväksi se kunnioitus ja kiitollisuus ja välittäminen, mitä siellä tunnettiin päivänsankaria kohtaan. Oli ilo saada osallistua niihin. Oli laulua, oli musiikkia, oli runonlausuntaa…

Suomalaisetko muka jäyhiä, Kissan kontit, täysiä taiteilijoita.

Jään kaipaamaan sinua, Claes Andersson

2008-08-25T12:38:00.000+03:00

Tein laman jälkeen tv-1:lle ohjelmasarjan "Elämää Suomessa", 15 osaa, joissa käsiteltiin mm. köyhyyttä, nälkää, takaajia, ulosottoja, yrittäjiä, maanviljelijöitä ym. Haastattelin siis laman uhreja, sekä päättäjiä.

Aiheet olivat riipaisevia.

Itse laman kauhut kokeneena, tiesin mitä kysyä, ja se oli välillä liiankin vaikeaa. Ihmiset voivat niin huonosti. Lama oli 90-luvun talvisota. Mutta siinä ei ole mitään jaloa eikä isänmaallista. Siinä pantiin ihmisiä sekä hautaan että maanrakoon. Se aika on häpeäksi Suomelle. Siitä kärsivät vieläkin sadat tuhannet ihmiset tavalla tai toisella.

Haastattelin ohjelmaan kaikki ministerit. Kysymykseeni "kuinka voit itse, kun tiedät, että valtava määrä ihmisiä tuhoutuu, ilman omaa syytään"?

Sain kaikenlaista vastausta ja ne olivat selittelyjä ja viittauksia lakiin. Hyvin pukeutuneet ja sliipatut nais- ja miesministerit vakuuttivat että "itse voin hyvin, on pakko, että jaksaa ". Se oli jokaisen eri sanoin muotoiltu vastaus.

Yksi ainoa ministeri, joka täysin väsyneen ja kurjan näköisenä sanoi, "tämä on kauheaa, on hirmuista tehdä päätöksiä, joista tietää, että se tulee aiheuttamaan yksityisen ihmisen taloudellisen tuhon ja sen kautta varmasti psyykkisen tuhon."

Tämä ministeri oli Claes Andersson.

Nyt hän lähtee Eduskunnasta terveydellisistä syistä. Mikä menetys Suomen kansalle! Claes Andersson on aina edustanut minulle humaania, ihmistä rakastavaa ihmistä. Hän näkee pienen ihmisen tarpeet ja hädän ja haluaa auttaa.

Hän on uskaltanut niin kirjoillaan kuin puheillaan rikkoa ns. hyvinvointiyhteiskunnan klisettä. Hän nostaa esiin ja näyttää heikon ihmisen ja taistelee itse ja käskee muidenkin taistella tämän oikeuksien puolesta.

Eduskunta tarvitsee lisää Claes Anderssoneja.

Toivotan sinulle, Claes Andesson, monia antoisia vuosia perheesi, kirjoitustesi ja pianon soiton kanssa. Olet varmasti yksi niistä harvoista päättäjistä, jotka ovat jääneet ihmisten sydämiin.

Erilainen kesä

2008-08-22T18:38:00.001+03:00

Monet ovat kysyneet minulta olenko ollut etelässä, kun olen niin ruskea. En todellakaan.

Olen kipeän jalkani takia liikkunut niin hitaasti, että aurinko on ehtinyt tarttua. Olen istunut parvekkeella ja lukenut kymmeniä kirjoja. Dekkareista klassikkohin ja kaikkea siitä väliltä.

On tullut myös mietittyä kaikenlaista. Tällaista se on, kun ei pääse liikkumaan. Kylpyhuoneen kynnys on älyttömän korkea, en ole aikaisemmin huomannut. Kauppaan on hankalaa ja jopa riskaapelia mennä kyynärsauvojen kanssa. Missä pidän kauppakassin? Tasapaino menee sekaisin jos pidän sitä toisessa keppikädessäni.

Kaksi kiviporrasta ulko-oven edessä hirvittävät. Autonajo, bussiin tai junaan tai lentokoneeseen meno.Turhaa edes haaveilla.

Ystävät ja sukulaiset soittivat ja tulivat käymään vähän liiankin kanssa alussa.

Sitten pikkuhiljaa kaikki hiljeni. Oli kesä ja lomat ja kaikilla omat suunnitelmat. Tilani oli pian tylsän stabiili, ei enää alun dramatiikkaa. Silti tarvitsin edelleenkin joitakin apuja.

En missään nimessä arvostele ketään. Kaikki olivat aivan liiankin ihania. Varsinkin poikani, jonka jouduin miltein kovin komennoin hätistämään omalle lomalleen. Kiitos Santtu.

Mietin vain sitä, kuinka inhimillistä ja samalla julmaa on esim. vanhuksen asema, joka tarvitsee apua jatkuvasti, eikä koskaan parane, kuten minä paranin.

Hänen, jonka elämä on joka päivä kiinni toisten avusta ja hyvääkin haluavat omaiset tai ystävät eivät voi eläytyä hänen tarpeisiinsa joka hetki. Ei vaikka haluaisivatkin ja jopa luulevat niin tekevänsä. Myös oma elämä, perhe on tärkeä. Täytyy olla.

Auttaminen parhaillaankin on usein, kun se jatkuu kauan, jonkinmoinen taakka ja se lähtee auttajan aikataulusta. Avuntarvitsijan on odoteltava.

Sain kovan opetuksen vuosia sitten, kun tein dokumenttia kuolevasta
kirjailijasta. Hän halusi, että dokumentti tehdään ja ensimmäisen haastattelun aika määrättiin. Hän asui Tampereella ja kun kuvausryhmäni kanssa ajoimme sinne, jouduimme kovaan liikenneruuhkaan. Sen lisäksi emme millään löytäneet hänen osoitteeseen.

"Onneksi hänellä ei voi olla muita menoja ja sitoumuksia" sanoin kevyesti, enkä edes soittanut ja kertonut, että olemme myöhässä. Hänhän ei omasta kodistaan minnekään enää voi lähteä. Kun tulimme lähes tunnin myöhässä, avasi oven hyvin vakava nainen. "En halua että teet minusta yhtään mitään." hän sanoi "sain sinusta aivan erilaisen kuvan, kun valitsin sinut dokumentin ohjaajaksi".

Olin hämilläni ja nolona. "Olisin soittanut mutta tiesin, että olet täällä" sanoin. "Niin olen, mutta tiedätkö, että kuolevalle on jokainen minuutti tärkeä. Jokainen hetki. Sinä voit niitä hetkiä ja minuutteja tuhlata, kun et tiedä koska ne ovat loppu. Minä tiedän."

Kävin yhden elämäni kovimmista keskusteluista hänen kanssaan, en niinkään surrut mahdollista työn menettämistä. Häpesin kuinka itsekkään ajattelematon olin ollut ja kuinka julmalta se oli tuntunut kuolevasta naisesta.

Seurasin hänen ja hänen läheistensä ja ystäviensä sopeutumista jäähyväisiin puolen vuoden ajan.

Dokumentti esitettiin kaksi viikkoa hänen kuolemansa jälkeen.

Me olemme täällä parhaimmillaankin niin lyhyen hetken. Kuinka paljon me tuhlaamme aikaamme. Mihin?

Loppusuoralla, tulee se sitten aikaisin tai myöhemmin, kaikkein tärkein on se, että vierellä on joku. Mieluimmin inhimillinen, rakas, tuttu.

Kuinka ihmeessä kukat voivat tykätä kanankakasta?

2008-08-01T09:47:00.001+03:00

Ostin parvekkeelleni kesäksi ihania punaisia kukkia. Ne loistivat ja kukkivat, mutta alkoivat sitten lakastua, vaikka joka aamu kastelin ne läpimäriksi.

Mieleeni tuli ohjaajani Olarin kotihoidossa, kun olin siellä 7 viikkoa harjoittelijana. Hän oli nuorehko kolmen pojan äiti ja sydämeltään vanhuksiin kiintynyt ammattitaitoinen hoitaja. Ilokseni sain juuri hänet ohjaajakseni. Hänen harrastuksensa oli kukkien hoito.

Vaikka meillä oli kuinka kiire tahansa, kun kävimme kotikäynneillä vanhusten luona, niin aina hän ennätti silmäillä asukkaan kukat ikkunalaudalla. Nyppiä kuihtunut kukka, kastella tai siirtää ruukkua enemmän aurinkoon päin. Aina hän ehti vaihtaa ajatuksia vanhuksen kanssa kukkien kunnosta. Ehti kehua ja ihalla
kun ne olivat hyvinvoivia ja antaa neuvoja tai luvata tuoda lannoitetta ym. jos näytti huonolta. Tämä lisäsi valtavasti tietysti hoitajan ja asukkaan välistä yhteyttä.

Kävimme joka aamu tekemässä aamutoimet "Pentille" yli kahdeksan kymppiselle entiselle maailmamestaritason painijalle. Hän oli lyhyt, mutta erittäin leveä harteinen ja selkäinen ja vahvan oloinen vanhus. Jalat eivät enää kantaneet.

Hyvät huomenet ehdimme nippa nappa toivottaa, kun "Pentti" jo alkoi kertoa kilpaillu-urastaan. Hän oli ollut Helsingin olympiakisoissa, ja sieltä hänellä oli muistona olympiapassi. Dementiasta johtuen hän kertoi ja näytti passin aina uutena ihmeenä, valtavan ylpeänä ja me ihailimme sitä ja häntä. Ja kuuntelimme samat tarinat joka aamu.

"Pentti" oli hyvin maskuliininen ja miehekäs. Asunnossa ei ollut mitään hempeää. Ei hääkuvaa. Ei koriste-esineitä, ei edes tauluja seinillä.

Mutta ikkunalauta, niin keittiössä kuin yhdistetyssä makuu- olohuoeessa, oli täynnä ruukkukasveja. Aamupesujen ja puuron syömisen aikana, "Pentti" ja ohjaajani syventyivät keskustelemaan kukkien hyvinvoinnista. "Pentti" käsitteli hentoja lehtiä ja kukkien nuppuja hellästi ja varovaisesti. Isoin painijan käsin. Se näky oli liikuttava.

Viimeisen harjottelupäiväni aamuna jätin "Pentille" haikeat jäähyväiset. Hän antoi minulle muistoksi pistokkaan eräästä kukasta, jonka nimeä en tiedä. Ostin multaa ja istutin sen kukkaruukkuun, aika epäilevänä sen tulevasta elämäkaaresta.

Tästä aamusta on yli viisi vuotta ja vaikka en kukkien hoidosta mitään tiedä, enkä mitään osaa, niin tämä pistokas on ihmeekseni kasvanut ihan oikeaksi ruukkukukaksi ja herättää minussa aina lempeän tunteen ja ajatuksen "Pentistä", kun katson sitä ja kastelen sitä kun muistan..

Jotain oli nyt tehtävä parvekekukkieni hyväksi. Olen vuosia sitten tehnyt mainoksen televisioon Kekkilän kanankakasta ja päätin nyt itse uskoa siihen.

Menin siis puutarhaosastolle ja ostin purkin tätä ainetta. Laitoin ohjeen mukaan kastelukannun täyteen vettä ja sinne hulautin kanankakkaa, joka haisi ihan hirveälle. Aamulla sitten kastelin kukkani tällä ruskealla
äklöllä, haisevalla litkulla.

Päivästä tuli todella helteinen ja haju voimistui ja voimistui parvekkeellani leviten vähitellen myös koko asuntooni.

Puolen päivän aikaan oli pakkoa paeta kotoa. Haju oli kamala Kiitin Luojaa, että uskoakseni suurin osa naapureitani oli kesää viettämässä jossain muualla.

Illalla myöhään tullessani kotiin, haisi vielä,enkä olisi yhtään ihmetellyt, vaikka parvekkeeltani olisi kuulunut iloinen kukkien kaakatus.

Seuraavana päivänä haju oli häipynyt ja ihmeekseni kukat ilmi selvästi olivat hyvinvoivan ja uusia nuppu tuottavan näköisiä. Nyt parveke hohtaa taas punaista kauneutta.

Ihmettelen vaan, kuin kauniit kukat voivat tykätä kanankakasta.

Tehkää kuten sanon, ei kuten teen

2008-07-31T20:23:00.001+03:00

Sovin jo toukokuun alussa, että työskentelen dementiakoti Sylvissä viikon, kuten nyt aina lomieni aikana olen tehnyt. Itselleni se on tärkeää monella tavalla.

Rakastan hoitajan työtäni ja vanhuksia. Haluan olla eduskuntatyön ohella fyysisesti ja psyykkisesti tietoinen ja hereillä "oikeasta" työstä.

Tiedän, että työpanokseni on tärkeä, sillä hoitajapula on huutava varsinkin nyt kesällä lomien takia. Sijaisia on äärettömän vaikea saada. En siis mene sinne vierailemaan, vaan tekemään työvuorolistan mukaiset työvuoroni.

Sitten, eduskunnan viimeisen työpäivän aamuna kompastuin ja sain hiusmurtuman vasempaan jalkaterääni. Pikku juttu tietysti, mutta aivan hirmuisen kivulias. Kuljin kyynärsauvojen avulla ja söin Buranaa ja Panadolia kaksin käsin ja silti koski. Koko ajan hermoilin, paranenko 1.7. mennessä, koska silloin alkoi työni Sylvissä.

No, enhän parantunut. Soitin Lealla, vastaavalle sairaanhoitajalle ja juksasin, että jalkani on ihan kunnossa, mitä nyt Buranaa syön. En kerta kaikkiaan voinut perua. Tiesin tilanteen.

Tehyn Lähihoitajajaoston puheenjohtajana, olisin sanonut kelle tahansa toiselle hoitajalle, että tuossa kunnossa et missään nimessä mene töihin. Kuka tahansa toinen hoitaja olisi sanonut minulle samoin. Mutta sittenkin, kuka tahansa hoitaja, kuten minä nyt, menee välillä töihin, vaikka pää kainalossa, kun tietää, että toista ei välttämättä saada tilalle ja ketkä siitä sitten joutuvat viime kädessä kärsimään ovat vanhukset. Varsinkin kun tuntee kaikki asukkaat ja heihin on kiintynyt, ei voi jättää pulaan.

Tämä on hoitajan psyyke ja minulla on se myös. En mahda sille mitään.

Viikko meni ja Buranaa ja Panadolia kului luvattoman paljon, mutta sain liikuttavasti sympatiaa ja paijauksia vanhuksilta, kun he huomasivat, kuinka hoitaja nilkuttaa ja vähän ähkiikin välillä.

Jos olisin jäänyt kotiin, olisi jalkani ehkä parantunut nopeammin ja Sylvikodissa ei olisi kannettu kaunaa, vaan sanottu, että ilman muuta et tule jalka kipeänä.

Mutta olisin tuntenut itseni tosi kurjaksi petturiksi. Kaikki taas vastoin kaikkea sitä, mitä hoitaja ei saisi, eikä tarvitsisi tuntea.

Mutta kun tuntee.

Ajalla on siivet

2008-07-30T21:03:00.004+03:00

40 vuotta sitten heräsin aamulla märässä sängyssä. Lapsivesi oli tullut.

Merikapteeni mieheni oli Englannissa ja soitin äidilleni, että lähden nyt synnyttämään ja pyysin, että hän tulisi hoitamaan esikoistamme puolitoistavuotista Johannaa. "Tulen heti, kun olen silittänyt nämä pyykit tästä" vastasi äitini huolettomasti ja sulki puhelimen.

Ehdin hetken olla tosi ällistynyt, mutta sitten puhelin soi "Herran jestas, mitä sinä sanoit, rakas lapsi älä tee yhtään mitään, älä liiku. tulen taksilla ja jatka sitten sillä sairaalaan". Äidin ääni oli jännittynyt ja hellä.

Kirjoitin miehelleni kirjeen ja sitten äiti jo soitti ovikelloa. "Pääpostin kautta Naistenklinikalle, sanoin arvokkaasti taksikuskille." Siihen aikaan takseilla ei ihan joka päivä ajeltu.

Kuljettaja kääntyi puoleeni "Me mennään laitokselle ja lujaa, Minä vien sitten kirjeen postiin."

Poltot alkoivat ja kuljettaja hikoili ja pelkäsi varmasti kuollakseen, että synnytän hänen autossaan. Kirjeen hän toimitti lupauksensa mukaisesti postiin. Suurkiitos siitä.

Vuonna 1968 heinäkuussa oli synnytysbuumi ja valtava ruuhka Naistenklinikalla. Minun todettiin synnyttävän kohta ja sitten minut työnnettiin sängyssä siivouskomeroon odottamaan. Muualla ei ollut tilaa. Jonkin ajan kuluttua sinne tuotiin toinen synnyttävä äiti. Kuinka ollakaan hän oli tuttu, Lauttasaaren yhteiskoulun oppilaita kuten minäkin. Me molemmat saimme pojan.

Ja kuinka ollakaan hänen sisarensa Maina Elenberg on nyt eduskunta-avustajani.

Olen äärettömän onnellinen, että tiedostin silloin niin täydellisesti, kuinka onnellinen olin. Olin nuori, pienen tytön ja poikavauvan äiti, rakastunut aviovaimo. Tunsin, että minulla on kaikki.

Vietimme Santun syntymäpäiviä tässä viikko etuajassa, sillä Johannan tytär Siiri Rääkkylästä oli silloin luonani kesälomaa viettämässä ja halusimme, että hän on mukana juhlimassa. Johanna ei työn takia ikävä kyllä päässyt mukaan juhliin, mutta oli hengessä mukana pikkuveljensä juhlissa.

Se pikkuinen Santeri vauva, jolle kuiskin silloin, että tulen aina rakastamaan ja suojelemaan häntä, on nyt iso, neljäkymppinen mies.

Rakastanut olen ja rakastan häntä aina, mutta en ole pystynyt suojelemaan, en sairaudelta, en elämän kolhuilta. Se on varmasti se vaikein äitinä olemisessa, se kun avuttomana katsoo lapsensa tsemppiä. Silloin voi vain rukoilla, ja pyytää, että Jumala suojelee.

Onneksi tänään sairaus on takana, ja saamme muistella menneitä ja juhlia. Emme ainoastaan muistella. Siitä olen kiitollinen.

Merikartano,liian monen painajainen

2008-07-24T14:43:00.004+03:00

Lähihoitaja harjoitusjaksoni Palvelutalo Merikartanossa 2003 oli painajaismaista aikaa. Johtaja Viitakoski herätti pelkoa niin asukkaista kuin henkilökunnassa. Hän huusi ja raivosi ja mielisteli täysin ennaltaarvaamattomasti.

Kun kaksi miespuolisen vanhuksen seksuaalista väärinkäytöstä tuli ilmi, ei johtajalta herunut myötätuntoa uhreja kohtaan, eikä hän tehnyt mitään syyllisen saattamisesksi vastuuseen. Päin vastoin, Viitakoski, silloisen ministeri Luhtasen kanssa, joka oli hallituksen puheenjohtaja, nosti valtavan ajojahdin meitä kolmea hoitajaa vastaan, jotka vaadimme uhreille oikeutta.(Kaikki kolme saimme poikut)

Minä olin suurin syyllinen, koska kerroin asiasta ja autoin toisen uhrin, sähköpyörätuolilla kulkevan kolmiraajahalvaantuneen poliisin luo. Toinen uhri, sairaalassa ollut, perui syytteen Viitakosken vierailun jälkeen.

Kirjoitin silloin raportin Merikartanon vääryyksistä ja lähetin sen kaikkialle: sosiaali- ja terveysministerille, Stakesiin, Vanhustyön Liittoon, Espoon Lähimäispalvelu ry:n sekä hallituksen että johtokunnan jäsenille sekä Lähimmäispalvelu ry:n maanlaaluiselle hallitukselle ja johtikunnalle. En enää muista keille kaikille muille. Kukaan ei reagoinut paitsi yksi Stakesin jäsen, en muista nimeä.

Hänkin vain pahoitteli, että ei voi puuttua asiaa.

Työsuojeluun ja Teoon tehtiin yli kaksikymmentä valitusta talossa taphtuneista vääryyksistä, kohteena asukkaita ja henkilökuntaa. mutta tarkastusten jälkeen tuli vain huomautuksia ja sitten kaikki oli taas virallisesti hyvin.

Viitakoski teki minusta nipun syytteitä Uudenmaan Lääninoikeuteen ja yritti mm.vaikuttaa siihen, että minut erotettaisiin ETSOsta (Espoon sosiaali- ja terveysalan ammattikoulusta. Kaikki syytteet raukesivat, vaikka vastineeni lopussa sanoin, että tekisin kaikki samalla tavalla uudestaan. Etson rehtorin mielestä olin tehnyt sen minkä hoitajan ja lähimmäisen kuuluukin tehdä, ja jatkoin opiskeluni loppuun.

Merikartanosta on näiden vuosien kuluessa ottanut yhteyttä, useita omaisia, vanhuksia ja hoitajia,jotka ovat kertoneet käsittämättömiä asioita joita Merikartanossa joudutaan kokemaan. Mutta he eivät uskalla tai jaksa viedä asioita eteenpäin. Eivät halua tulla omalla nimellään esiin. Sydäntä särkevää on mm. "Timon", vanhan sotaveteraanin kohtalo. Tein hänestä dokumentin "Kun kerran sanoin tahdon". Hän hoiti omahoitajana yli 80 vuotiaana vaimonsa loppuun sakka.
Teki ruokaa, siivosi ja hoivasi. Vaimon kuoltua hän muutti Merikartanoon.

Hän oli tehnyt elämäntyönsä ison firman johtajana ja kävi joka aamupäivä Tapiolassa "Mannerhein Linjan" tapaamisessa, jossa vanhat sotaveteraanit nauttivat aamukahvinsa yhdessä. Hän oli erittäin positiivinen ja aktiivinen ja suosittu mies. Eräänä päivänä hän soitti minulle ja kertoi murtuneena ja masentuneena mitä oli tapahtunut.

Kuukauden vuokran maksukuitti oli tullut postilaatikkoon. Se oli huomattavasti korkeampi kuin aikaisemmin. Entisenä liikemiehenä "Timo" tiesi, että vuokraa ei voi korottaa ilman, että siitä ilmoitetaan etukäteen kirjallisesti. "Ajattelin, että johtaja ei tiennyt tätä ja halusin neuvoa", hän kertoi. Hän meni Viitakosken luo selvittämään asiaa. Asia korjattiin, eli vanha vuokra maksettiin ja kirjallinen ilmoitus tuli perässä. Kaikki niin kuin piti. Näin "Timo" luuli.

Jonkin ajan kuluttua johtaja ilmoitti hänelle, että hänellä oli nyt porttikielto saunaan. Syynä oli se, että lauteilta oli löytynyt ulostetta ja "Timo" todettiin syylliseksi. "Viitakoski on julkisessti häpäissyt minut. Minun sanallani, että en ole sellaista tehnyt ei ollut mitään virkaa". "Timo" itki, kun hän soitti minulle. Hän kuoli jonkin aikaa soiton jälkeen.

Suomessa on ikävä kyllä muitakin vastaavia paikkoja. Jotain on pahasti vialla kun valitetaan ja kerrotaan jopa kauhutarinoita, niin viranomaiset eivät usko niitä. Tai jos uskotaan, niin tarkastukset eivät tuota muuta kuin talolle puhtaat paperit. Lääninhallitus on ilmeisesti kaikkien epätehokkain. Lipeäkielinen johtaja ei saa olla se, jonka sana painaa eniten.

En ymmärrä sitä, että tarkastuksesta ilmoitetaan etukäteen. Ne pitää tehdä yllätyksenä, silloin kun talo elää arkeaan. Vanhuksia ja omaisia on kuultava ja uskottava. Pitää myös olla turvallinen taho, jonne voi ottaa yhteyttä ilman, että hoitaja, omainen tai vanhus joutuu pelkäämään seurauksia kuten nyt. Se, että säätiöiden ja yksityisten palvelutalojen vanhusten kohtelua ei voi valvoa on tekopyhää käsien pesua.

Nyt on kyse ihmisestä. Kyllä jo nykyinen lakikin,kun se luetaan oikein, takaa vanhukselle elämän, jossa häntä ei saa kiusata, eikä kohdella kaltoin. Se, että vanhuksia on paljon ja lisää tulee, ei saa tarkoittaa sitä, että kunhan heidät saadaan säilöön jonnekin, mieluiten halvalla, niin hyvä on. Jokaisen meidän täytyy saada elää varmuudessa, että vanhuksemme ja me itse kun se aika tulee, saamme turvallisen ja hyvän elämän.

Me tarvitsemme välttämättä vanhusasiamiehen jokaiseen kuntaan. Juttelin Bjarne Kalliksen kanssa näistä asioita toissapäivänä. Tulemme KD:ssä työskentelmään näiden asioiden kuntoon saattamiseksi täysillä. Onneksi HS julkaisi Minna Lindgrenin artikkelin ja mitä ilmeisimmin, se on herättänyt ansaittua huomiota.

Toivottavasti myös herättänyt Merikartanon mallisten palvelutalojen hallitukset ja johtokunnat.

Olen iloinen, että ministeri Risikko on jo nyt reagoinut. Meidän täytyy saada lainsäädäntö, joka takaa vanhukselle turvallisen elämän sekä myös hoitajalle oikeuden ilman potkujen pelkoa tai vainotuksi joutumisen pelkoa puuttua vääryyksiin. Sosiaali- ja terveysalan kolutukseen tulee lisätä ohjeita, kuinka hoitaja voi toimia, kun joutuu tilanteisiin, joissa näkee hoidettavia kohdeltavan väärin.

Nyt alleviivataan salassapito lakia. Mutta kyllä se laki on nimenomaan laadittu potilaiden ja vanhusten turvaksi, ei johtajan tai laitoksen suojemiseksi.

Hoitaja on hoidettavansa äänitorvi, hyvin usein se ainoa.

Fobiani

2008-07-10T13:38:00.001+03:00

Minulta vedettiin aamulla pois kivulias hammas. Pelkään hammaslääkäriä melkein yhtä paljon kuin sammakoita. Tai pelkäsin, sillä tämä nuori miespuolinen hammaslääkäri oli aivan uskomaton.

Hän ei rauhoitellut minua vaan sanoi hyvin asiallisesti, että melkein kaikki pelkäävät ja ainakin jännittävät. Se on aivan luonnollista.

Lähdin kotiin yhtä hammasta köyhempänä, mutta tuntui hyvältä olla ihan samanlainen kuin muutkin, eikä mikään hysteerinen pelkuri.

Sammakko fobiaani en edes yritä poistaa. Jo ajatuskin sammakon kanssa kohtaamisesta aiheuttaa puistatuksia

Lasten ja imeväisten suusta

2008-06-26T13:48:00.001+03:00

Tyttärentyttäreni Siiri 13 v asuu Pohjois-Karjalassa ja olimme suunnitelleet kaikkea ihanaa mitä yhdessä teemme, kun kesälomallani tapaamme Kolilla. Nyt
kaikki peruuntui. Murtuneen jalan kanssa on mahdoton lähteä matkalle edes lentäen. Ennen kaikkea islanninhevosilla ratsastaminen, luonnossa kulkeminen ja melominen ovat poissa laskuista.

Yhteydenpitomme on nyt siis taas puhelimessa puhumista ja sähköposteja, kunnes jalkani paranee.

Siiri lohdutti minua uskomattoman viisaasti, kun kerroin hänelle että tunnen itseni tosi vanhaksi kun könkkäilen kyynärsauvoillani ja jalkaan koskee, vaikka
syön kipulääkkeitä.

"Mummi nyt sie voit harjoitella vanhana olemista. Sitten sie ossaat kunnolla, kun olet oikeasti vanha."

Jossain on perusvika

2008-06-24T19:19:00.001+03:00

Olen nyt kulkenut viikon kyynärkepeillä. Alussa oli tosi hankalaa, kun vasenta jalkaa ei voinut ollenkaan tukea maahan. Oli pakko hypellä mutta sitten opin eräänlaisen liukuliikkeen. On itsestään selvää, että aloitan laihdutuskuurin.

Painon siirtäminen käsivoimin on todellinen jumppa.

Tälläinen äkkipysähdys on melkoinen oppi. Näin se on nähtävä. Tosin kolme päivää sitten, aamulla kello neljä, kun taas heräsin kipuun jalassani, tunsin suurta itsesääliä ja kurjuutta noin puolentoista tunnin ajan. Opista ei ollut tietoakaan, olihan lomasuunnitelman menneet mönkään.Minun piti olla vapaa kuin tuuli tekemään mitä halusin. Ei mitään suunnitelmia, ainoastaan viikko dementiakodissa Sylvissä, muutoin vapaata matkustelua, lapsenlapsen kanssa oleilua sekä Kolilla vaeltamista ja Islannin hevosilla ratsastamista.

Pääsin itsesäälin yli ja näen nyt tämän oikeasti tärkeäksi tapahtumaksi. Olen tehnyt töitä ympyriäisiä vuorokausia ja viikkonloppuja. Toki olen tehnyt sitä innolla ja suurella halulla. Mutta uskon, että kaikella on tarkoitus ja nyt minun on tarkoitus levätä ja nukkua univelat pois.

Näin myös nyt ihan oikeasti sen totuuden, mikä terveyskeskuksissa vallitsee.

Onneksi minua kohdeltiin tasan yhtä huonosti kuin kaikkia muitakin sairauksiinsa tai vammoihinsa apua hakevia kansalaisia. Kumpa Vanhanen, Katainen, Risikko ja Hyssälä pääsisivät kokemaan saman. En toivo heille onnettomuutta, en sairautta enkä kipuja, mutta tämän saman kokenmuksen.

Me olemme hyvinvointivaltio, näin hoetaan.Olen vahvasti eri mieltä.

Tämän on muututtava. En ikinä usko, että tässä on vain resurssipulasta kyse. Kyllä tässä on nähtävä muutkin ja ehkä jopa isommat asiat Kuinka asioita johdetaan? Kuinka inhimillisyys otetaan huomioon? Mikä on ihan oikeasti se paljon puhuttu eettisyys? Keiden palkka ja palli on se tärkein?

Kuusi tuntia on vähän aikaa odottaa suomalaisessa terveyskeskuksessa?

2008-06-19T14:00:00.000+03:00

Keskiviikko, Eduskunnan viimeinen työpäivä ennen kesälomaa meni ihan toisin mitä suunnittelin. Minulla oli klo 9 Työ-ja tasa-arvoelämävaliokunta kokous, jossa oli paljon tärkeitä asioita lyötävä lukkoon. Täysistunnossa minun piti esitellä lakialoitteeni, jossa vaadin että lamanuhrien velkojen vanhentuminen alkaisi heiti kun velka on erääntynyt, eikä vasta oikeudenpäätöksestä.

No niin, ihminen päättä, Jumala säätää.Aamulla klo 8 töihin tullessani kaaduin eduskuntatalon edessä.Satutin jalkani niin, etten päässyt alussa edes istumaan. Vettä satoi ja kymmenen auto ajoi ohitseni. Muutamasta näin, että kuski katsoi minua mutta jatkoi matkaa. Yhdestoista pysähtyi ja reipas mies tuli nostamaan minut ylös.Eduskunnan virkailija sattui paikalle ja auttoi minuit sitten huoneeseeni. Kiitos sinulle, kuten tälle miehelle.

Soitin terveysasemalle ja sieltä tuli terveyshoitaja pyörätuolin kanssa hakemaan minut lääkärille, joka passitti minut Jorvin sairaalaan. Siellä sitten odotin yli kuusi tuntia
lääkärin vastaanotolle. Toista kymmentä potilasta odotti kanssani. Jalkaa särki ja kauhukseni totesin, että en pääse edes vessaan, ellen pyydä jotain kanssa odottajaa viemään minut sinne ja toivottavasti myös hakemaan. Hoitajia ei näkynyt eikä mitään ohjetta missään mitenkä heitä voisi kutsua.

Kahden ja puolen tunnin kulutta näin ensimmäisen hoitajan ja kysyin häneltä kauanko tässä vielä menee. Hän lupasi ottaa selvää. Puolen tunnin kuluttua hän tuli sanomaan, että olen jonossa. Olin jo niin kivusta ja väsymyksestä flegmaattinen, että en edes yrittänyt kysyä, missä sitten olen ollut ennen sinne jonoon pääsyä.

Vihdoin aukesi ovi odotusaulan äärimmäissä päässä. Kaunis nuori naislääkäri kuulutti nimeni. Minä huidoin ja huikkasin, että täällä minä olen pyörätuolissa.

Lääkäri katsoi mina odottavasti yhä siellä ovella seisten.Tuntui aivan järjettömältä, miksi hän ei tule hakemaan minua? Minä istun PYÖRÄTULISSA, en pääse sinne. Vieressäni istunut somalinuorukainen seurasi tilnnetta ja nousi ja kysyi" saanko auttaa" ja työnsi minut ovella seisovan lääkärin vastaanottohuoneeseen. Kun olin saanut murtumasta diagnoosin, sekä kipulääkereseptin, ja tiedon, että hoitaja antaa minulle kyynärsauvat, syntyi sama tilanne. Lääkäri kätteli ja avasi oven. Ulos mutta miten? Jouduin pyytämään,
että tutkimustilanteessa mukana ollut hoitaja työntäisi minut takasin odotusaulaan. Hänelle se ei juolahtanut mieleenkään.

Ymmärrän ja tiedän kuntouttavan hoito-otteen tärkeyden, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että juuri jalkansa murtanut, kivulias potias alkaa reippaasti omatoimisesti käyttää pyörätuoliaan. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun avuttomana istun siinä.

Odotin taas puolituntia ja eräs ovi aukeni ja mieshoitaja seisoi ovella ja kutsui minua. Sama juttu, miten pääsen pyörätuolilla ilman auttajaa toimenpidehuoneeseen? Hoitaja ei tehnyt elettäkään tullakseen auttamaan.Somali nuorukainen nousi taas ylös ja silloin hoitaja havahtui ja tuli luokseni ja työnsi minut sen 6 metriä hoitohuoneeseen. Kun olin saanut oikean pituiset kyynärsauvat ja totesimme, että en osaa niillä kävellä, sillä en voinut laittaa ollenkaan maahan murtunutta jalkani. Kotona on sitten aikaa harjoitella. Pyysin, että hoitaja työntäisi minut ulko-ovelle. "Minä en ehdi" sanoi hoitaja mutta suostui onneksi työntämään minut ulos huoneesta. Somali nuorukainen pelasti minut kertaalleen ja työnsi pyörätuollila ulos asti, jossa tilasin taksin. Tämä matka hoitajan huoneesta ulos sairaalasta kesti 2 minuuttia. Otin aikaa.

Ymmärrän erittäin hyvin, että on kiire, että on pula henkilökunnasta,mutta silti. Ihminen tulee sairaalaan kivuissaan, peloissaan. Hakemaan apua, ei sinne huvikseen mennä

Minusta tuntui, että minuuttani riisutaan, vähätellään ja nöyryytetään. Tuntitolkulla odottaminen, sairaana, epätietoisena ja kipeänä on rankkaa. Miksi ei kukaan hoitaja tullut silloin tällöin vaikka kysymään kuinka me jaksamme? Kertomaan siitä kiireestä, missä lääkärit ovat. Vakuuttamaan, että sinua ei ole unohdettu. Mutta me olimme kuin karjalauma. Ohikulkevat lääkärit ja hoitajat eivät nähneet meitä.

Kun lääkäri tietää, että en pääse kävelemään, miksi hän ei kysy onko minulla ketään kotona auttamassa, huolehtimassa? Mitä teen reseptillä, jos minulla ei ole mahdollisuutta päästä apteekkiin? Pienikin myötätunnon osoitus olisi tuntunut hyvältä. Se ei maksa mitään eikä vie aikaa. Koin karvaasti sen, että olin "murtunut jalka". Röntgenkuvani oli kohde, en minä, ihminen.

Sisarentytär kertoi kuinka hän vain viisi päivää synnytyksestä joutui odottamaan kymmenen tuntia, ennekuin pääsi sairaan vauvan kanssa lääkärin tutkittavaksi. Näitä tarinoita on varmaankin kymmeniä tuhansia.

Niitä ei saa olla yhtään.

Sairaaloiden kesänaikaiset hoitojärjestelyt - kysymykseni ja ministeri Risikon vastaukset kyselytunnilla 29.5.08

2008-05-30T09:40:00.001+03:00

Tarja Tallqvist /kd: Arvoisa puhemies! Kansalaiset ovat taas kerran huolissaan siitä, että kesäkaudella Suomessa suljetaan sairaaloiden osastoja, leikkaussaleja ja lastenosastoja. Esimerkiksi Espoossa lastenosasto suljetaan koko kesäksi. Lisäksi ympäri maata tulee tietoa, että loma-ajan sijaiset sairaaloissa ja hoitopaikoissa saattavat olla siivoojia, talonmiehiä, kaupankassoja, koululaisia, kaikki käy. Tällaisessa tilanteessa ei vanhuksille eikä potilaille pystytä antamaan kaikkia tarvittavia hoidollisia toimenpiteitä eikä lakisääteinen potilasturva toteudu. Potilaat ja vanhukset pidetään vain ikään kuin säilössä. Ministeri Risikko, haluan kysyä:

Miksi hyvinvointi-Suomessa ei ole oikeutta sairastaa turvallisesti kesällä?

Peruspalveluministeri Paula Risikko: Arvoisa herra puhemies! On todella niin, että kaikki alueet eivät ole tasavertaisia tässä tilanteessa. Joillekin isommille paikkakunnille, esimerkiksi niille, joilla on terveydenhuolto-oppilaitos, on helpommin saatavissa esimerkiksi hoitajasijaisia. Tämä tietysti aiheuttaa sitä, että kun meillä on työvoiman saatavuudessa eroja, niin myöskin palvelujen saatavuudessa on eroja. Mutta haluan nyt muistuttaa siitä, että Suomessa on sitä varten hyvä lainsäädäntö, jolla valvotaan ja jolla varmistetaan. Meillä on todella laki potilaan asemasta ja oikeuksista, meillä on kansanterveyslaki, meillä on erikoissairaanhoitolaki, meillä on sosiaalihuollon laki, meillä on vanhuksiin liittyviä lainsäädäntöjä jne. Nämä kaikki normittavat eivätkä ne lait mene pois voimasta kesäaikana.

Tarja Tallqvist /kd: Arvoisa puhemies! Ministeri Risikko, voitteko neuvoa minulle, mitä vastaan, kun minulta kysytään, miksi yksin asuva sairaalakuntoinen vanhus kotiutetaan ja jätetään lähes heitteille sinne kotiin? Kotihoitajan pari käyntiä vuorokaudessa eivät todellakaan takaa hänelle turvallista eivätkä ennen kaikkea inhimillistä elämää. En oikein ymmärrä, mitä tämmöisillä olemassa olevilla laeilla tehdään, koska ne eivät toteudu tuolla ruohonjuuritasolla elikkä siellä, missä niiden pitäisi näkyä ja tuntua.

Peruspalveluministeri Paula Risikko: Arvoisa herra puhemies! On todella surullista kuultavaa ja kyllä olen kuullut tätä aikaisemminkin, että tämmöistä tapahtuu. Siinä minä nyt kyllä toivoisin, että otetaan yhteyttä siihen lähettävän sairaalan johtoon, mutta myöskin siihen, joka ottaa vastaan, eli siihen kotisairaanhoitoon, siihen kuntaan, siihen johtoon ja niihin päätöksentekijöihin, jotka ovat päättäneet tällaista, koska siellä on se vastuu varmistaa, että lain pykälät tulevat toteutumaan.

Puheeni asiakasmaksuista annetun lain ensimmäisessä käsittelyssä

2008-05-16T10:11:00.000+03:00

Arvoisa puhemies! Tuon terveisiä Pohjois-Karjalasta. Tapasin siellä 80-vuotiaan mummon, joka kertoi, että hän puolittaa lääkärin määräämät pillerinsä, jotta ne kestäisivät kauemmin, rahat kun eivät millään riitä sekä lääkkeisiin että ruokaan.

Terveisiä myös Pasilasta iäkkäältä omaishoitajalta, joka on jo 7 vuotta hoitanut keskivaikeaa dementiaa sairastavaa miestään 24 tuntia vuorokaudessa. Hänelle elintärkeät 3 vapaapäivää kuukaudessa maksoivat 9 euroa per päivä. Nyt hän odottaa, että tämä maksu poistetaan. Turhaan odottaa, maksu nousee ja tulee nousemaan jatkossa. Omaishoitajan palkka ei nouse. 30 euroa kuukaudessa on iso menoerä pienellä eläkkeellä ja hävettävän pienellä omaishoitajan palkalla sinnittelevälle, joka kuitenkin säästää tuhansia euroja yhteiskunnalle hoitaessa sairasta omaistaan itse, ja ketkä muut joutuvat maksamaan päästäkseen lomalle?

Tämän kaltaisia terveisiä olisi satojatuhansia, sillä nyt köyhät pannaan kyykkyyn ja eriarvoisuutta kasvatetaan hallituspuolueen toimesta.

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Räsäsen ehdotusta, että käsittelyn pohjaksi otettaisiin mietintöön liitetty vastalause 2.

Omatunto älä jätä. Ikinä.

2008-04-21T20:43:00.000+03:00

Luin 13 vuotiaana järkyttyneenä Anne Frankin päiväkirjan. Kysyin ahdistuneena äidiltäni.."Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Miksi muut maat eivät estäneet juutalaisten julmuuksia?"

"Muu maailma ei tiennyt" vastasi äitini.

Mitä vastaan minä, nyt saman ikäiselle tyttärentyttärelleni, kun hän järkyttyneenä kysyy: "Miksi Tiibettiläisiä raiskataan, kidutetaan ,tapetaan.Heidän omaisuutensa viedään, heidän ihmisarvonsa heitetään lokaan?"

Hän kysyy: "Kun kaikki tietävät tämän. Miksi kukaan ei tee mitään?"

Poikani Santeri sanoo, että hän haluaa elää niin, että kehtaa katsoa itseään peilistä. Niin haluan minäkin.
Laitoimme Kari Kärkkäisen kanssa julkilausuman siitä että vaadimme Olympialaisten avajaisten boikotointia. Emme itse kisan.

Olin puhumassa Myyrmäessä KD:n Etelä-Vantaan osaston tilaisuudessa ja kerroin mitä mieltä olen.

Kaikki paikalla olleet halusivat tulla mukaan boikotoimaan avajaisia, ellei Kiina muuta asennettaan Tiibettiä kohtaan.

Puheeni eduskunnassa tiistaina 15.4.2008

2008-04-15T21:55:00.002+03:00

Arvoisa puhemies! Hallituksen lakiehdotus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korottamisesta 16 prosentilla ja vielä indeksiin sidottuna on raakaa ja piittaamatonta välinpitämättömyyttä yhteiskunnan köyhimpiä ja heikoimpia kohtaan. Nyt parannetaan kuntien taloutta köyhien selkänahasta, sillä lapsiperheet ja vanhukset ovat terveyspalveluiden suurkäyttäjiä ja yleensä myös niitä vähävaraisempia. Kuntien on laskettu saavan tästä korotuksesta 65 miljoonaa euroa vuodessa, mutta kun samalla summalla vähennetään kunnan valtionosuutta, tuntuu todella, että pieni ihminen on taas laitettu maksumieheksi.

Arvoisa puhemies! Jo nyt Suomessa perhe maksaa terveydenhoidon maksuja tuloistaan noin 20 prosenttia, noin puolet enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Omaishoitaja maksaa lakisääteisestä kolmesta vapaapäivästään 9 euroa päivä elikkä osan hoidettavansa ylläpidosta intervallipaikassa. Hän joutuu maksamaan siitä elokuussa 16 prosenttia lisää, ja omaishoitajan pienestä kuukausikorvauksesta se on iso kulu. Mikä muu ammattikunta joutuu maksamaan työnantajalleen siitä, että lähtee lomalle? Ikääntyneet, niin kotona kuin hoitopaikoissa asuvat vanhukset joutuvat usein lyhytaikaisiin sairaalajaksoihin. Vuorokausimaksu on nyt 26 euroa, ja kun se nousee elokuussa, on se jopa mahdoton menoerä pienen eläkkeen saajalle.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä sanotaan, että periaatteena on, että asiakkaalta perittävien maksujen tulee olla kohtuullisella tasolla eikä niiden suuruus saa muodostua esteeksi niiden käyttämiselle. Tämä on pelkkää sanahelinää eikä merkitse mitään oikeassa elävässä elämässä. Hammashoito nousee 28 prosenttia, ja nyt jo on suuri ongelma siinä, että vanhuksilla ei ole varaa hoidattaa hampaitaan. Tämän korotuksen jälkeen hammaslääkäriin menon kynnys nousee vieläkin korkeammaksi. Hoitamattomat hampaat aiheuttavat sairauksia ja kunnon heikentymistä ja näin lisäkustannuksia myös yhteiskunnalle.

Euroopan kaikissa maissa on lääkkeiden maksukatto alhaisempi kuin Suomessa. Joissakin maissa se on erisuuruinen eri väestöryhmille, kuten esimerkiksi Islannissa, jossa vakuutetuille vuosittainen maksukatto on 214 euroa, lapsille 71 euroa ja eläkeläisille 54 euroa. Ruotsissa lääkkeiden maksukatto on 97 euroa per vuosi, kun se meillä Suomessa on 590 euroa. Kun vielä on paljon kalliita lääkkeitä, jotka eivät ole Kelan korvattavia, kuten ei myöskään ole fysioterapia eikä hammasten hoito, niin moni vanhus joutuu valitsemaan, ostaako lääkkeet vai ruokaa, joka sekin on jo kallistunut yli monen kukkaron.

Arvoisa puhemies! Ottaako hallitus todella omalletunnolleen sen, että juopa hyvin toimeentulevien ja vähävaraisten välillä yhä kasvaa, sillä nämä korotukset koskevat verisesti juuri pienituloisia? Lapsiperheiden ja vanhusten tulisi olla hyvinvointiyhteiskunnan suojelukohde. Heistä on pidettävä hyvää huolta.

Arvoisa puhemies! Onko porvarihallitus sokaistunut omaan hyvinvointiinsa? Minne ovat hävinneet viimeisetkin vaalilupaukset? Ed. Jaakonsaari sanoi tässä salissa joku aika sitten, että ylimielisyyden virus on iskenyt hallitukseen. Olen siitä ihan samaa mieltä.

Tiibet

2008-03-28T13:57:00.000+02:00

Viime vuosien aikana Tiibet on kohdannut Kiinan taholta lisääntyvää sortoa ja raakuutta.

Tiibetiläiset joutuvat elämään täysin vailla perusoikeuksia jatkuva pelon, uhkailun ja epäluulon alaisena kiinalaisten sortamina. Heidän kulttuurinsa on liki tuhottu, todellista uskovapautta ei ole, sanavapaudesta puhumattakaan. Ihmisiä vangitaan ilman oikeuden käyntejä, heitä kidutetaan ja teloitetaan. Heidän maitaan ja omaisuuttaan pakkolunastetaan, heillä teetetään pakkotyötä

Suomi ja länsimaat eivät voi vaieta sillä varjolla, että Kiina on tärkeä kauppakumppani. Tulevien olympialaisten alla Kiinaa pitäisi muistuttaa olympialaisiin kuuluvasta vapauden, yhdenvertaisuuden ja ystävyyden periaatteesta.

Vaikeneeko Suomen hallitus ja katsoo välinpitämättömänä näitä törkeitä ihmisoikeusrikoksia?

Suomen kauppasuhteet ja tulevat olympialaiset eivät saa ajaa ihmisten ja kansan hädän edelle. Tiibetin epäinhimillisille tapahtumille ei saa kääntää selkää eikä ummistaa silmiä.

Meidän velvollisuutemme on ottaa kantaa, paheksua, tuomita. Emme saa vaieta.